Heikki Silvennoista muisteltiin Ylen erikoislähetyksessä – Kummeli Kultakuume 2 -elokuva tulossa

Näyttelijä, kitaristi ja laulaja Heikki Silvennoista muistelemassa olivat muusikko- ja näyttelijäkollegat.

Timo Kahilainen paljasti, että Heikki Silvennoinen ehdotti Kultakuume 2 -elokuvan tekemistä.

Suomalainen näyttelijä, kitaristi ja laulaja Heikki Silvennoinen kuoli keskiviikkona 70-vuotiaana. Viiden lapsen isä menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen kotonaan.

Yle muisteli Heikki Silvennoisen uraa ja elämää erikoislähetyksessä. Mukana olivat muun muassa Timo Kahilainen, Mikko Kuustonen, Elsa Saisio, Heikki Vihinen, Jukka Leppilampi ja Olli Keskinen.

”Häikäisevä persoona”

Kuustonen ja Vihinen nostivat muistolähetyksessä esiin Silvennoisen monilahjakkuuden.

– En osaisi kuvitella tavanneeni koskaan ihmistä, joka olisi jotenkin niin auki moneen suuntaan, Kuustonen sanoi.

– Häikäisevä persoona ammattilaisena, mutta vielä häikäisevämpi sitten yksityishenkilönä, Vihinen kiteytti.

Kuustosen mukaan ihmisiä viehätti Silvennoisessa ristiriitaisuus ja särö.

– Bändihommassa Heikkihän oli täysin mykkä lavalla. Lauloi biisinsä, mutta ei sanonut sanaakaan. Hyvin ujo ja herkkä ihminen. Ja sitten takahuoneessa aivan mopo käsistä.

Timo Kahilaisen mukaan Silvennoinen eli hetkessä.

– Hän luotti intuitioon siinä tekemisessä, ja oli läsnä aina. Ja se näkyi tietysti sitten musiikissa ja sketseissä. Hänen kanssa oli äärettömän helppo tehdä kaikki.

Timo Kahilainen muistelee Heikki Silvennoista.

Silvennoinen ehdotti Kultakuume 2 -elokuvan tekemistä

Kahilainen kertoi muistolähetyksessä, että Silvennoinen ehdotti viime kesänä Kultakuume 2 -elokuvan tekemistä. Kummeli-ryhmän ensimmäinen Kummeli Kultakuume -elokuva julkaistiin vuonna 1997.

Kahilainen paljasti, että uusi elokuva on tekeillä.

– Tänään meidän piti Poten (Heikki Vihinen) kanssa kirjoittaa se puhtaaksi. Meillä on Kultakuume 2 valmiina. Maanantaina oli palaveri Solarin kanssa ja rahoitus oli selvä. Hessu ei päässyt, kun hän oli dialyysissä. Toissapäivänä mä sitten briifasin, että kuinka se menee ja kaikki etenee hyvin. Meillä on sitten kuvaukset elo- tai syyskuussa.

Kahilainen muisteli viimeistä puheluaan Silvennoisen kanssa.

– Todettiin yhdessä, että koska nyt kaikki asiat on käsitelty edellisessä puhelussa, niin enempää tässä ei tarvitse sanoa. Kaikki asiat on puhuttu. Näihin kuviin, tunnelmiin, kuulemiin, näkemiin.

Heikki Silvennoisen muistolähetyksen voi katsoa Areenasta:

Heikki Silvennoisen muistolähetys.

Koko kansan hauskuuttaja

Silvennoinen tuli tutuksi suurelle yleisölle sketsisarja Kummelista, jossa hän oli mukana alusta asti sekä näyttelijänä että käsikirjoittajana. Hän oli myös poliisikomediasarja Kontio & Parmaksen takana.

Silvennoinen oli myös taitava muusikko. Hän soitti 1970-luvulla vaikuttaneessa Tabula Rasa -rockyhtyeessä. Silvennoinen oli mukana myös Mikko Alatalon Coitus Int -yhtyeessä. 1980-luvulla hän perusti QStonen yhdessä Mikko Kuustosen, Mikko Löytyn ja Sakari Löytyn kanssa.

Monipuolisen muusikkouran jälkeen Silvennoinen teki läpimurron koko kansan hauskuuttajana.

Suomalaisten mieliin ovat jääneet hänen esittämänsä Kummeli-hahmot kuten Matti Näsä, Tonnin seteli ja Mauno Ahonen.