Alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekon MM-kisat pelataan Ottawassa, Kanadassa 26. joulukuuta 2024 – 5. tammikuuta 2025.
Benjamin Rautiainen päätyi MM-välierässä poikkeukselliseen ratkaisuun. Kun kaikki hallissa odottivat syöttöä, Tappara-kasvatti päätti laukoa jäänuoliaisen etukulmaan.
Tapparassakin vastaavia virtuoosimaisia ratkaisuja väläytellyt Rautiainen nousi välierän sankariksi.
– Aikamoista viekkautta ja taitoa tarvittiin. Hienosti peitti sen laukauksen. Se oli poikkeuksellinen, virtuoosimainen ratkaisu, Tapparan valmentaja Juha Juujärvi sanoo Yle Urheilulle.
Kiittänyt vastuusta ja vapauksista
Rautiainen on yllättänyt monet SM-liigan seuraajat ilmiömäisellä tavalla. 19-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella vain kolme ottelua pääsarjassa, mutta tällä kaudella hän on murtautunut huimalla tavalla Tapparan joukkueeseen.
Nuorukainen on tehtaillut 32 ottelussa seitsemän maalia ja 11 syöttöpistettä. Ruotsi-välierän voittomaalin kaltaisia virtuoosimaisia ratkaisuja on nähty myös Tapparassa.
– Rikard Grönborgin aikana nuorille pelaajille on annettu hienosti tilaa ja vapauksia pelata omilla vahvuuksillaan. Rautiainen on kiittänyt siitä.
Juujärven mukaan Rautiainen on pystynyt täyttämään velvoitteet kiekottomassa pelissä, mutta uskaltanut myös tuoda omat vahvuutensa esiin hyökkäyspäässä.
– Hän ei ole selviytymässä tai toivomassa, että jotain tapahtuu, vaan lukee pelirytmin ja tekee omalla osaamisellaan hyvää tulosta.
Tappara on sopinut Rautiaiselle
Moni on ihmetellyt, miten Rautiainen on pystynyt lyömään nopeasti läpi juuri Tapparan kaltaisessa joukkueessa. Juujärvi kuitenkin näkee, että Tapparan pelitapa ja ympäristö ovat juuri auttaneet nuorukaista.
– Ennakkoluuloton, rohkea ja aktiivinen tapa pelata sopivat hänelle.
– Toinen asia on ilmapiiri. Hänen osaamistaan on tuettu koko ajan ja rohkaistu, kunhan vaan tietyt reunaehdot täyttyvät.
Reunaehdoista ja velvoitteista ovat osaltaan pitäneet huolta joukkuekaverit.
– Hänellä on tiettyä veijarimaisuutta ja pilkettä silmäkulmassa. Kyllä siinä koko ajan kokeneet pelaajat pitävät huolta, että niitä hommia tulee myös tehtyä. Ei ole pelkästään pilke silmäkulmassa, mutta oikeanlainen rento meininki.
Juujärvi näkeekin, että jääkiekko on Rautiaiselle kivaa. Hän suhtautuu lajiin tosissaan, mutta ei liian vakavasti. Nuorukainen on pystynyt käsittelemään hyvin myös vastoinkäymisiä.
– Hänen tyylistä pelaajaa otetaan kovaa jäällä. Hän ei ole siitä moksiskaan, mikä on tärkeä henkinen tekijä. Hän on riittävän vahva kilpailemaan ja kamppailemaan.
Ei kaavoihin kangistunutta
Henkinen puoli on näkynyt myös nuorten MM-kisoissa. Vaikka Rautiainen on pelannut kakkosylivoimassa ja saanut vähemmän vastuuta, se ei ole näkynyt kehonkielessä.
– Se on mielestäni koko joukkueen hienous, että on voittavan pelaamisen kokemuksia, mutta myös sellaista rentoutta ja positiivista rohkeutta antaa mennä vaan ja heittäytyä tilanteelle.
– Se on yhteistyöjääkiekkoa, mutta ei missään nimessä kaavoihin kangistunutta.
Ratkaisija myös finaalissa?
Juujärven mukaan Rautiaisen kehityskohteet kansainvälistä tasoa ajatellen ovat fyysisellä puolella kamppailuvahvuudessa ja luistelunopeudessa.
Rautiainen on myös erinomainen riistämään kiekkoja ja ymmärtää puolustuspelin hyvin, mutta pelin tasapainon suhteen on vielä kehitettävää.
– Jos miettii hyökkäyspelitaitoa, niin hänen maalinsa perustui viekkauteen. Raa'an hyvän laukauksen työstämistä vaaditaan arjessa vielä paljon, että paikan tullen veto lähtee suoraan syötöstä. Näin kun sanoin, niin toivotaan, että se nähdään finaalissa.
Suomi pelaa nuorten MM-finaalissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 2.30 alkaen. Yle seuraa tapahtumia täällä.