Ottawa Senators otti 5–4-jatkoaikavoiton Vancouver Canucksista jääkiekon NHL:ssä. Jake Sanderson ohitti Canucksin suomalaisvahdin Kevin Lankisen, kun jatkoaikaa oli kulunut vain 15 sekuntia.
Kaukalon toisessa päädyssä Ottawan tolppien välissä pelasi Leevi Meriläinen, jolle ottelu oli kauden ensimmäinen jääkiekon NHL:ssä. Meriläisellä oli kaksi NHL-ottelua vyöllään toissa kaudelta.
– Hienot ajatukset pelistä, kun sain ensimmäisen voiton NHL:ssä. Sitä tulin hakemaan, ja se tuli vähän vaikean kautta. Olen todella iloinen ja tyytyväinen, että jätkät hoitivat sen minulle, Meriläinen sanoi STT:lle taiston tauottua.
Meriläinen torjui ottelussa 21 laukausta. Kärppien kasvatti sai aiemmin tällä viikolla kutsun AHL-joukkue Belleville Senatorsista Ottawaan, kun joukkueen toinen maalivahti Anton Forsberg loukkaantui. 22-vuotias oululainen paljasti, että pelivuorosta Vancouverissa oli ollut puhetta jo aiemmin, mutta lopullinen varmistus asiaan tuli perjantaina.
– Illalla tuli soitto, että pelaan, Meriläinen kertoi.
Bellevillen paidassa Meriläinen on pelannut tällä kaudella 13 ottelua. Kausi alkoi pienellä loukkaantumisella, mutta Meriläinen kuvaa kuitenkin ensimmäisiä kuukausia lähtökohtaisesti positiivisiksi.
– Kun kuntouduin vammasta, pääsin heti rytmiin ja peleihin kiinni. Peli alkoi kulkea, ja sain palkinnoksi pääsyn NHL:ään vähäksi aikaa. Olen todella tyytyväinen, että olen päässyt kokeilemaan, millaista tämä on.
Lähtökohtaisesti Ottawan ykkösmaalivahti on Linus Ullmark, ja Meriläisellä lienee edessä komennus takaisin AHL:ään, kun loukkaantunut Anton Forsberg on kuntoutunut.