Tuntemattomasta sotilaasta on kirjoitettu satoja sivuja fanifiktioita – hahmojen välille kehitellään rakkaustarinoita

Tuntemattomasta sotilaasta on kirjoitettu runsaasti fanifiktiota toisin kuin monista suomalaisista klassikoista. Tammi Kervinen, 25, kertoo, miten kirja muutti hänen elämänsä.

Tuntemattoman sotilaan hahmot Lehto ja Koskela istuvat metsässä sotavarusteissa.
Lehto (Åke Lindman) ja Koskela (Kosti Klemelä) Edvin Laineen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa (1955). Kuva: Yle

Vuonna 2017 tapahtui jotain odottamatonta. Blogipalvelu Tumblriin syntyi Tuntemattoman sotilaan fanikunta tai niin sanottu fandom.

Aika oli otollinen: Väinö Linnan teoksesta (1954) oli juuri tullut ajankohtainen Aku Louhimiehen uuden filmatisoinnin myötä.

Tuntemattoman sotilaan fanikunnan saattaisi ajatella olevan iäkkäämmästä päästä. Nyt teoksen kuitenkin ottivat omakseen noin 15–25-vuotiaista koostuva uusi fanijoukko.

Nuorille faneille teoksella ei ollut raskasta, kotimaisen klassikon leimaa vaan he lukivat sitä kuin uutta teosta.

”Ahvenasquad”-fandomissa tehtiin meemejä ja piirroksia, analysoitiin Linnan alkuperäistä teosta ja siitä tehtyjä elokuvia, jaettiin lempisitaatteja ja ennen kaikkea – kirjoitettiin fanifiktiota.

Alla olevalla videolla Tuntsta-fani Tammi Kervinen kertoo faniryhmästä:

Fanifiktio tarkoittaa fanien kirjoittamaa fiktiivistä tekstiä, joka perustuu johonkin populaarikulttuurin tuotteeseen. Teksteissä fanit esimerkiksi täydentävät ja laajentavat alkuperäisiä tarinoita. Tai vievät niitä kokonaan omaan suuntaan.

Esimerkiksi Parempi ihminen -fanifiktiossa kirjoittaja @tuomipaiva esittää julmana hahmona tunnetun alikersantti Lehdon uudessa valossa tai ”aivan liian pehmona”, kuten kirjoittaja itse muistiinpanoissaan kuvailee. 65 155 sanan mittainen teksti alkaa tiivistelmällä:

”Lehto oli aina ennen tehnyt vain sen, mikä täytyi tehdä, tai mitä oli halunnut tehdä. Nyt hän kai yritti tehdä jotain sellaista, mitä hyvä ihminen tekisi. Tai ainakin joku häntä parempi.”

Tuntsa-fanien uudet tarinat

Fandomiin törmäsi myös Tammi Kervinen, 25. Hän oli aiemmin vältellyt Tuntematonta, mutta antoi lopulta periksi.

– Luin sen ja tykästyin siihen hirveästi.

Kervinen halusi tietää, mitä muut ajattelivat teoksesta. Hän laittoi viestiä yhdelle Tumblrin faniyhteisön jäsenistä, joka lisäsi hänet ”Tuntsa-fanien” noin 50-henkiseen Whatsapp-ryhmään.

Faniyhteisössä jäsenet kirjoittivat hahmoille vaihtoehtoisia elämäntarinoita. He pohtivat, mitä jos joku hahmoista olisikin kuollut aiemmin tai vaihtoehtoisesti selviytynyt loppuun saakka.

He kirjoittivat myös tekstejä, joissa hahmot eivät olleetkaan jatkosodassa vaan modernissa maailmassa. Kervinen muistelee kirjoittaneensa lyhyitä tarinoita, joissa hahmot olivat esimerkiksi lääkärin odotushuoneessa.

– Oli kiehtova ajatus, että he olisivat tässä ajassa. Miten siihen vaikuttavat ne normit, jotka ovat silloin olleet tiukempia kuin nykyään?

Nuori nainen lukee kirjaa. Kirjan sivujen väleissä on lappuja, joihin on tehty merkintöjä.
Tammi Kervisen lempihahmo Tuntemattomassa sotilaassa on Määttä. ”Hän on hiljainen, mutta aina paikalla”, Kervinen kuvailee. Kuva: Henrik Leppälä

Kervinen kertoo pallotelleensa ideoita muiden fanien kanssa Whatsapp-ryhmässä. Usein he täydensivät yhdessä hahmojen taustoja. Kun esimerkiksi Määtän etunimi ei ollut tiedossa, faniryhmä päätti sen olevan Aatos.

Tätä voi kutsua myös ”faanonin” luomiseksi. Faanon on mukaelma sanasta kaanon, ja se tarkoittaa faniyhteisön keksimiä ja keskenään jakamia tulkintoja ja tapahtumia.

Valmiit fanifiktiot jaettiin Tumblriin tai esimerkiksi Archive of Our Own -sivustolle, josta löytyy noin 270 Tuntemattomasta sotilaasta kirjoitettua fanifiktiotekstiä.

Valtaosa teksteistä on kirjoitettu suomeksi. Se on melko harvinaista, sillä fanifiktiota kirjoitetaan eniten englanniksi.

