Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Tour de Skillä nähtiin miesten voittotaistossa käänne, kun Norjan Harald Östberg Amundsen hiihti ylivoimaiseen voittoon. Hän oli ykkönen kiertueen kolmannessa kilpailussa, kun hiihdettiin 20 kilometriä vapaalla hiihtotavalla.
Amundsen kutisti Johannes Hösflot Kläbon johdon kokonaistilanteessa 16 sekuntiin. Hän tuuletti villisti voittoaan. Kläbo hävisi Amundsenille 46,4 sekuntia ja oli kilpailun viides.
– Hemmetti… Miten hullu kisa! Tämä oli uskomattoman kova, Amundsen totesi Norjan Viaplaylle.
Kläbo hallitsi kahta ensimmäistä tämän kauden Tour-kilpailua, vapaan hiihtotavan sprinttiä ja 15 kilometrin yhteislähtökilpailua perinteisellä.
– Tämä hiihtokisa sopii minulle huonoiten koko maailmassa, Kläbo harmitteli NRK:lle.
Hän kehui kovinta kilpakumppaniaan. Jo etukäteen povattiin, että Tourista tulisi supertähti Kläbon ja viime kaudella Kläbolta maailmancupin kokonaisvoiton vieneen Amundsenin kaksintaisto. Amundsen voitti viime kaudella myös Tourin, kun Kläbo sairasteli.
– Tänään homma toimi Haraldilla. Hän on ollut nopea ja vahva. Tuo on vaikuttavaa, Kläbo kuvaili kilpakumppaninsa päivän vetoa.
Anttolalle raskas spesiaalikisa
Miehet pääsivät ensimmäisenä korkkaamaan Tour de Skillä Toblachissa käydyn todella poikkeuksellisen kilpailumuodon. Reitillä mentiin vain yhtä lenkkiä pitkin Dolomiittien vuoristomaisemia.
Suomen paras oli 24. sijalle yltänyt Niko Anttola. Hän jäi minuutin ja 37,9 sekuntia kärjestä.
– Ei päästänyt helpolla, Anttola tiivisti kilpailun ja reitin.
Anttolan mukaan radalla ei ollut yksittäistä raskasta kohtaa.
– Koko ajan joutui tekemään töitä ja oli raskasta. Alas asti täytyi painaa hommia. Ei päässyt kyllä helpolla, Anttola sanoi.
Anttolan mukaan kisa suurin piirtein onnistui odotusten mukaan.
– Aina sitä toivoo enemmän. Tänään oli tuollainen kisa.
Toivoisitko lisää tämänkaltaisia etappeja maastohiihtoon?
– Oli sinänsä mielenkiintoinen. Mikä ettei, Anttola vastasi.
Mielenkiintoinen näky maalialueella
Toblachin maalialueella oli kilpailun jälkeen mielenkiintoinen näky, kun moni tuli useamman hiihtäjän ryppäissä maaliin, vaikka lähtövälit normaalin tapaan olivat 30 sekunnin välein.
Se ei ollut Arsi Ruuskasen ja Lauri Vuorisen mukaan sattumaa. Kilpailu käytiin periaatteessa niin, että mentiin kymmenen kilometriä ylöspäin ja kymmenen kilometriä alaspäin.
– Oli pitkä matka ylös. Puolen minuutin lähtöväli ei ole hirveästi. Jos kaksikkona pääsee hiihtämään, yksittäinen hiihtäjä poimitaan kohtuullisen nopeasti, Ruuskanen kuvaili.
– Ylöspäin mentäessä erot olivat totta kai selkeät. Kovemmat ajoivat kiinni. Alaspäin tullessa pitäisi olla reippaasti parempi, että pystysi pudottamaan muut. Sen takia tullaan varmaan ryppäissä.
Vuorinen ja Ruuskanen puhuivat toisin kuin Anttola, että kisa oli odotettua helpompi.
– Oli tasaista vauhtia. Piti olla hyvä jalka ylös. Alaskin oli työstämistä koko ajan. Pääsin hiihtämään kolmen hengen porukassa, niin alas tuli helposti, Ruuskanen sanoi.
Samoilla linjoilla oli Vuorinen.
– Mäen päälle tasaista työtä koko ajan. Alamäessä oli vetokavereita. Tehtiin siinä vuorovetoa. Se helpotti ihan älyttömästi. Vauhti parani. Peesissä pääsi oikeasti vähän huilaamaan. Vaikka on alaspäin työlästäkin pätkää, se toimi vuorovedolla hyvin.
Moilanen ei pelännyt Tourilta putoamista
Viimeiseksi suomalaiseksi jäi sprintterinä paremmin tunnettu Niilo Moilanen. Hän kertoi joutuneensa painamaan koko ajan töitä. Kisa ei ollut hänelle elämänsä rankin, mutta silti rankka reissu.
Tourin säännöissä on pykälä, että ei saisi jäädä liikaa kärjestä. Muuten on riskinä putoaminen kiertueelta. Kilpailijan aika ei saa olla väliaikakilpailussa 20 prosenttia hitaampi kuin voittajan.
Moilanen jäi Amundsenista 5 minuuttia ja 17,9 sekuntia eli tällä kertaa riski putoamisesta oli vielä kaukana.
– En jaksanut sitä miettiä. Tiedostin tuon pykälän olemassaolon, mutta ihan omaa kisaa lähdin tekemään, Moilanen sanoi.
Moilanen oli lopputuloksissa 82:nen. Taakse jäi vain kaksi unkarilaista, kaksi australialaista, kaksi latvialaista, kaksi ukrainalaista ja yksi thaimaalainen hiihtäjä.