Vielä 20 vuotta sitten Suomen sinkkulistan top 10:ssä yhtyeitä oli kolme neljästä esittäjästä. Sitten alkoi hurja sooloartistien nousu, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Vuonna 2024 top 10 -biiseistä vain yksi seitsemästä on bändien esittämiä.
Viimeisen kahden vuoden aikana Suomen sinkkulistan viikoittaiseen top kymppiin nousseita muita kuin sooloartisteja ja kollaboraatioita ovat Kuumaa, Haloo Helsinki!, Gasellit, JVG ja Portion Boys. Näistä kolme viimeksi mainittua eivät oikeastaan edes ole yhtyeitä perinteisen määritelmän mukaan.
Ilmiö ei suinkaan koske vain Suomea, vaan bändit ovat kadonneet listoilta ympäri maailman. Pohditaanpa hieman mahdollisia syitä tähän.
Teoria 1: Bändit kuolivat rockin mukana
2000-luvun aikana hip hop ja dj-vetoinen musiikki, molemmat vahvasti yksilövetoisia genrejä, alkoivat menestyä ja näkyä myyntilistoilla. Samalla ne puskivat siihen asti suosittuja muita musiikkityylejä tieltään ja alkoivat vaikuttaa popmusiikkiin sekä musiikillisesti että niin, että sooloartistien määrä alkoi kasvaa.
Bändit mielletään rock- ja metallimusiikkiin kuuluviksi. Vaikka Suomessa rock- ja varsinkin metalliyhtyeet keikkailevat edelleen ahkerasti ja niiden keikoilla riittää yleisöä, ei myyntilistoilla juuri rokkia näy.
Teoria 2: Sooloartistiin on helpompi samaistua
Sosiaalinen media on yksi merkittävimmistä tekijöistä sooloartistien menestykseen. The Guardian -lehden artikkelissa BBC:n Radio 1:n musiikkipäällikkö Chris Price toteaa, kuinka yksittäisen artistin on helpompi kertoa itsestään eri somealustoilla kuin neljän tai viiden tyypin muodostaman bändin.
Sosiaalinen media myös suosii yksilöitä. Yksi artisti saa äänensä kuuluviin eikä seuraajien määrästä tarvitse kilpailla muiden bändin jäsenten kanssa. Somekanavat ovat kätevä ja huokea tapa markkinoida omia tuotoksiaan.
Fanien on helppo seurata yhtä artistia somessa neljän tai viiden bändijäsenen sijaan. Yhteen artistiin on myös helpompi samaistua kuin useamman jäsenen muodostamaan ryhmään.
Nyt tarvitaan asiantuntijoiden näkemystä. Juuri tauolle vetäytyneen Blind Channel -yhtyeen Alex Mattsonilla on kokemusta niin sooloartistina kuin bändin jäsenenä olemisesta.
Teoria 3: Bändit ovat liian vaivalloisia
Mattson veikkaa, että yksi bändikadon juurisyistä on käytännönläheinen. Bändeissä on yhtä monta mielipidettä kuin on muusikoitakin ja kaikkia pitää kuunnella. Lisäksi jokaisen muusikon osuudet pitää äänittää studiossa yleensä erikseen. Sooloartistin ei tarvitse kuunnella muita muusikoita ja hän pystyy äänittämään ja julkaisemaan musiikkia tiuhempaan tahtiin.
– Yksi tuottaja pystyy hoitamaan tarvittaessa kaikki instrumentit, sit sooloartisti vaan laulaa ja let’s go.
On kauheaa sanoa näin, mutta varsinkin popin puolella on kätevämpää tehdä musaa yksittäiselle artistille kuin bändille.
tuottaja Jukka Immonen
Tämän on mahdollistanut tietenkin äänitys- ja musiikintekoteknologioiden kehitys. Siinä missä musiikin tekoon vaadittiin aiemmin neljä tyyppiä ja tuottaja, riittää nyt kenties se pelkkä tuottaja. Kaikki tämä mahdollistaa myös tiheämmän julkaisutahdin.
– Ehkä bändit noudattavat sitä perinteistä albumisykliä, kun taas sooloartistina pystyy tykittämään musaa pihalle oikeastaan ihan milloin vaan, Mattson sanoo.
