Sveitsiläislaskijan raju ulosajo keskeytti kilpailun hetkeksi – Elian Lehto super-G:ssä 27:s

Bormion supersuurpujottelun ensimmäinen laskija Gino Caviezel vietiin helikopterilla sairaalaan. Norjalainen Fredrik Möller voitti kisan, ja Elian Lehdon vauhti riitti sijaan 27.

Gino Gaviezel kaatui rajulla tavalla supersuurpujottelussa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sveitsiläislaskija Gino Caviezel kaatui vakavalla tavalla alppihiihdon supersuurpujottelun kilpailussa Italian Bormiossa.

Caviezel vietiin helikopterilla sairaalaan ja kisa oli tovin aikaa keskeytettynä. Caviezel oli kilpailun ensimmäinen laskija, mutta hänen laskunsa päättyi noin 50 sekunnin jälkeen.

Caviezel osui porttiin ja kaatui ennen hyppyä. Hän liukui jyrkässä rinteessä pitkän matkaa ja jäi maahan makaamaan viittoen apua itselleen.

Caviezel ei ole ensimmäinen vakavammin Bormiossa loukkaantunut laskija. Perjantaina syöksyharjoituksissa kaatunut ranskalainen Cyprien Sarrazin sai aivoverenvuodon, ja hänet leikattiin myöhemmin lauantaina. Ranskan hiihtoliiton mukaan leikkaus sujui hyvin.

Lisäksi perjantain harjoituksissa loukkaantuneen Italian Pietro Zazzin vammat vaativat niin ikään leikkaushoitoa.

Bormion rinne on saanut paljon kritiikkiä, ja paikassa kisataan myös olympiamitaleista hieman yli vuoden päästä. Suomen Elian Lehdon mukaan rataa ei pitäisi muokata.

– Jos alamme muokkaamaan, laji muuttuu. Olemme tehneet viimeiset 25 vuotta samalla tavalla. Aina täällä on ollut vaikeaa ja vaarallista, mutta se on meistä yksilöistä kiinni, Lehto totesi Yle Urheilulle lauantaina.

– Jos joku on sitä mieltä, ettei ole valmis laskemaan, hän ei ole valmis laskemaan. Kukaan ei pakota olemaan täällä.

Super-g:n ykköseksi laski norjalainen Fredrik Möller kahden kymmenyksen erolla itävaltalaiseen Vincent Kriechmayriin. Sijat 3–6 menivät Sveitsiin lauantain syöksykisan voittaneen Alexis Monneyn johdolla.

Lehto oli lopputuloksissa 27:s häviten Möllerille 2,42 sekuntia.

Naisten pujottelukilpailun Semmeringissä, Itävallassa voitti kroatialainen Zrinka Ljutic selvällä 1,75 sekunnin erolla ennen Saksan Lena Dürriä ja Itävallan Katharina Liensbergeriä. Kisassa ei nähty suomalaislaskijoita.