Hirsimäen urheilukenttä laitetaan uusiksi Riihimäellä

Kenttä on asemakaavatietojen mukaan rakennettu 1950-luvulla.

Riihimäen Hirsimäen kaupunginosassa sijaitsevan urheilukentän asemapiirrosluonnos. Kenttä tunnetaan myös Sakon kenttänä.
Ensi vuoden talousarviossa on varattu kentän perusparannukseen 200 000 euroa. Kuva: Riihimäen kaupunki

Riihimäellä käynnistyy Hirsimäen urheilukentän perusparannus. Tarkoituksena on parantaa Hirsimäen urheilukentän kuivatusta ja nykyaikaistaa kentän valaistus. Myös kentän toiminnallisuuden lisääminen on yksi perusparannuksen tavoitteista.

Hanke suunnitellaan ja rakennutetaan teknisen toimialan toimesta. Hirsimäen urheilukentän perusparannus on osa ensi vuoden kunnallistekniikan vuoden 2025 investointiohjelman toteutusta.

– Kentän perusparannukseen on varattu 200 000 euroa. Lisäksi siihen haetaan avustusta valtiolta, jos varattu raha ei riitä, kertoo Riihimäen liikuntapäällikkö Markus Rantsi.

Riihimäki haluaa, että kaupunkilaiset ja kentän käyttäjät osallistuisivat perusparannuksen suunnitteluun vastaamalla kaupungin verkkosivuilla olevaan kyselyyn.

Hirsimäen urheilukenttä sijaitsee Asepajankadun päässä, Luotilinjanpuistossa. Asemakaavatietojen perusteella sorapintainen kenttä on rakennettu 1950-luvulla.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.