Tuoreet kunnossapitosäästöt näkyivät Lahdessa viikonloppuna paikoin katujen ja teiden heikentyneenä kuntona. Lunta pyrytti runsaasti.
Kaupunki päätti syksyllä, että jatkuvan lumisateen aikana auraajat lähtevät liikkeelle, kun lunta on tullut kuusi senttiä. Aiemmin raja oli 2–3 senttiä.
– Jos jotain huononnetaan, se tietysti näkyy maastossakin. Jos halutaan saada säästöjä ja halutaan vähentää konetunteja, se tarkoittaa sitä, että lumisade pyritään hoitamaan mahdollisimman vähillä aurauskierroksilla, sanoo Lahden kunnossapitopäällikkö Pasi Leppäaho.
Leppäahon mukaan kaupunki ei ole käynyt läpi kaikkea dataa lauantailta ja sunnuntailta. Tiedossa ei toistaiseksi ole, onko liikkeellelähtöä odotettu jossain tapauksissa liian pitkään. Kaupunki katsoo vielä urakoitsijan kanssa tarkemmin erikseen, onko esimerkiksi Hämeenlinnantien hoidossa toimittu oikein.
Viikonloppuna on tullut noin 170 kadunhoitoon liittyvää asukaspalautetta. Leppäaho ei osaa vielä sanoa, liittyvätkö ne kaikki viikonlopun lumikeliin ja auraukseen.
Ajokeli on ollut paikoin erittäin huono maanantainakin.