Iivari Mononen osti kilpailijan pois pylväsmarkkinoilla

Nurmeksessa toimiva Scanpole on ostanut rannikolla toimivan Pårasin pylväsliiketoiminnan. Scanpole kuuluu Iivari Mononen -konserniin.

Toimitusjohtaja Ari Mononen, Iivari Mononen Oy.
Mononen-konserni tavoittelee markkinajohtajaksi puupylväsmarkkinoilla, kertoo toimitusjohtaja Ari Mononen. Pylväitä ei enää laivata maailmalle Joensuun satamasta, koska laivat eivät tule Venäjän kautta kulkevaan Saimaan kanavaan. Kuva: Ari Haimakainen / Yle

Pohjoiskarjalainen Scanpole-yhtiö on ostanut Ab Pårasin pylväsliiketoiminnan Kruunupyystä.

Pårasin pylväiden päämarkkinat ovat Pohjoismaissa. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna yli kuusi miljoonaa euroa, josta pylväsliiketoiminnan osuus on 15–20 prosenttia.

– Pylväsliiketoiminnan siirtyminen Scanpole Oy:lle antaa meille mahdollisuuden keskittyä ja panostaa muihin liiketoimintoihin tulevaisuudessa, sanoo Ab Påras Oy:n toimitusjohtaja Lisa Sjölind.

Pårasin pylväsliiketoiminta siirretään kokonaisuudessaan Scanpolen tehtaalle Nurmekseen alkuvuoden aikana.

Scanpole kuuluu Iivari Mononen -konserniin.

Konsernin toimitusjohtaja Ari Mononen kertoo, että konsernin tavoite on olla markkinajohtaja puupylväsmarkkinoilla sekä Pohjois-Euroopan suurin puisten aitakeppien valmistaja.

Iivari Mononen Groupiin kuuluu Scanpolen lisäksi rakennuspuuta valmistava Prima Timber.