Marraskuun toisella viikolla alkoi tapahtua. 22-vuotias Samuel Helenius oli juuri lähtenyt ajamaan Los Angelesista kohti Ontariota aamuharjoituksen jälkeen.
Ontario Kaliforniassa sijaitsee noin tunnin matkan päässä ”Enkelten kaupungista”. Siellä Heleniuksen oli tarkoitus illalla pelata paikallisen AHL-joukkueen Reignin riveissä niin sanottua farmiliigaa.
Puhelimessa Helenius sai ohjeen kääntää autonsa nokan takaisin kohti kotia. Toisen polven huippukiekkoilija oli nostettu NHL-joukkue Los Angeles Kingsin riveihin.
AHL-ottelun sijaan tämä pelaisi seuraavana päivänä isolla areenalla uransa ensimmäisen NHL-ottelun Columbusta vastaan.
– Laittoihan se hikoiluttamaan. Olin jännittynyt, innostunut ja syke hakkasi. Soitin heti äidille, hyväntuulinen Helenius muistelee nauraen Yle Urheilulle.
Aika tarkkaan 28 vuotta aiemmin niin ikään kahden AHL:ssä vietetyn vuoden jälkeen Samuelin Sami-isä oli pelannut NHL-debyyttinsä Calgaryn paidassa Coloradoa vastaan. Pojan nopeat käänteet saivat myös isään liikettä.
– Perjantaina tuli viesti, että ”lauantaina aamulla lähtee kone seitsemältä, ehtiikö”. Ehtii, ehtii. Äkkiä töistä vapaaksi maanantai, tiistai, keskiviikko ja matkaan. Lentokentältä painettiin aika suoraan jäähallille, Sami-isä kertaa.
Pian isänsä tavoin isokokoinen poika luisteli jäällä perinteistä tulokaskierrosta. Siinä muu joukkue lähettää ensimmäistä otteluaan pelaavan tulokkaan ottelua edeltävään lämmittelyyn hetkeksi yksin.
– Kyllä siinä kyynel valui isän poskilla, kun nuoren miehen unelma toteutui. Se oli tosi tunteellinen hetki, isä myöntää.
Itse ottelussa nelosketjun telaketjupelaajaksi profiloituva poika Helenius pelasi ennakkoluulottomasti ja hyvin.
Helenius täytti kymmenen minuutin roolinsa erinomaisesti – luisteli hyvin, teki paljon töitä, taklasi aina paikan tullen ja napsahtipa tilille heti uran ensimmäinen tehopistekin syöttöpisteen muodossa.
– Oli aikamoinen fiilis. Onhan se jokaisen kiekkoilijan unelma. Aika sumussa se lopulta meni, enkä paljon pelin jälkeen mistään mitään muistanut. Kun peli alkoi, mietin vain, että nyt se on menoa.
Raaka rooli
Pelaajana Helenius on uuden ajan NHL:ssä mielenkiintoinen tuulahdus vanhan ajan NHL:ää. Vaikka junnumaajoukkueissakin pelannut toisen polven NHL-pelaaja on toisen kierroksen varaus, NHL:ssä tämän tehtävä ei ole tehdä taikoja pelivälineen kanssa.
Tätä kohti Helenius alkoi kulkea jo kahden AHL-vuoden aikana. Poikkeuksellisen kirkas minäkuva pelaajana helpotti sopeutumista NHL:ään. Helenius ei ole rakentanut pilvilinnoja.
– Tykkään pelata yksinkertaista ja kovaa lätkää. Sitä minulta vaaditaankin. Tiedän, etten ole koskaan ollut se taitavin jätkä. Tiedostan oman roolini, joten pelaan tosi simppeliä peliä varman päälle.
– Olen tehnyt sitä jo AHL:ssä, joten se tuli aika helposti NHL:ssäkin, Helenius avaa.
Isä ei ole yllättynyt poikansa kehityksestä.
– Samuel on äärimmäisen määrätietoinen kaveri. Rima oman tekemisen suhteen on hänellä todella korkealla. Hän myös tietää, ettei ole mikään ylivoimapelin pyörittäjä. Hän taklaa ja tappelee, jos tarvitsee.
Tappeleminen onkin mielenkiintoinen osa Heleniuksen tarinaa. Nyky-NHL:ssä puhtaita tappelijoita takavuosikymmenien tapaan ei juuri ole, mutta tappelukulttuuri elää ja voi hyvin.
Lähes kaksimetrinen ja satakiloinen Helenius ymmärsi kupletin juonen jo ensimmäisellä AHL-kaudellaan. Kun farmiliigajoukkueen rautanyrkki loukkaantui, rooli lankesi joukkueen isokokoisimmalle pelaajalle Samuel Heleniukselle.
– Ymmärsin rivien välistä, että minun on alettava hanskoja pudottelemaan. Olin kuitenkin isoin jätkä siinä joukkueessa. Tiesin muutenkin, että tällaisia hommia tulee, koska olen iso ja pelaan kovaa.
