Tämän viikon torstaina 41 vuotta täyttävä Matti Heikkinen jos kuka tietää, että huippu-urheilu on marginaalien leikkiä. Hänen ensimmäinen arvokisamitalinsa 2009 tuli tiukassa sekuntipelissä, kun USA:n Kris Freeman taipui 1,3 sekunnilla neljänneksi Liberecin MM-kisoissa 2009.
Päättyneenä syksynä Olympiakomitean huippu-urheilujohtajan työstä työnantajan ja -tekijän välisellä, luottamuksellisella sopimuksella lähtenyt mestarihiihtäjä voisi hyvinkin olla edelleen huippu-urheiluyksikön vetäjä, jos tähtien asento olisi 6. elokuuta Stade de Francella ollut hieman toinen.
Vain 24 senttiä erotti Silja Kososen moukarifinaalissa pronssimitalista, joka olisi nostanut Suomen pois kesäolympiakisojen historiallisesta nollakerhosta ja kukaties säästänyt Olympiakomitean ja suomalaisen huippu-urheilun siltä repivältä keskustelulta, jota koko Pariisin kisoja seurannut ajanjakso on käyty.
Saman suuruusluokan kesäolympiasaalis piti työpaikoissaan kiinni Heikkisen edeltäjistä sekä Mika Kojonkosken 2016 että Mika Lehtimäen 2021.
Skenaario naurattaa Heikkistä, joka kuukausien mediahiljaiselon jälkeen tapasi Yle Urheilun maanantaina jyväskyläläisessä sielunmaisemassaan, Laajavuoren latuverkoston lähtöpaikalla.
Urheilun vapaaehtoistyötä
Täällä uusista työkuvioistaan uutisia vasta keväämmällä lupaava Heikkinen on tehnyt viime aikoina muun muassa vapaaehtoistyötä Ski Jyväskylä -hiihtoseuralle, jonka lupauksiin hänen neljästä lapsestaan varttunein kuuluu.
Koko latu on välillisesti Heikkisenkin aikaansaannos. Talkoohenki syttyi, kun Heikkinen syksyllä 2009 toi julkisuuteen Suomen urheilupääkaupungiksikin kutsutun Jyväskylän heikot harjoitusolot syystalven osalta. Nyt ladun alla kulkee myös asfaltoitu rullahiihtorata.
Heikkinen kertoo, että on ensimmäistä kertaa sitten lopettamiskeväänsä 2019 alkanut pitää kirjaa omistakin hiihtokilometreistään.
– Urheilu on pohjimmiltaan niin raakaa ja rehellistä, etten ole tuolla asialla spekuloinut. Enkä ole näiden vaiheiden aikana myöskään yhtäkään yötä nukkunut huonosti, Heikkinen kertoo ensilumenladun huoltokopin lämmössä.
Viisi päivää Kososen moukarifinaalin jälkeen Pariisin tulos oli kaikessa lohduttomuudessaan käsillä. Silloin Olympiakomitean johto puheenjohtaja Jan Vapaavuoren, toimitusjohtaja Taina Susiluodon ja huippu-urheiluyksikön johtokaksikon eli Heikkisen ja Leena Paavolaisen voimin tuli kertomaan medialle, mitä oli tapahtunut.
Tarkoitus oli jatkaa
Tässä vaiheessa Heikkinen ei ollut heittämässä pyyhettä kehään ja vahvistaa nytkin kysyttäessä, että tarkoitus oli jatkaa vielä vähintään yli Milanon talviolympiakisojen 2026.
Totuus kuitenkin on, että nyt Olympiakomiteassa jatkaa yllä mainitusta kvartetista vain Susiluoto. Vapaavuori ei lopulta yrittänytkään jatkokaudelle, Heikkinen ja Paavolainen saivat mennä.
Heikkinen on selvästi pohtinut pitkään julkisuuteen tulemista ylipäätään. Kun työnantaja ja -tekijä tekevät sopimuksen työsuhteen päättymisestä, dokumentissa on tyypillisesti tiukat ja sanktioidut ehdot siitä, mitä osapuolet voivat kertoa tapahtuneeseen johtaneesta prosessista tai sopimuksen sisällöstä, esimerkiksi tässä tapauksessa varmasti kalliin irtisanoutumispaketin koosta julkisesti.
Heikkisen kohtalo sinetöityi 7. syyskuuta Vierumäellä, jossa Olympiakomitean hallitus ja huippu-urheilujohto kokoustivat. Heikkinen toi tapaamiseen sovitusti huippu-urheilutyön suuntaviivoja, joita pitkin matka jatkuisi kohti Milano-Cortinaa 2026.
Pyysi uutta työtä
Kesken viikonlopun Heikkiselle kuitenkin kerrottiin, ettei huippu-urheilujohtajan työn jatkaminen olisi mahdollista siihen asti nähdyllä tavalla. Tässä vaiheessa Heikkinen pyysi Olympiakomitean operatiiviselta johdolta muuta työtehtävää hoidettavakseen.
