Patrik Laine yllätti jopa entisen valmentajansa – huomauttaa supertähteen liitetystä väärästä mielikuvasta

Patrik Lainetta Tapparassa valmentanut Jussi Tapola yllättyi maalintekijän huimasta paluusta. Leijonilla on mieletön ase huipputurnauksessa.

Patrik Laine.
Patrik Laine on palannut NHL-kaukaloihin ryminällä. Kuva: David Kirouac-Imagn Images

Lähes vuoden tauon jälkeen kiekkokaukaloihin palannut Montreal Canadiensin Patrik Laine on ollut suomalaisittain viime aikojen ykköspuheenaihe NHL:ssä.

Ylivoimalla Laine on ollut erittäin tehokas, kun seitsemässä pelissä on syntynyt kuusi ylivoimamaalia. Viime yönä Buffalo Sabresia vastaan 26-vuotias suomalainen iski ensimmäisen hattutemppunsa kahteen vuoteen. Kaiken kaikkiaan hattutemppu oli hänelle NHL-uran 11:s.

Laineen viime kaudet ovat olleet repaleisia erinäisten loukkaantumisten sekä mielenterveysongelmien vuoksi.

Sveitsissä suurseuraa SC Berniä valmentava Jussi Tapola tietää Laineen Tappara-vuosilta. Laine oli pudotuspelimaaleillaan avainroolissa, kun Tapolan valmentama Tappara saavutti kaudella 2015–2016 seuran ensimmäisen Suomen mestaruuden 13 vuoteen.

– Totta kai se on yllätys, että loukkaantumisen jälkeen palannut pelaaja pystyy olemaan heti niin hyvällä tasolla. Se ei ole maailman kärjellekään yksinkertainen asia, Tapola huomauttaa.

Näin Patrik Laine iski ensimmäisen hattutemppunsa Montrealin paidassa. Ylivoimaosumat olivat lähes identtisiä.

Tapola ottaa esimerkiksi kovana maalintekijänä tunnetun Steven Stamkosin. Lähes koko uransa Tampa Bay Lightningia edustanut Stamkos siirtyi täksi kaudeksi kovia satsauksia tehneeseen Nashville Predatorsiin.

Suurista odotuksista huolimatta niin Nashvillen kuin 34-vuotiaan kanadalaishyökkääjän kausi on ollut tähän asti jättipettymys. Tällä hetkellä Stamkos on vain 21 maalin ja 47 pisteen vauhdissa.

Vertailun vuoksi viime kaudella maaleja syntyi 40 ja pisteitä 81.

– Katsoin, miten Stamkos puhui maalinteosta ja miten vaikeaa hänellä on ollut auttaa joukkuettaan tekemään pisteitä. Laineen osalta suoritus on ollut yllättävän kova siihen nähden, millaiset taustat ovat. Pitää antaa iso hatunnosto ”Patelle” siitä, kuinka hän on pystynyt selättämään vaikeutensa, Tapola kommentoi.

Riskistä isoksi mahdollisuudeksi

Tapparan neljään Suomen mestaruuteen luotsannut Tapola on Leijonien uuden päävalmentajan Antti Pennasen valmennusryhmässä.

Helmikuussa NHL:n neljän maan turnauksessa Tapola ei ole mukana seurajoukkuevelvoitteidensa takia, mutta hän on ollut Leijonien palavereissa mukana.

Pennanen ja GM Jere Lehtinen nimesivät Laineen kyseiseen huipputurnaukseen ennen kuin 26-vuotias suomalainen oli pelannut vielä yhtään peliä tällä kaudella.

Patrik Laineen haastattelu tuoreen hattutempun jälkeen. Lainetta haastatteli Zdenek Matejovsky.

Laineen mahdollinen valinta herätti paljon puhetta. Esimerkiksi suurin osa Yle Urheilun kyselyn vastaajista ei olisi valinnut pelaajaa joukkueeseensa. Tapola myöntää, että Laineen valitseminen oli lähtökohtiin nähden riski.