Samaa mieltä on Warner Music Finlandin A&R-päällikkö, tuottajana ja biisintekijänä monilla hittilevyillä toiminut Jukka Immonen. Hänen mukaansa biisinkirjoittaminen, eli säveltäminen ja sanoittaminen, on ammattimaistunut. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessakin on aiempaa enemmän joko yksin tai ryhmässä ammatikseen biisejä kirjoittavia henkilöitä.
– On kauheaa sanoa näin, mutta varsinkin popin puolella on kätevämpää tehdä musaa yksittäiselle artistille kuin bändille. Toki bändit tekevät itse oman musansa, mutta nykymeiningin collateral damage on se, että bändit on hävinneet.
Teoria 4: Rahaa on jaossa vähemmän ja sitä ei riitä jaettavaksi yhtyeille
Puhutaanpa seuraavaksi rahasta. Sen lisäksi että sooloartisteille on mahdollista tehdä musiikkia aiempaa nopeammin ja aiempaa halvemmalla, on myös mahdollisten tuottojen jakajia vähemmän. Alex Mattson allekirjoittaa tämän, mutta haluaa samalla tuoda esiin yhden bändissä olemisen parhaista puolista.
– Kun olin sooloartisti, vastuu musan tekemisestä, markkinoinnista, esilläolosta oli täysin itsellä. Bändissä on ihanaa, kun sitä vastuuta pystyy jakamaan kaikkien kesken.
Sooloartistille musiikin tekemisen kustannukset ovat useimmiten pienemmät ja mahdolliset myynti- ja tekijänoikeustulot suuremmat kuin bändin jäsenellä (ellei tämä satu olemaan bändinsä ainoa biisintekijä).
Levy-yhtiön on huokeampaa ja yksinkertaisempaa lanseerata yksittäinen sooloartisti ja markkinoida tätä kuin jos kyseessä olisi nelihenkinen bändi. Eikä levy-yhtiön tai managementin tarvitse kuunnella neljän ihmisen mielipiteitä joka päätöksessä.
Teoston vuosittain julkaistavan musiikinkuuntelututkimuksen tekijä, Omnicom Media Groupin tutkimusjohtaja Kari Tervonen on sitä mieltä, että Suomen kaltaisilla pienillä markkinoilla nämä edellä mainitut taloudellisperusteiset syyt bändien katoon korostuvat.
Teoria 5: Levy-yhtiöillä ei ole bändejä, koska uusia bändejä ei tule
Suomen albumi- ja singlelistalla vuonna 2024 viihtynyt ja Spotifyn kuluneen vuoden kymmenen kuunnelluimman biisin tekijöiden joukossa on yksi yhtye: Kuumaa. Kuumaan lisäksi harvoista listamenestystä viime vuosina saaneista yhtyeistä mainittakoon Haloo Helsinki! ja Blind Channel.
Kaikki haluaisivat bändejä, mutta bändidemoja tulee aiempaa vähemmän.
Jukka Immonen
Kun katsoo kotimaisten esiintyjien luetteloita Suomen suurimpien levy-yhtiöiden kotisivuilta, bändien määrä on hämmentävän pieni. Warner Music Finlandin Jukka Immonen sanoo, ettei tämä ole tietoinen valinta.
– Ei missään nimessä. Mä luulen, että kaikki haluaisivat bändejä, mutta bändidemoja tulee aiempaa vähemmän. Täytyy muistaa, että nykytilanteessa ne bänditkin joutuvat kilpailemaan sooloartistien kanssa.
Sooloartistien, siis niiden, joille ammattimaisten biisintekijöiden ja tuottajien on aiempaa helpompaa ja halvempaa tehdä musiikkia, kanssa kilpaileminen vaatii bändeiltä Immosen mukaan omaperäisyyttä. Jo mainitut yhtyeet Kuumaa ja Haloo Helsinki! ovat tehneet omaa juttuaan jo vuosia, saaneet tarvitsemaansa tukea oikeaan aikaan ja kehittyneet omaperäisiksi sekä musiikintekijöinä että -esittäjinä.
Kun yritän ehdottaa Immoselle, että näiden harvojen listojen kärjessä viihtyvien bändien menestys saattaa johtua myös kilpailun puutteesta, on hän eri mieltä.
