Vauhtilaskija Elian Lehto oli lupaavassa vedossa Italian Val Gardenan maailmancupin syöksylaskukisassa. 24-vuotias suomalaislaskija loisti yläpätkillä, vaikka kumpujen kanssa oli haasteita.
Lehto vastasi nelossektorilla viidenneksi nopeimmasta ajasta ja oli kamppailemassa jopa pääsystä viiden parhaan joukkoon.
– Oli paikoitellen äärimmäisen kovaa laskemista, asiantuntija Kalle Palander kehui studiossa.
Loppupätkillä aikaa paloi kuitenkin liikaa ja suomalainen jäi lopputuloksissa vasta sijalle 42.
Lehto oli pettynyt suoritukseensa. Hän lähti kisaan palkintokorokesija mielessään.
Hän oli tyytyväinen siitä, että normaalillakin laskemisella hän pystyi olemaan kärjen vauhdissa.
– Tänne tullaan podiumia hakemaan. Tällaiset eivät ole kivoja. Ne ovat kuitenkin omia tekosia, joten ei voi kuin syyttää itseään.
Kisan voitti Sveitsin Marco Odermatt ennen maanmiestään Franjo Von Allmenia.
”Kissamaisesti”
Lehdon mukaan yleensä hän on hyvä kummuissa. Hän ei osannut sanoa, miksi niissä nyt tökki.
– Niitä pitää osata lukea hyvin. Ne ovat isoja ja kun niihin tulee satasen vauhdilla, niistä lähtee lentoon.
Lehdolla on ollut alkukaudesta selkävaivoja ja sairasteluita. Hän totesi ensin, että suoritus oli hyvä puolikuntoisena.
Yle yritti kysyä tämän jälkeen, että onko hän siis puolikunnossa. Nyt vastaus erosi hänen aiemmasta kertomuksestaan.
– En, Lehto tyytyi sanomaan.
Palander ohjeisti kisan jälkeen Lehtoa.
– Hän sähläsi kummun. Veti pitkäksi sisääntulon ja joutui tulemaan liian tiukalla kumpuun. Hyppy jäi lyhyeksi. Sitten rytmi hajosi ihan kokonaan. Siihen pitäisi päästä kissamaisesti, Palander esitti studiossa.
Vonn teki historiaa
USA:n megatähti Lindsey Vonn palasi St. Moritzissa maailmancup-kisoihin lähes kuuden vuoden tauon jälkeen. 40-vuotias yhdysvaltalainen oli supersuurpujottelussa lupaavasti 14:s.
Kisan voitti Sveitsin Cornelia Hütter, josta Vonn jäi 1,18 sekuntia.
– Tuntuu niin hyvältä. Minulla oli perhosia vatsassani, Vonn kuvaili jännitystään Eurosportille.
– Tuntuu aina siltä, että se on minä vastaan vuori. Rakastan sitä tunnetta. Alppihiihdossa ei ole rajoja sille, mihin asti voit viedä itsesi. Mielestäni tämä oli täydellinen startti ja odotan innolla sitä, että pystyn parantamaan joka kisassa, tyytyväinen Vonn jatkoi.
Palkintokorokesijaan Vonnilla jäi matkaa 0,85 sekuntia.
– Vonn laski aika rauhallisen vedon ja ensimmäiseen väliaikaan aika varman päälle. Ajattelin, että ei tule mitään. Sieltä se kuitenkin tuli. Arvostan! On kova urheilija, Kalle Palander kehui.
Vonn on voittanut maailmancupin kokonaiskisan neljä kertaa. Hänestä tuli kaikkien aikojen toiseksi vanhin naislaskija maailmancupissa sekä vanhin pisteille yltänyt naislaskija.