Nyt tuo valinta vaikuttaa enemmän mahdollisuudelta.

– Voi sanoa, että oli kova valinta, kun Patrik Laine valittiin ilman yhtään peliä. Jos homma jatkuu näin, Suomen maajoukkue saa kovan aseen ylivoimalle ja pisteiden tekoon, Tapola ruotii.

Tapola ymmärtää hyvin sen, että Laineen valinta on herättänyt suomalaisyleisössä epäilyksiä.

– Ainakin tällä hetkellä se vaikuttaa oikealta päätökseltä. Jos jättää tuollaisen maalintekijän ulos ja tämä alkaa yhtäkkiä sylkemään maaleja. Joukkue on paljon parempi silloin, kun huippukuntoinen Patrik Laine on mukana.

Jussi Tapola.
Jussi Tapola valmensi Tapparaa keväällä 2016. 18-vuotias Laine teki tuolloin kymmenen maalia. Kuva: All Over Press

Rantanen ja Laine

Etenkin Laineen ylivoimapelissä on paljon samoja elementtejä kuin noin kymmenen vuotta sitten Tapolan alaisuudessa. Laineen laukaus viuhuu ylivoimalla kovaa ja tarkasti mielipaikaltaan vasemman laidan lähettyviltä.

Tapola kuitenkin muistuttaa, että Laineen peli on kehittynyt isosti NHL:n kovalle vaatimustasolle.

– Kuten sanottu, Laine on ollut aina poikkeuksellinen pelaaja, jolla on poikkeuksellinen laukaus. Hän on lisäksi erinomainen pelintekijä. Jos hänen laukaustaan peitetään, hän pystyy syöttämään kiekkoa. Hän osaa löytää oikeat valinnat. Joko syöttää tai tekee peliä.

Mikäli Laineen hyvä vire jatkuu kahden kuukauden päästä neljän maan turnauksessa, Leijonilla on harvinainen herkullinen tilanne ykkösylivoimalla. Colorado Avalanchen Mikko Rantanen on ollut pitkään NHL:n kovin suomalainen maalintekijä.

Rantanen on Coloradon ylivoimapelissä kova viimeistelemään oikealta laidalta.

– ”Rane” on toisella puolella ja ”Pate” toisella puolella. Pelit ovat varmasti niin kovia, että viidellä viittä vastaan huippupaikat ovat harvassa. Ylivoima- ja alivoimapeli ovat ratkaisevassa roolissa, ja siinä Suomella on kärkiosaamista. Se voi olla Suomen ase.

Colorado Avalanchen jääkiekkoilija Mikko Rantanen kuvattuna vyötäröstä ylöspäin.
Mikko Rantanen on iso pelote ylivoimalla. Hän on maalipörssissä kahdeksantena viimeisteltyään 18 osumaa. Kuva: NHLI via Getty Images

Virheellinen kuva

Tapola itse näki Lainetta viime vuosina Tapparan kesäharjoituksissa. Hän on kuullut Laineen kuulumisista Bernissä pelanneen Joona Luodon kautta.

Tapola näkee, että joillekin ihmisille on muodostunut vääränlainen mielikuva suomalaisesta supertähdestä.

– Aika usein ihmisillä on väärä kuva siitä, millainen ihminen hän on. Hän on niin kova kilpailija ja äärimmäinen ammattilainen. Kilpailullisuuden ja heittäytymisen takia tunteet ovat pelissä. Silloin ammattiurheilijan ura ei ole helppoa.

– Hän on herkkä ja hieno ihminen. Toivon, että Suomen kansa näkee hänet nyt parhaimmillaan NHL:ssä sekä Suomen paidassa neljän maan turnauksessa. Saadaan taas yksi tähti kartalle takaisin, Tapola toivoo.