Yli kaksi vuotta kestänyt asuntokaupan pysähtynyt tila osoittaa vihdoin elon merkkejä.
Asuntorahoittaja Hypon mukaan asuntokaupan määrät ovat kasvaneet jo kesästä lähtien. Asuntojen hinnat nousivat ensimmäisen kerran lokakuussa.
Orastavasta noususta huolimatta Hypo ennustaa, että koko tämän vuoden hinnat jäävät lähes kolme prosenttia edellisvuotta alemmas. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskevat vielä enemmän, 3,5 prosenttia.
Nyt Hypo ennustaa, että ensi vuonna hinnat nousevat koko maassa kolme prosenttia ja pääkaupunkiseudulla neljä prosenttia. Vähitellen viriävistä näkymistä niin sanottuun normaaliin markkinatilanteeseen on vielä matkaa.
Kauppamäärät ovat yhä noin viidenneksen pienemmät kuin vuonna 2019. Korona-ajan poikkeuksellisen kuumiin asuntokaupan vuosiin verrattuna ero on vielä suurempi
Hypo ennustaa kuitenkin että ensi vuoden aikana asuntokauppa elpyy. Näkemys perustuu korkojen laskuun, Suomen talouskasvun viriämiseen ja työmarkkinoiden käänteeseen parempaan suuntaan.
– Ensi vuonna voidaan olla jo ainakin lähellä, jos nyt voi sanoa, normaaleja kauppalukuja, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen ennustaa.
Korkojen lasku on luonut asuntokaupalle suotuisamman tilanteen, mutta samalla pelko työttömyydestä pitää asunnon ostamista tai vaihtamista suunnittelevat varovaisina.
Hintojen laskeminen on ensiasunnon ostajalle eduksi, mutta asunnon vaihtamista harkitsevat se saa odottelemaan. Asunnon vakuusarvon laskeminen vaikuttaa myös lainansaantiin.
– On havaittu, että kun varallisuusarvot laskevat, niin tyypillisesti kuluttajat ovat paljon varovaisempia. Kun huomataan, että oman asunnon hinta on menossa alaspäin, niin isompia hankintoja lykätään, Keskinen sanoo.
Hypo ennustaa kuitenkin ensi vuonna asuntojen hintojen nousua laajasti koko maassa. Korkojen alkaessa nousta kesällä 2022 asuntokauppa lähes pysähtyi ja nyt ”tapahtuu korjausliike”. Pidemmällä ajalla kuilu kasvukeskusten ja muun Suomen välillä kuitenkin pysyy.
Asuntorakentajille tilanne on edelleen vaikea. Korkojen nousu romautti kysynnän ja nyt rakennusyhtiöillä on viisi tuhatta myymätöntä asuntoa. Uuden rakentaminen alkaa vasta kun asuntovarastoa on saatu tyhjennettyä merkittävästi.
Nyt rakennusalalla on kannattavuusongelma. Rakennuskustannukset ovat yhä korkeita, mutta asuntojen hinnat ovat laskeneet.
Oma vai vuokra?
Hypo vertailee katsauksessaan myös muutoksia vuokra- ja omistusasumisen kustannuksissa ja päätyy esimerkkilaskelmassaan siihen, että omistusasuminen on ollut vuokra-asumista edullisempaa jopa korkeiden korkojen aikana, vaikka korkomenot ovat moninkertaistuneet muutamassa vuodessa.
Tulokseen päädytään sillä oletuksella, että asuntolainan lyhennykset tulkitaan Hypon tapaan ”itselleen säästämiseksi”.
Esimerkkilaskelmassa käytetään 65 neliömetrin kaksiota, jossa velan osuus on 80 prosenttia.
Vuokrat ovat nousseet viime vuodet hyvin maltillisesti. Vuonna 2021 esimerkkiasunnon omistusasuja säästi pääkaupunkiseudulla noin 10 000 euroa vuodessa vuokra-asujaan verrattuna. Nyt ero on kaventunut alle 3 000 euroon.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella vastaava erotus on kaventunut 7 400 eurosta 3 800 euroon.
Korkojen lasku kasvattaa eroa omistusasumisen eduksi.