– Ymmärsin myös, että se auttaa minua kohti NHL:ää. Sitä on pakko välillä tehdä ja minä olen sen omaksunut, Helenius selventää.
Poika-Heleniuksen tappelutaidoista olisi helppo vetää suora viiva puolustajana omalla urallaan pelanneeseen isään, joka teki NHL:ssä uransa vielä korostetummin nyrkkiensä avulla, mutta molemmat tyrmäävät ajatuksen.
Poika ei ole lähtenyt seuraamaan isänsä jalanjälkiä tai kysynyt tältä neuvoja nyrkkihippoihin.
– Me ollaan Samuelin kanssa ihan vain isä ja poika. Hän ei ota minulta mitään vastaan. Joskus, kun hänet pyydettiin Jokereiden C-junnuihin ja olin menossa saattamaan, hän kysyi, että ”mitä sä faija teet”. Sanoin, että tulen saattamaan. Hän sanoi, että ”et tule, tämä on minun juttuni”, isä muistelee nauraen.
Mummu kauhuissaan
AHL:ssä Helenius sanoo tapelleensa ainakin 15 kertaa. NHL:ssä neljässätoista ottelussa tappeluita on tilillä kaksi.
Jotakin tappelukulttuurin elinvoimasta Pohjois-Amerikassa kertoo sekin, että Kingsillä on oma kehitysvalmentajansa myös tälle osa-alueelle.
– Meillä on oma taitovalmentaja tälle puolelle. Kaveri, jolla on kamppailu-urheilusali. Hänen kanssaan katsotaan tekniikoita. Hän näyttää, miten voi puolustautua tai suojautua, tai miten lähteä järkevästi hommaan, jos se tapahtuu todella nopeasti spontaanisti. Tämä on ollut hyvä lisä, Samuel kiittelee.
NHL:ssä on puhuttu viime vuosikymmenen aikana paljon toistuvien aivotärähdysten aiheuttamista kroonisista aivovammoista. Monien takavuosien tappelijoiden aivoista on kuoleman jälkeisissä tutkimuksissa löydetty aivorappeumatauti CTE.
Aivorappeumataudin on tutkittu aiheuttavan muun muassa masennusta ja päihderiippuvuutta.
Helenius ei osaa pelätä omassa työssään.
– Totta kai tiedostan, mitä tuossa voi tapahtua. Aivotärähdyksiä voi tulla. Riskit ovat olemassa, mutta onneksi kypärätkin suojaavat jonkin verran. Pelkotiloja ei sillä tavalla ehdi tulla, koska adrenaliini pomppaa hetkessä niin korkealle.
Kotipuolessa isä ymmärtää lajikulttuurin kaikki puolet, joten pojan tappeluista kauhistuu lähinnä perheen naisväki.
– En laske Samuelia mihinkään gooni-osastoon, mutta tappelut ovat kiistatta yksi syy, miksi hän on tuohon pisteeseen päässyt. Pelaamalla NHL:ään silti nykyään noustaan. Olen minä niitä tappeluita katsellut ja mielestäni hän osaa hyvin suojata ja on valveutunut asian suhteen. Näin ne nuoret oppivat, isä kehuu.
– Jännittäähän se, mutta olen hyväksynyt sen, että siellä pitää tapella. Kun lauantaina oltiin vanhemmillani katsomassa pojan peliä ja tuli tappelu, niin kyllä pojan mummu, rakas äitini kääntää katseen pois. Hän kysyy, että miksi sen pitää tuollaista. Me sitten papan kanssa selitämme, että se kuuluu lajiin, isä-Helenius naurahtaa.
Päivä kerrallaan
Samuel Helenius yhtä kaikki kuuluu kuluvan kauden ehdottomiin suomalaisyllättäjiin. Harva uskoi nuoren haukkakasvatin nousevan NHL:ssä pelaavaan kokoonpanoon ainakaan vielä.
Selkeä pelaajaidentiteetti ja tasainen suoritustaso ovat pitäneet Heleniuksen kokoonpanossa jo viiden viikon ajan.
Ennakkoluuloton Helenius rymistelee kaukalossa, kuten valmennus toivoo, pitää pelinnsä simppelinä eikä yritä olla itseään parempi.
Näillä eväillä pelipaikasta on jatkossakin mahdollisuus pitää kiinni. ”Suomen Matt Rempeä” ei näy otsikoissa, mutta oman joukkueen sisällä arvostus on kovaa luokkaa.
Samaan aikaan rooli on kiistatta raskas, kuluttava ja pitää sisällään suuret terveysriskit. Heleniuksen roolissa todella pitkän NHL-uran on kyennyt suomalaisista tekemään vain 652 NHL-ottelun Jarkko Ruutu.
– Viestiä on tullut, että he tykkäävät siitä, mitä teen ja miten pelaan. Nyt tavoite on vakiinnuttaa paikka ylhäällä, eli ihan päivä kerrallaan tässä mennään. Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu. Varsinkin, kun kahden suunnan sopimuksella pelaa, Helenius päättää.
Kuuntele tuorein jakso Ikan änäristä tästä:
