Tour de Skin kokonaisvoitto on neljän naisen kauppa – tässä viisi tärppiä loppuhuipennuksesta

Suomalaishiihtäjät ovat vastanneet Tour de Skillä harvinaisesta menestyksestä. Ruotsin Edvin Anger on virittänyt ison yllätyksen.

Edvin Anger Davosissa.
Edvin Anger on tehnyt ison vaikutuksen Tourilla. Kuva: EPA-EFE

Yle Urheilu käy tässä artikkelissa läpi Tour de Skitä ja kääntää katseita hiihtoasiantuntija Aino-Kaisa Saarisen kanssa kolmeen viimeiseen kilpailuun.

Harvinaista suomalaismenestystä

Suomalainen naishiihtäjä on yltänyt tällä Tourilla jokaisessa kisassa palkintokorokkeelle. Jasmi Joensuu oli avauskisassa vapaan sprintissä toinen.

Sen jälkeen Kerttu Niskanen on ollut kolmen joukossa kolme kertaa. Paras sijoitus on toinen perinteisen yhteislähtökisasta.

Tällainen suomalaismenestys on Tour de Skillä harvinaista. Edellisen kerran suomalaisnainen on nähty Tourilla näin monessa kisassa palkintokorokkeella peräkkäin kaudella 2008–2009.

Kerttu Niskanen 20 kilometrillä Toblachissa 31.12.2024.
Kerttu Niskasen on kahminut kaudesta 2021–2022 mojovan läjän palkintokorokesijoja. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Tuolloin putki oli kuuden kisan mittainen. Kyseisissä kisoissa Aino-Kaisa Saarinen oli kolmen joukossa viisi ja Virpi Kuitunen neljä kertaa. Kuitunen juhli neljää ykköskisaa, joista viimeinen irtosi Alpe Cermisin nousussa Saarista vastaan. Suomalaiset ottivat kokonaiskisassa historiallisen kaksoisvoiton.

Suomalaisnaisilla oli Tourilla pitkään hiljaisempia vuosia, kun taas viimeisen neljän kauden aikana palkintokorokesijoja on satanut suomalaisnaisille 13. Niskasella niitä on siltä ajanjaksolta kahdeksan, Krista Pärmäkoskella kolme ja Jasmi Joensuulla sekä Johanna Matintalolla kummallakin yksi.

Niskasen tämänkertaisen Tourin palkintosijoista yksi on tullut vapaan väliaikalähdöstä.

– Kertun osalta mitalisaumat Trondheimin MM-kisoissa näyttävät todella lupaavilta. Hänellä on tasaisuutta kaikilla matkoilla. Kuntotaso on niin huippua, joten voi sanoa, että mitalia on tulossa, sanoo Yle Urheilun hiihtoasiantuntija Aino-Kaisa Saarinen.

Jasmi Joensuu tuuletti edellisessä kisassa uransa parasta normaalimatkan sijaansa maailmancupissa, kun hän oli kahdeksas. Kuvalähde: Viaplay.

Sekava pistesysteemi

Tour de Skillä on jaossa erinäköisiä pistepotteja, mikä häiritsee monia. Yksittäisestä kisasta saa muista maailmancupin kisoista poiketen vähemmän pisteitä.

Esimerkiksi ykkössijasta saa vain 50 pistettä. Voiton arvo ei ole pisteissä mitattuna merkittävä, sillä kisan kakkonen saa vain kolme pinnaa vähemmän.

Kokonaiskisan voittaja saa vielä erikseen 300 pistettä. Itse kisojen sisällä jaossa on bonussekunteja, jotka vähentävät hiihtäjien aikaa kiertueen kokonaisajasta.

Lisäksi erillisiä pisteitä on jaossa sprintissä sekä uudessa muodossa: mäkikisassa. Kyseessä on sisäinen kisa, josta ei kerry ylimääräisiä pisteitä maailmancupin kokonaiskisan pottiin.

Touria aikoinaan useita kertoja kiertänyt Saarinen pitää systeemiä itsekin sekavana.

– En minäkään osaa tarkalleen sanoa, mistä mäkikisan pisteet tulevat. Se on tosi hankalaa. Tämä on mennyt sekavammaksi vuosi vuodelta.

Jo Saarisen kisavuosina oli epäselvyyksiä, vaikka alkuaikoina tilanne oli selvempi.

– Me urheilijat purnasimme, kun emme silloinkaan pysyneet kärryillä. En tiedä, miksi Kansainvälinen hiihtoliitto haluaa tehdä yksinkertaisesta lajista näin monimutkaista.

Astrid Öyre Slind juhli voittoa.
Astrid Öyre Slind on naisten kisan johdossa. Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen

Paljon palkintorahaa

Tour de Skillä on jaossa Sveitsin rahavaluuttaa eli frangia. Tourin kokonaiskisan voittajat saavat euroina noin 91 700 euroa. Palkintorahaa saa kokonaiskisan 20 parasta hiihtäjää.

Lisäksi rahaa jaetaan jokaisen kisan kolmelle parhaalle urheilijalle. Voittaja saa noin 3 200 euroa.

Potit tavallisiin maailmancup-kisoihin ovat heppoisempia. Niskanen sai tähän mennessä Tourin parhaimmasta sijoituksestaan eli kakkossijasta yli 2 000 euroa, kun tavallisessa maailmancupin kisassa siitä sijasta olisi kertynyt yli 10 000 euroa.

”Ruotsin Iivo Niskanen”

Tour de Skin toistaiseksi kovin yllättäjä tulee miesten puolelta ja Ruotsin maajoukkueesta. Isokokoinen 22-vuotias Edvin Anger on neljän kisan jälkeen miesten kisassa toisena 36 sekunnin päässä Norjan Johannes Hösflot Kläbosta.

Ruotsalaista pidettiin aluksi pääosin kovana sprintterinä. Vuoden 2021 nuorten MM-hiihdoissa hän taipui mestaruuden voittaneelle Niilo Moilaselle.

Tällä kaudella Anger on ottanut yleishiihtäjänä ison loikan eteenpäin. Ruotsissa hänestä on povattu maan ensimmäistä miespuolista Tourin voittajaa.

Keskiviikkona takaa-ajokisassa perinteisellä hiihtotavalla hän teki ison vaikutuksen Saariseen. Anger oli toinen ja kepitti kolmanneksi jääneen Kläbon.

– Se oli tosi iso pommi. Ainakin minut se yllätti. Hän taitaa molemmat hiihtotyylit. Hänestä voi tulla Tourin voittaja jonain päivänä, Saarinen näkee.

Edvin Anger oli lähellä voittoa keskiviikkona. Kuvalähde: Viaplay.

Anger on isokokoisena hiihtäjänä hyvin erottuva. Toisaalta myös Iivo Niskanen on pitkä hiihtäjä.

– On hienoa, että erilaiset ihmistyypit voivat menestyä maastohiihtäjänä. Ei tarvitse olla pieni ja pippurinen, vaan voi pärjätä eri ominaisuuksilla.

Angerista on tullut nopeasti Ruotsin mieshiihdon ykköstykki esimerkiksi ohi William Poromaan.

– Hän on kuin Ruotsin Iivo Niskanen. Toki hän on tullut sprinttien kautta, mikä on tyypillinen kaava.

Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen Tour de Skin loppunousun jälkeen vuonna 2009.
Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen kävivät 16 vuotta sitten ikimuistoisen kamppailun Tourin voitosta. Tuolloin loppunousu kavuttiin takaa-ajona. Kuva: EPA

Takaa-ajona jännittävämpää

Naisten kokonaiskisa vaikuttaa ainakin vielä toistaiseksi olevan neljän naisen kauppa. Norjan Astrid Öyre Slind ja Therese Johaug sekä Kerttu Niskanen ja USA:n Jessie Diggins ovat kaikki minuutin sisällä toisistaan.

Saarinen toivoisi, että jännitys voitosta huipentuisi legendaarisessa Alpe Cermisissä takaa-ajokisana. Vuodesta 2020 lähtien viimeinen osakilpailu on vedetty yhteislähtönä.

Monien suomalaisten hiihtofanien muistissa on Saarisen, Kuitusen sekä Slovenian Petra Majdicin kova välienselvittely vuoden 2009 Tourilla. Tuolloin kisa käytiin takaa-ajona.

– Ehdottomasti takaisin. On helpompi nähdä, kuka sen voittaa. Se on katsojaystävällisempi. En ymmärrä, miksi se siihen veivattiin.