Sysmän kunta teki keskustaajaman lähettyvillä Majutvedessä sijaitsevan Ohrasaaren sillan uusinnasta sopimuksen paimiolaisen Tehan oy:n kanssa viime vuonna.
Vuosi sitten syksyllä käynnistyneen siltaurakan oli määrä valmistua tämän vuoden toukokuun loppuun mennessä, mutta työt ovat jääneet urakoitsijalta kesken.
– Liikuntasaumojen osalta silta on edelleen keskeneräinen, sanoo Sysmän kunnan tekninen johtaja Timo Lauri.
Kunnan mukaan siltaprojekti on viivästynyt merkittävästi ja sen toteutuksessa on ollut vakavia puutteita. Esimerkiksi kansielementin asennus viivästyi yli kuukaudella.
Kunta suomii urakoitsijaa myös puutteellisesta työnjohdosta, sillä vastaava työnjohtaja vaihtui eikä seuraajaa hyväksytetty töiden tilaajalla. Sysmä pitää menettelyä sopimusrikkomuksena.
Kunnan puutelistalla on samaten päällystetöiden epäonnistuminen.
Ohrasaaren virkistysalueelle johtava silta todettiin viime kesänä kahdessa eri tarkastuksessa vastaanottokelvottomaksi.
Siltaurakoitsijalla on muitakin keskeneräisiä töitä
Sysmän toimintaympäristövaliokunta pohtii tilannetta keskiviikkona 18. joulukuuta. Urakan valvoja pitää perusteltuna urakkasopimuksen purkamista.
Urakkahinnaksi siltatöistä on sovittu 297 000 euroa. Sysmä on jo maksanut urakoitsijalle 262 000 euroa. Valvoja esittää, että kunta ei maksaisi urakoitsijalle jäljellä olevia maksueriä.
Lisäksi valvoja laskee, että tilaajalla on oikeus pidättää urakkasummasta viivästyssakkoja ja sopimussanktiota yhteensä lähes 50 000 euroa.
Ohrasaaren siltaurakoitsijalla on ollut muuallakin maassa keskeneräisiä siltatöitä. Lokakuussa Kaakkois-Suomen Ely-keskus päätti purkaa urakkasopimuksen neljän sillan remontista Tehan Oy:n kanssa, kun työt olivat viivästyneet pahasti.
Asiakastiedon mukaan Tehan oy:n liikevaihto oli vuonna 2023 noin 16 miljoonaa euroa ja yhtiö tuotti voittoa. Nyt vireillä on konkurssihakemus Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Sama käräjäoikeus vahvisti joulukuun alkupäivinä yhtiön saneerausmenettelyn käynnistämisen.
Sopu kaukana
Tehan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Aaltonen pitää kunnan toimintaa erikoisena.
– Kaikkiin kunnan lähettämiin sähköposteihin on vastattu, mutta kunta ei ole vastannut meidän ehdotuksiimme, sanoo Aaltonen.
Hänen mukaansa yhtiö ei ole päässyt kunnan kanssa sopuun muutostöistä eikä siitä, mitkä ovat siltaurakkaan kuuluvia töitä.
– Urakoita ei voi purkaa yksipuolisesti, meilläkin on rahaa sisällä hankkeessa, muistuttaa Aaltonen.
Sysmässä Ohrasaaren sillan valmistumista joudutaan odottamaan ensi kevääseen tai alkukesään saakka.
Viimeistelytöiden keskeneräisyydestä huolimatta silta on kuitenkin käyttökunnossa. Arviona on, että siltatyöt pystytään saattamaan loppuun urakoitsijalle vielä maksamattomista sopimuseristä.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.