Suomen euroviisuedustajan valinta nytkähti toden teolla liikkeelle keskiviikkona, kun Ylen Uuden Musiikin Kilpailun finalistit julkistettiin. Seitsemän artistia kisaa UMK:n voitosta kuukauden päästä Tampereella, ja voittaja lähtee edustamaan Suomea Euroviisuihin, jotka järjestetään toukokuussa Sveitsin Baselissa.
Kansallisia karsintoja on käynnissä jo muutamissa muissakin maissa, mutta viisupyörä lähtee kunnolla käyntiin näin vuoden alussa.
Kiinnostus Euroviisuja kohtaan ei näytä laantuneen, sillä kisaan osallistuu 38 maata. Viime vuonna maita oli 37.
Etukäteen arveltiin, että maat epäröisivät lähteä mukaan viime vuoden dramaattisten kisojen jälkeen.
Malmön Euroviisuista tuli kaikkien aikojen poliittisimmat, kun Gazassa sotaa käyvä Israel sai EBUlta luvan osallistua kilpailuun. Ruotsissa oli mielenosoituksia, viisuareenalla buuattiin Israelille sekä EBUlle ja kulisseissa väännettiin kisojen kohtalosta viime metreille asti.
Kaiken poliittisen väännön lisäksi Hollanti diskattiin viisufinaalista, kun Joost Kleinin epäiltiin käyttäytyneen hyökkäävästi kuvaajaa kohtaan.
Slovenia vaatii Israelia boikottiin
Israel on osallistumassa myös tämän vuoden Euroviisuihin. Asia ei ole tähän mennessä aiheuttanut suurempaa keskustelua, vaikka tilanne Gazassa on huomattavasti pahempi kuin vuosi sitten. Israelilla on ollut myös sotatoimia muihin alueen maihin kuten Syyriaan, Libanoniin ja Iraniin.
Ensimmäinen soraääni on kuitenkin jo kuultu. Joulukuussa Slovenian yleisradioyhtiö RTV vaati EBUa sulkemaan Israelin pois kisasta Gazan sodan takia. EBU ei ole tähän vastannut.
Viime vuonna Israelin kisaan ottamista vastustettiin etenkin Pohjoismaissa sekä Irlannissa. Kaikki maat kuitenkin osallistuivat Euroviisuihin, sillä valtiotasolla Gazan tilanteessa ei oltu otettu selkeitä puolia. Tilanne oli siis toinen, kun Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin kisasta Ukrainan sodan alettua.
Asia voi olla nyt erilainen esimerkiksi Irlannissa, sillä joulukuussa Israel ilmoitti sulkevansa Dublinin suurlähetystönsä Irlannin hallituksen Israelin vastaisen politiikan takia.
Irlanti on tunnustanut Palestiinan valtiona ja tukenut kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n oikeusprosessia, jossa Israelia syytetään kansanmurhasta Gazassa.
Israel voi ajaa itsensä ulos Euroviisuista
Israelin osallistuminen Euroviisuihin voi olla vaakalaudalla maan itsensä takia.
Maan oikeistohallitus on suunnitellut yleisradioyhtiö KANin yksityistämistä, jolloin se ei voisi enää kuulua Euroopan yleisradioyhtiöiden unioniin EBUun. Tällöin Israel ei voisi myöskään osallistua Euroviisuihin. EBU on kirjelmöinyt asiasta maan päättäjille ja varoittanut seurauksista.
Israelin viisukarsinta HaKokhav Haba on kuitekin meneillään normaaliin tapaan. Maan viisuedustaja valitaan hieman eri tavoin kuin useimmissa muissa maissa. Kisassa valitaan ensiksi esiintyjä Voice-tyylisessä laulukilpailussa ja vasta voittajalle tehdään edustuskappale.
Mielenkiintoista on se, että yksi ennakkosuosikeista on Valerie Hamaty, joka on arabikristitty. Hän on esittänyt kisassa muun muassa viime vuoden edustajan Eden Golanin kappaleen Hurricane yhdessä toisen kilpailijan kanssa, joka selvisi Hamasin hyökkäyksestä lokakuussa 2023.
Artisti on jakanut Instagram-tilillään haastattelun, jossa hän kertoo osallistumisestaan Israelin viisukarsintaan.
Artisti on saanut osakseen myös kritiikkiä. Muslimiväestön mielestä hän tukee liikaa Israelia, kun taas joidenkin Israelin juutalaisten mielestä maata voi edustaa Euroviisuissa vain juutalainen.
Hamaty on kuitannut kritiikin sillä, että sitä esittää vain pieni äänekäs vähemmistö. Hän haluaa artistina tuoda esiin sen, minkälainen maa Israel oikeasti on. Se on hänen mukaansa monimuotoinen ja suvaitsevainen, jossa kaikki voivat elää rinnakkain.