Joulunpyhien sijaisjärjestelyt aiheuttivat päänvaivaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella

Kiireellinen toiminta hyvinvointialueella on turvattu, mutta kiireetöntä asiointia sosiaali- ja terveyspalveluissa toivotaan arkipäiville.

Sanna Ala-Kanto ja Johanna Rantanen kertovat, minkälaista joulua he odottavat Seinäjoen keskussairaalan päivystyksessä. Video: Tuomo Rintamaa / Yle

Joulunajan sijaisjärjestelyjen suunnittelu Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella oli tänä vuonna erityisen hankalaa.

Terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialueylihoitaja Carita Liljamo kertoo, että joulun työvuorolistojen suunnittelu näytti elokuussa lähes mahdottomalta.

– Tänä vuonna joululistassa on poikkeuksellisen paljon vapaita ja pyhiä. Suunnittelu aloitettin hyvissä ajoin ja saimme turvattua tämän joulun, mutta se on vaatinut suunnitelmallisuutta ja erilaisia keinoja sen toteuttamiseksi.

Seinäjoen keskussairaalassa sijaispulaa saatiin paikattua esimerkiksi hoitoalan opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden hoitajien avulla.

Päivystys turvattu

Kiireellinen toiminta hyvinvointialueella on Liljamon mukaan turvattu, mutta ajanvarauksella toimivia palveluja on vuodenvaihteen ajaksi supistettu.

Kiireetöntä asiointia terveyspalveluihin pyydetäänkin keskittämään arkipäiville.

Lisäksi osastoja on suljettu. Myös maakunnassa pienimpiä osastoja suljetaan joulun ajaksi, mutta sote-keskukset ovat toiminnassa.

Keskussairaalan päivystystä voi työllistää esimerkiksi jouluviikolle ennustettu vaihteleva sää, joka voi tehdä tiet ja jalankulkuväylät liukkaiksi.

Liljamo kertoo, että sitä varten on tehty varasuunnitelma, jonka mukaan vastuita jaetaan.

Päivystyksessä jouluvuoroja ensimmäistä kertaa tekevät sairaanhoitajat Sanna Ala-Kanto ja Johanna Rantanen uskovat, että pitkät vapaat tulevat näkymään päivystyksessä.

– Uskon, että päihteiden käyttö tulee näkymään jonkin verran, Ala-Kanto sanoo.