Neljänkympin täyttäminen oli ohjaaja-näyttelijä Lauri Nurkselle, 46, jonkinlainen käännekohta.
Nurksen äiti oli kuollut muutama vuosi aiemmin. Ajan rajallisuus oli konkretisoitunut.
Nurkse alkoi miettiä, mihin hän haluaa oman aikansa käyttää. Haluaako hän tehdä loputtomasti töitä? Vai matkustella ja jatkaa ”hedonistista elämäänsä”?
Hän alkoi keskustella lapsen saamisesta näyttelijäpuolisonsa Tuuli Mattilan, 38, kanssa.
– Kun tulin sinuiksi omien vajavaisuuksieni kanssa, tuli tunne, että haluan käyttää aikaani eri tavoin kuin olen siihen mennessä käyttänyt, Nurkse kertoo kahvilassa Helsingissä.
Lapsi oli ollut aina Nurksen haaveena, mutta pysynyt ajatuksissa taustalla. Kun asiat olivat etenemässä, puskivat pelot ja epävarmuudet esiin.
– Riitänkö? Osaanko? Pystynkö? Miten meidän taloudellinen tilanne kestää sen, että siihen tulee uusi ihminen?
Oli hyvä odottaa
Noin kaksi ja puoli vuotta sitten Nurksen elämä mullistui, kun hän sai puolisonsa kanssa esikoislapsensa.
– Nyt oli oikea aika, Nurkse sanoo.
Syntyvyyskeskustelu käy Suomessa kuumana. Lokakuussa uutisoitiin Väestöliiton tekemästä selvityksestä, jossa esitetään taloudellista kannustinta, niin sanottua vauvabonusta, jos ensimmäisen lapsen saa ennen 30 ikävuotta.
Itsekäs elämäntapa on muuttunut siihen, että pitää tai saa ottaa huomioon niitä, jotka ovat tärkeitä ja läheisiä.
Nurkse sanoo, ettei olisi ollut ”missään nimessä” valmis isäksi alle 30-vuotiaana. Koko asia ei käynyt silloin edes mielessä.
– Se vaati itsellänikin aikaa, että sain jonkun möykyn sisältäni ulos. Että sain sellaisen fiiliksen, että tässä on ehtinyt tehdä, rillutella ja nähdä maailmaa.
Ennen lasta hän pystyi ottamaan erilaisia työprojekteja sillä perusteella, mikä itsestä tuntuu hyvältä, kuten muuttaa kuvausten ajaksi toiseen kaupunkiin.
– Itsekäs elämäntapa, jos näin voi sanoa, on muuttunut siihen, että pitää tai saa ottaa huomioon niitä, jotka ovat tärkeitä ja läheisiä.
Vaaroja joka paikassa
Kun Nurkse alkoi keskustella lapsen saamisesta puolisonsa kanssa, oli yksi hänen isoimmista peloistaan se, kuinka hän pystyy pitämään lapsen turvassa.
Kun lapsi syntyi, Nurkse näki vaaroja joka paikassa.
– Mietin, miten monin eri keinoin voin kompastua portaissa, kun kannan häntä. Tai miten monella eri tavalla jokin asia voi kaatua lapsen päälle.
Lapsen saamisen jälkeen maailma alkoi näyttää ylipäätään vaarallisemmalta kuin aiemmin. Ilmastokriisi, sodat, polarisaatio, kiihtyvä eriarvoisuus.
Nurkse sanoo, että hän on päättänyt keskittyä oman ja perheensä hyvinvointiin, koska niihin hän voi vaikuttaa. Vegaanista ruokavaliota hän on noudattanut jo vuosien ajan. Valinta olla syömättä ja kuluttamatta eläinperäisiä tuotteita liittyy siihen, mitä voi omassa elämässä tehdä ilmastokriisin eteen, Nurkse sanoo.
Terapiasta oli apua ”perusasioihin”
Nurkse puhuu paljon tunteista ja tunnetyöstä.
Hän uskoo siihen, että elokuvilla, sarjoilla ja muilla yhdessä koetuilla tarinoilla on isompi vaikutus ihmisten tunteiden käsittelyyn kuin moni luulee. Siksi tarvitaan myös ristiriitaisia henkilöhahmoja.
Katsojalukujen kannalta ne ovat kuitenkin riski, hän sanoo. Viime aikoina Nurkse on käynyt rahoittajien kanssa aiempaa enemmän keskusteluja siitä, voiko päähenkilö herättää katsojassa negatiivisia tunteita. Nurksen hahmoja on moitittu liian kulmikkaiksi tai negatiivisiksi.
– Sehän on vain hyvä asia, jos hahmo herättää tällaisen tunteen! Se kertoo jotain katsojan maailmasta.
Huomasin, että terapiasta oli minulle tosi paljon apua ihan sellaisiin perusasioihin, joita ei oltu käsitelty missään.
Omia tunteitaan hän oppi käsittelemään vasta aikuisena terapiassa.
– Huomasin, että terapiasta oli minulle tosi paljon apua ihan sellaisiin perusasioihin, joita ei oltu käsitelty missään. Että tunnistaisin omia tarpeitani ja osaisin sanoittaa niitä.
Konfliktitilanteissa hänellä oli tapana muuttua ylimieliseksi tai sitten hän saattoi paeta paikalta käsittelemättä asiaa. Nurksen mukaan kyse oli pelosta.
– En hyväksynyt itseäni ihmisenä, joka pelkää.
Lopulta tämän ja muiden epävarmuuksien hyväksyminen oli edellytys sille, että Nurkse pystyi näkemään itsensä isänä. Myös puoliso auttoi.
– Meille tuli sellainen me-henki. Lapsi ei ollut yksin mun käsissä, vaan yhteinen juttu.
Moni asia hirvittää edelleen
Kaikesta ”tunnetyöstä” riippumatta lapsen saaminen on Nurksesta aina leap of fate, uskon loikka.
– Olen huomannut, että asiat toteutuvat aina eri tavalla kuin olen ne ensin kuvitellut.
Tällä hetkellä taaperoikäinen lapsi kiipeilee joka paikkaan ja huitoo syödessään haarukan kanssa. Moni asia hirvittää edelleen, mutta lapsen pitää antaa oppia, Nurkse sanoo.
Hänestä on mahtavaa, kuinka voimakkaasti lapsi tuntee eri asioita. Nyt lasta kiinnostaa valtavasti erilaiset ovet. Yhdessä he voivat jäädä tutkimaan pitkäksi aikaa, kuinka jokin tietty ovi aukeaa ja menee kiinni.
– Autotallin sähköinen ovi tuottaa lapsessa ihan valtavasti riemua, kun se nousee ylös ja laskee alas.
Lauri Nurkse halusi kokeilla, kuinka lyhyessä ajassa hän voi kertoa tarinan. Nyt Yle Areenasta löytyvän ME-NE-sarjan jaksoista jokainen kestää vain pari-kolme minuuttia.