Tuntematon sotilas on myös aihevalintana poikkeuksellinen.

Fanifiktioita voidaan kirjoittaa käytännössä mistä tahansa: elokuvista, kirjoista, tv-sarjoista, julkisuuden henkilöistä. Eniten sitä kuitenkin kirjoitetaan fantasia- ja scifitarinoista, kuten Harry Pottereista, Star Trekistä, Supernaturalista ja Marvel-hahmoista.

Romanssi roihuaa fanifiktiossa

Fanifiktiolla on ollut pitkään huono maine. Teksteihin liittyy paljon ennakkoluuloja, koska tekijät ovat usein amatöörikirjoittajia ja nuoria.

Kervinen sanoo, ettei käytä fanifiktio-sanaa ulkopuolisten kuullen, koska sillä ”tulee työnnetyksi sivuun”. Ennemmin hän kuvailee Tuntemattomasta tehtyjen tarinoiden olevan spekulatiivista fiktiota.

Fanifiktion maine on kuitenkin monin osin virheellinen. Esimerkiksi tutkija Helena Mäntyniemi on kirjoittanut, että fanifiktiot uudistavat kirjallisia lajeja.

Fanien kirjoittamissa tarinoissa muokataan rohkeasti tuttuja ja rakkaita tarinoita. Kirjailija Antti Arnkil kirjoittaa Väinö Linna – Tunnettu ja tuntematon (2020) -teoksessa, että faniyhteisö kiinnostui erityisesti hahmojen välisistä suhteista ja niiden mahdollisuuksista.

Fanifiktiot rikkovat myös tabuja. Tuntematon-fanit ovat esimerkiksi kirjoittaneet mieshahmojen välille romanttisia ja eroottisia suhteita, joita alkuperäisessä teoksessa ei nähdä.

Uudenlaisia suhteita eli ”shippauksia” tehdään esimerkiksi Lahtisen ja Määttän eli ”Laatan” sekä Rokan ja Suden eli ”Sukan” välille.

Vanhassa valokuvassa seisoo sotilaita.
Susi (Kale Teuronen) ja Rokka (Reino Tolvanen) Edvin Laineen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa (1955). Kuva: Yle Kuvapalvelu

Samaa sukupuolta olevien hahmojen suhteet ovat fanifiktioiden peruskauraa. Kervinen sanoo, että myös monet Tuntsa-faniryhmän jäsenistä kuuluivat itse sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin.

Kervisen lempihahmo Tuntemattomasta on Määttä. Hän tykkää siitä, että Määttä on suoraselkäinen ja vakaa hahmo, joka kulkee omaa tietään. Lisäksi Kervinen kuvailee, että hänelle oli helppoa kirjoittaa Määtän motiiveja auki.

– Olen ehkä luonut hänestä sellaisen hahmon, josta itse pidän. Hän on hiljainen, mutta aina paikalla, hän sanoo ja nauraa.

Kervisen mielestä kiehtova osa kirjaa oli myös Määtän, Rahikaisen ja Lehdon kolmikko. Millaisia he olivat yhdessä, ja toisaalta kuinka (juonipaljastus) Lehdon kuolema vaikutti kaverusten väleihin.

Tuntematon sotilas muutti elämän

Nopeasti muuttuvassa someympäristössä harva asia on kuitenkaan ikuista. Niinpä myös Tuntsa-fanien Whatsapp-ryhmä hajosi jo keväällä 2018. Se ei kuitenkaan oikeastaan haitannut Kervistä.

Hän oli jo löytänyt ryhmästä ne ihmiset, joiden kanssa yhteydenpito jatkuisi.

Yksi heistä oli Kervisen nykyinen kumppani. Keskustellessaan Whatsapp-ryhmässä he huomasivat nopeasti, kuinka paljon heillä oli yhteistä. Kervinen kiinnostui kaikesta, mitä toinen kertoi:

– Kun hän alkoi puhua jostain asiasta, minunkin piti ottaa selvää, että mikäs tää Star Trek nyt on.

Lisäksi faniyhteisöstä Kervinen löysi noin 15 hengen kaveriporukan. Siellä Linnan 70-vuotias teos nousee edelleen parin kuukauden välein puheenaiheeksi. Syynä saattaa olla esimerkiksi itsenäisyyspäivä tai se, että joku on sattunut katsomaan jonkun filmatisoinneista.

Kun tulee pienemmältä paikkakunnalta, samankaltaisen ihmisten löytäminen oli vaikeaa. Tämä auttoi siihen.

Tammi Kervinen

Kervinen sanoo, ettei pysty edes kuvittelemaan, millaista hänen elämänsä olisi ilman Tuntematonta. Hän oli 18-vuotias liittyessään faniryhmään. Sen myötä niin moni asia hänen elämässään on muuttunut.

– Se oli käänteentekevää aikaa. Suurin osa mun kavereista on sieltä. Kun tulee pienemmältä paikkakunnalta, samankaltaisen ihmisten löytäminen oli vaikeaa. Tämä auttoi siihen.

Kervinen muutti puolisonsa perässä myös toiselle puolelle Suomea, sitäkään ei olisi tapahtunut ilman Tuntematonta.

Oma elämä ei ole suoraan kirjan sivuilta, mutta moni asia on tapahtunut sen vaikutuksesta, hän kiteyttää.