Kansanedustajille vapaaehtoinen turvallisuuskurssi – puoluetoverit halasivat hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Kiurua

Krista Kiuru joutui epäillyn pahoinpitelyn kohteeksi perjantai-iltana. Tänään eduskunnassa hän äänesti muun opposition mukana kiisteltyä sairaalaverkkoesitystä vastaan.

Kiuru palasi yhden päivän sairauslomalta.

Eduskunnan kokonaisturvallisuustyöryhmä kokoontui tänään keskustelemaan kansanedustajien ja eduskunnan virkamiehistön turvallisuudesta. Taustalla on Krista Kiuruun (sd.) kohdistunut epäilty pahoinpitely.

Ryhmän puheenjohtajan Paula Risikon (kok.) mukaan Kiurun kohtaamaa tilannetta ei olisi voinut ennalta estää.

Ennestään tuntematon mies löi Kiurua perjantaina Kaisaniemen puistossa Helsingin keskustassa.

Uusia ohjeita ei Risikon mukaan ole tulossa, vaan jo olemassa olevia on tarkoitus kerrata edustajille.

Risikko kannustaa kansanedustajia ottamaan yhteyttä turvallisuusosaston työntekijöihin, jos he kokevat turvallisuudentunteensa heikentyneen. Edustajille on tarjolla vapaaehtoinen turvallisuuskoulutus. Tarvittaessa apuna on myös suojelupoliisi ja poliisi.

– Oman turvallisuuden vahvistamiskeinoista annetaan koulutusta vielä ennen vaaleja, sillä vaalien aikaan kansanedustajat ovat paljon toreilla ja turuilla, Risikko sanoo.

Eduskunnan kokonaisturvallisuustyöryhmään kuuluu edustaja jokaisesta eduskuntapuolueesta, turvallisuusosaston työntekijöitä sekä virkamiehiä.

Puoluetoverit halasivat eduskuntaan palannutta Kiurua

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Kiuru palasi eduskuntaan äänestämään hallituksen sairaalaverkkoesityksestä. Kiuru ilmoitti eilen olevansa sairauslomalla.

Epäillyn pahoinpitelyn kohteeksi joutunutta Kiurua halasivat istunnossa demarikansanedustajat Tuula Haatainen ja Johanna Ojala-Niemelä.

Kiuru ei kommentoinut tilannetta tänään tiistaina medialle.

Hallituksen sairaalaverkkoesitys hyväksyttiin eduskunnassa äänin 101–96. Eduskuntaan äänestämään palasivat myös monet vanhempainvapaalla olleet kansanedustajat vauvoineen. Koko oppositio äänesti hallituksen esitystä vastaan.

Sairaaloiden ympärivuorokautisen päivystyksen lopettaminen useilla paikkakunnilla hajotti myös hallituksen rivejä. Hallituspuolueista vastaan äänestivät perussuomalaisista Sanna Antikainen, Mikko Lundén ja Mikko Polvinen sekä kokoomuksesta Markku Eestilä ja Juha Hänninen.

Äänestykseen saapuivat vauvan kanssa esimerkiksi Eveliina Heinäluoma (sd.) ja Annika Saarikko (kesk.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Atte Harjanne (vihr.) Vauvat jäivät hoitoon istuntosalin ulkopuolelle.

Äänestyksestä oli lopulta poissa kaksi kansanedustajaa: Janne Heikkinen (kok.) ja Antti Kangas (ps.).

Krista Kiuru eduskuntasalissa.
Kiuru äänesti muun opposition mukana hallituksen esitystä vastaan. Kuva: Silja Viitala / Yle
Kansanedustajia Eduskunnassa. Krista Kiuru kuvassa oikealla.
Tukea antoivat demarikansanedustajat Johanna Ojala-Niemelä ja vanhempainvapalla oleva Eveliina Heinäluoma (keskellä). Kuva: Silja Viitala / Yle