Runsas kuukausi tämän jälkeen osapuolet päätyivät sopimukseen. Heikkisen määräaikaisen työsopimuksen purkaminen ei olisi ollut mahdollista, koska mikään huippu-urheilujohtajan toiminnassa ei antanut siihen oikeutusta.
Alaisten asiallisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta uutta oppiakseen Heikkisen ei ole tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan. Hänen tohtorivaimonsa Suvi Heikkinen vetää Jyväskylän yliopistossa kansainvälistä maisteriohjelmaa vastuullisesta urheilujohtamisesta.
– Kaikki voitava tehtiin. Lopulta oli todettava, ettei relevantteja vaihtoehtoja löydy ja jatketaan tahoillamme eteenpäin. Varmasti monta asiaa olisi voinut tehdä toisin, Heikkinen kelaa runsaan kahden vuoden jaksoaan suomalaisen huippu-urheilun näköalapaikalla, jolle hänet valittiin 2022 tiukassa rekrytointikisassa kävelijälegenda Valentin Konosta vastaan.
Heikkinen ei halua laatia luetteloa siitä, mitä olisi kirjaimellisesti voinut tehdä toisin. Julkisuudessa on puhuttu paljon siitä, että Heikkisen tiukka tahto hoitaa työtään kotoaan Jyväskylästä eikä Helsingin pääkallonpaikalta olisi ollut naula arkkuun.
– Olen vuosikausia käynyt paljon Helsingissä. En usko, että siitä oli kyse. Jälkiviisaus ei ylipäätään ole suosikkitaiteenlajini.
Ei tunne katkeruutta
Heikkinen painottaa, ettei missään nimessä ole katkera tapahtuneesta. Hänen puheistaan saa mielikuvan kuin työuran jatkaminen ensi vuoden puolella nimenomaan urheilun parissa tuntuisi hyvinkin miellyttävältä ajatukselta.
Tämä on kuitenkin aihe, josta hän haluaa yleisellä tasolla käyttää puheenvuoron.
– Suomalaisen urheilun pariin tulee ihmisiä, jotka myöhemmin poistuvat sen parista jostain syystä katkerina. Se voi olla tuhoisaa koko ketjulle keskusjärjestötasolta seuroihin asti. Jos näihin tehtäviin loppuu kaikki imu, siitä ei hyvä seuraa, Olympiakomitean juuri uudistuneelta luottamusjohdolta raikasta otetta odottava ex-huippu-urheilujohtaja sanoo.
Heikkisen seuraaja huippu-urheilujohtajana, kuka hän onkaan, aloittaa työnsä erikoisessa tilanteessa. Huippu-urheiluyksikön ydintoimintaa on ollut jakaa itsenäisesti valmentautumisen tehostamistukia. Vastedes ne juridisen tulkinnan vuoksi jaetaan ja haetaan suoraan maksajalta eli opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Odottaa Poutalalta paljon
– Pariisi osoitti globaalin vaatimustason. Kun Suomessa mietitään huippu-urheilun autonomista asemaa ja rahoitusta, pitää aina samalla kysyä, mitä halutaan. Urheiluministeriksi nousee nyt henkilö (Mika Poutala, kd), jonka kosketus absoluuttiseen huippu-urheiluun on hyvin läheinen ja tuore. Odotan häneltä paljon.
Vaikka Heikkisellä oli nelivuotinen työsopimus, hän ei huippu-urheilun kaltaisella turbulentilla elämänalueella heittäytynyt täysin sen varaan, vaan valmistautui alitajuisesti myös nopeisiin muutoksiin.
– Huippu-urheilujohtajan työ on itse kullakin vain lainassa. Kun Pariisin olympiakisat tavoittivat 4,3 miljoonaa suomalaista, siitä voi päätellä, mitä asia merkitsee.
Heikkinen on Olympiakomiteasta poistuttuaan seurannut hyvin kiinnostuneena suomalaista huippu-urheilua koskevaa, ajoittain jopa repivää keskustelua, jossa eri instanssit puolustavat asemiaan.
Esimerkiksi koko huippu-urheilurakenteen räjäyttämistä ja ministeriövetoisuutta ajavan Sisu-ryhmän ajatukset ja henkilöt ovat hänelle tuttuja. Neuvomaan hän ei ketään rupea.
– Olen tyytyväinen, että on käyty paljon keskustelua, välillä rajuakin. Minulta ei ole kukaan potentiaalinen hakija kysynyt, kannattaako huippu-urheilujohtajaksi hakea. Ehkä he ajattelevat, että katkeralta mieheltä saisi katkeria neuvoja, Heikkinen nauraa.
– Tosi moni on kyllä kysynyt, millaista se on ja oli. Se oli valtavan hienoa, etuoikeutettua työtä.