– Bändi on enemmänkin vaan ryhmä ajatuksia ja osaamista, mitkä sitten jotenkin muodostaa sen äänen yhdessä, mutta mä luulen, että jengi kelaa sen vielä aika mustavalkoisesti: minä olen rumpali, sinä olet basisti, sinä olet kitaristi jne. Mutta on saakelin vaikeaa tehdä tuo niin, että biisit olisivat tarpeeksi hyviä ja bändi tarpeeksi uniikki.
Teoria 6: Collabit ovat korvanneet bändit
Tässä artikkelissa on väitetty, että myydyimpien sinkkujen ja albumien listoilla sooloartisteja on selvästi yhtyeitä enemmän. Tuo ei ole kuitenkaan ihan koko totuus. Listoilla on myös yllättävän paljon niin sanottuja collabeja, eli 2-3 sooloartistin kimppaprojekteja.
Tavallaanhan se on vähän semmoista bändilarppaamista. Saa vähän tunnelmaa siitä, että mitä band life voisi olla.
Jukka Immonen
Tutkitaanpa taas tilastoja. Vuoden 2004 sinkkulistojen kärkikymmenikköihin yltäneistä sooloartistien kappaleista vain neljä prosenttia oli kahden tai useamman sooloartistin yhteiskappaleita. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin niitä on listalla lähes puolet
Kun kaksi suosittua artistia julkaisee musiikkia yhdessä, kyse voi olla suuremman huomion ja paremman listamenestyksen tavoittelusta. Jukka Immonen näkee ilmiössä myös vähemmän opportunistisen puolen.
– Haluaisin naiivisti uskoa, että tekijä ajattelee parantavansa omaa juttuaan, jos saa siihen vähän vetoapua. Biisistä voi tulla erilainen aiempaan tuotantoon verrattuna ja siten kuulijan kannalta kiinnostavampi.
Hetkinen. Jos musiikintekijä kokee kollaboraation tuoreeksi ja kuuntelijalle kiinnostavaksi tavaksi tehdä musiikkia, eikö silloin kannattaisi jo perustaa bändi?
– Tavallaanhan se on vähän semmoista bändilarppaamista. Että päästään tekemään joku projekti yhdessä ja sitä kautta ainakin saa vähän tunnelmaa siitä, että mitä band life voisi olla. Kyllä se varmasti taustalla on, Immonen sanoo.
Rokkipuolella fiitit tehdään niiden tyyppien kanssa, kenen kanssa on ollut hauska tehdä musaa.
Alex Mattson
Sooloartisti Alex Mattsonin julkaisuissa oli useimmiten mukana ulkopuolinen laulaja. ”Fiitit olivat koko jutun suola”, Mattsonin mukaan. Collabit ovat tuttuja myös Blind Channelille.
– Rokkipuolella fiitit tehdään niiden tyyppien kanssa, kenen kanssa on ollut hauska tehdä musaa, kuten meidän Die Another Day -biisillä fiitannut RØRY.
Bändeille on yhä tilausta
Todennäköiset syyt bändikadolle löytyvät jokaisesta noista edellämainituista teorioista. Mutta vaikka bändejä ei myyntilistoilla enää näy, eivät ne tietenkään ole kadonneet mihinkään.
Myynnillisesti marginaaligenreiksi luonnehdittavat rock ja metalli voivat Suomessa ja muualla maailmalla edelleen hyvin.
Jukka Immonen uskoo, ettei popyhtyeidenkään aika ole ohi.
– Meillä olisi tilaa parille hienolle bändille. Kun löytyisi tarpeeksi nerokas yhdistelmä, sille olisi kaista auki, Immonen sanoo.
Immonen jopa innostuu aiheesta ja väittää, että ennemmin tai myöhemmin bändit ”vyöryvät” takaisin listoille ja ihmisten mieliin.
Mitä mieltä sinä olet? Jos biisi on tarpeeksi hyvä, onko sillä väliä onko esittäjä bändi vai sooloartisti? Kommentoi!
Artikkelia varten kerätyn myyntilistadatan käsittelyssä on käytetty apuna tekoälyä.