Analyysi: Tiistai on Therese Johaugin kohtalon päivä

Therese Johaug on tiukan paikan edessä uudenvuodenaattona, kun puhutaan Tour de Skin voittotaistelusta, kirjoittaa toimittaja Atte Husu.

Therese Johaug.
Therese Johaugin on onnistuttava tiistaina, jotta haave Tour de Skin voitosta pysyy elossa. Kuva: Jean-Christophe Bott / EPA
Toimittaja Atte Husu.
Atte Husuurheilutoimittaja

Kun nelinkertainen olympiavoittaja ja 14-kertainen maailmanmestari Therese Johaug osallistuu Tour de Skille, hän kuuluu automaattisesti kisan voittajasuosikkeihin.

Neljästä edellisestä osallistumiskerrasta kolme on päättynyt Johaugin juhliin. Sitten vuoden 2014 vain maannainen Marit Björgen on pysynyt Johaugin edellä, kun kokonaistuloksia on katsottu Alpe Cermisin loppunousun huipulla. Tämä tapahtui vuonna 2015.

Tuolloin Björgen pääsi takaa-ajona hiihdetylle päätösetapille lähes kolme minuuttia ennen Johaugia. Björgen hävisi kiertueen päättävässä laskettelurinteen kapuamiskisassa Johaugille vajaan minuutin.

Kymmenen vuotta myöhemmin Johaug on monin tavoin eri hiihtäjä kuin vuonna 2015. Vuosina 2016–2018 kärsityn dopingtuomion jälkeen hän dominoi maailmancupia ja voitti jokaisen yhdeksästä henkilökohtaisesta arvokisastartistaan vuosina 2019–2022, kunnes vetäytyi äitiyslomalle.

Täksi kaudeksi kansainvälisiin kisoihin palannut Johaug väläytteli joulukuun alussa Lillehammerissa, että hän kuuluu edelleen naishiihdon ehdottomaan eliittiin.

Therese Johaug.
Therese Johaug voitti Lillehammerissa 10 kilometrin väliaikalähdön ja 20 kilometrin skiathlonin. Jälkimmäisessä hän jätti palkintokorokkeelle nousseita Heidi Wengiä ja Jessie Digginsiä 42 sekuntia. Kuva: EPA-EFE

Norjan ulkopuolella käydyissä kisoissa Johaug on sen sijaan ollut hiihtäjänä tavallinen kuolevainen. Sunnuntaina hän epäonnistui Tour de Skin 15 kilometrin yhteislähdössä irtiottoyrityksessään ja sijoittui Yhdysvaltain Jessie Digginsin voittamassa kisassa vasta kuudenneksi, 4,6 sekuntia Digginsille hävinneenä.

Etapilla ei jaettu sijoituksista bonussekunteja, joten kokonaiskisassa Johaugin ero kaksi ensimmäistä kilpailua voittaneeseen Digginsiin ei kasvanut merkittävästi kiertueen avanneen sprintin tuloksista. Niissä sijalle 40 jäänyt Johaug otti Digginsiltä takkiin minuutin ja yhdeksän sekuntia.

Jessie Diggins voitti.
Kahden etapin jälkeen Jessie Diggins johtaa Therese Johaugia minuutilla ja 14 sekunnilla. Kuva: Pierre Teyssot / SplashNews.com

Loppunousun historia

Sunnuntain kisan tulos oli Digginsille merkittävä, koska se käytiin hänelle heikommalla eli perinteisellä hiihtotavalla.

Tiistaina 20 kilometrin väliaikalähdössä etenemistapa on vapaa. Kyseessä on kiertueen ainoa väliaikalähtö, jossa eroja on mahdollista tehdä eniten ennen ensi sunnuntain päätösetappia. Sitä ennen hiihdetään vielä 15 kilometrin takaa-ajo (p), 20 kilometrin skiathlon ja yksi sprintti, jossa Johaug jää suurella todennäköisyydellä Digginsistä noin minuutin lisää.

Johaug ja Diggins ovat olleet samaan aikaan ladulla Tour de Skin loppunousussa neljästi, vuosina 2013, 2014, 2016 ja 2020. Tuorein kohtaaminen loppunousussa käytiin yhteislähtönä, aiemmat takaa-ajona.

Vuonna 2020 Johaug jätti Digginsiä viimeisellä kolmella kilometrillä lähes kaksi minuuttia. Tämänvuotisella Tourilla toisena majaileva Kerttu Niskanen jäi vuoden 2020 loppunousussa Johaugista yli kaksi minuuttia.

Digginsin tapauksessa vuoden 2020 tappio on pienimmästä päästä, kun vertailu käy hänen ja Johaugin aiempiin kohtaamisiin loppunousussa. Niskanen on puolestaan jäänyt Johaugista nousupätkällä pienimmillään minuutin, vuonna 2015.

Kerttu Niskanen (oik.) venytti toiseksi sunnuntain etapilla.
Kerttu Niskanen (oik.) venytti toiseksi sunnuntain etapilla. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Suomen entinen päävalmentaja Magnar Dalen arvioi Yle Urheilulle, että Diggins tarvitsee päätösetapille minimissään puolentoista minuutin edun Johaugiin pysyäkseen lopputuloksissa tämän edellä.

Norjan entinen päävalmentaja Tor Arne Hetland arvioi niin ikään päätösetapin olevan totutusti Johaugin heiniä. Hän uskoi kuitenkin, että huippukuntoiselle Digginsille riittäisi puolen minuutin etu Johaugin lyömiseen.

Hyppy tuntemattomaan

Tiistain 20 kilometrin väliaikalähtö käydään täysin poikkeuksellisessa maastossa. Ensin hiihtäjät etenevät ylämäkeen vajaat 11 kilometriä, jota seuraa noin 9 kilometrin lasku maaliin.

Suomen päävalmentajan Teemu Pasasen mukaan ylämäkiosuudella hiihtäjät wassuttavat valtaosan ja joutuvat jyrkimmissä kohdissa turvautumaan kuokkaan. Laskuosuus puolestaan taitetaan mogrenilla ja sauvoitta luistelemalla.

Alkupätkä sopii eritoten Johaugille ja jälkimmäinen Digginsille.

Pasanen ennusti, että kaksikosta Diggins selviää tiistain otatuksesta voittajana.

Jos näin käy, Johaugin tehtävä Tour de Skin voittotaistelussa vaikeutuu merkittävästi. Tiistai on tässä mielessä norjalaistähden kohtalon päivä.