Itäisen konferenssin lamakausi
Itäisen konferenssin lama on ehdottomasti yksi uusista ilmiöistä NHL:ssä. Konferenssien väliset voimasuhteet vaihtelevat tasaisin väliajoin ja nyt käsillä näyttäisi olevan yksi taitekohta – jos kohta ei läntinen konferenssikaan takavuosien voimissaan ainakaan vielä ole.
Jos pudotuspelipaikkoja jaettaisiin nyt, viimeiset paikat annettaisiin todellisesta alekorista. Viimeistä pudotuspelipaikkaa pitää hallussaan juuri nyt Montreal vaatimattomalla 51:n pisteprosentilla.
Vertailuksi mainittakoon, että vuosi sitten viimeiseen paikkaan vaadittiin 55,5 ja kaksi vuotta sitten yli 56 prosenttia. Kolme vuotta sitten Washington joutui keräämään pisteistä 61 prosenttia yltääkseen kevään isoon tanssiin.
New York Rangersin romahdus sekä kroonisten alisuorittajien Buffalon ja Detroitin päättymätön lamakausi ovat laskeneet merkittävästi konferenssin tasoa. Tämä toki avaa oven muille, esimerkiksi Ottawan, Pittsburghin ja piristyneen Montrealin kaltaisille keskivertonipuille.
Veskarit pulassa
Yksi uuden ajan ilmiö liittyy maalintekijöiden ja maalivahtien ikuiseen taisteluun.
Moni muistaa vielä ”kuolleen kiekon” aikakauden 2000-luvun alusta. Silloin estradi kuului siihen malliin maalivahdeille, että se johti työsulun aikana merkittäviin sääntömuutoksiin ja sitä kautta niin sanotusti hanojen aukeamiseen.
Maalimäärät ovat olleet viime vuosinakin kasvussa, joten valtikka on vahvasti maalintekijöillä.
Tämä näkyy suoraan maalivahtien tilastoissa. Esimerkiksi nyt kauden ensimmäisellä puoliskolla (tammikuun 7. päivään mennessä) 90:n torjuntaprosenttiin yltäneitä maalivahteja löytyy 24. Kolme vuotta takaperin kauden ensimmäisellä puoliskolla lukema oli 31.
Kuluvalla kaudella 92:n torjuntaprosenttiin yltää vähintään 15 ottelua pelanneista maalivahdeista neljä. Kolme vuotta sitten samalla aikajaksolla, samoilla ottelumäärillä samaan ylsi kymmenen veskaria.
Tätä liiga tietenkin toivookin ja toisaalta maalimäärät ovat edelleen pysyneet kohtuudessa.
Ovetškin saa kiittää valmentajaansa
Edelleen Vladimir Putinin kanssa otettua kaverikuvaa Instagram-tilinsä profiilikuvana pitävä Washingtonin Aleksandr Ovetškin tulee kuin tuleekin saavuttamaan Wayne Gretzkyn kaikkien aikojen maaliennätyksen.
Venäläisellä on matkaa ennätykseen enää 24 maalia. Ilman merkittäviä loukkaantumisia ennätys rikkoutuu viimeistään ensi kaudella.
Ovetškin voi kiittää ennätyksestään päävalmentaja Spencer Carberya. Ei ikääntyneen Washingtonin pitänyt olla millään tavalla relevantti, kun tulokasvalmentaja astui remmiin vuosi takaperin.
Capitals on kuitenkin kasvanut uskomattomaksi sensaatioksi Carberyn johdolla. Juuri nyt se on koko sarjan toiseksi paras joukkue.
Washington ei ole nopein, taitavin eikä millään osa-alueella lähtökohtaisesti eliittiä, mutta sitäkin työteliäämpi ja sitoutuneempi se on. Pelin rakenne on kunnossa, puolustaminen laadukasta ja maalivahtipeli hyvää.
Kaksi vuotta takaperin Washingtonin piti olla menossa kohti pohjaa ja lujaa – nyt vuoden valmentajaksi voi olla vain yksi ehdokas.
On selvää, että vahva kollektiivi on vauhdittanut myös Ovetškinin ennätysjahtia. Vielä pari vuotta sitten pystyyn lahomassa olleen kollektiivin osana ei venäläinen samalla tavalla henkilökohtaisesti juhlisi.
Pohjoisamerikkalaismedian ilakointi ennätysjahdin ympärillä on kokonaan oma tarinansa sekin. Koska Ukrainan sotaa ei käydä pohjoisamerikkalaisten omalla takapihalla, silmät on laitettu kiinni, Ovetškinin Kreml-yhteydet ja Putin-kaverikuvat työnnetty pois mielestä. Noloa.
Kestääkö Laine?
Patrik Laine on tuonut valtavasti sähköä NHL-talveen eikä ainoastaan Suomessa. NHL on kiistatta mielenkiintoisempi sarja Patrik Laineen kanssa kuin ilman häntä.
Verkko on heilunut ja suupielet paukkuneet – tylsiä hetkiä ei tesomalaisen kanssa tule ja siitä tälle pitää antaa täydet pisteet.
Kunhan tamperelaistykki vain pysyisi kasassa. Oli kyse osumista kentällä tai flunssapöpöistä kaukalon ulkopuolella, yhdeksi Laineen tavaramerkiksi ovat kiistatta nousemassa jatkuvat sairauslomat.
Terve Patrik Laine askiin, kiitos.
Hiekkalaatikolla ahdasta
Vancouverissa kuohuu. Kuten jo aiemmin on raportoitu, kärkihyökkääjät Elias Pettersson ja J.T. Miller eivät tunnu mahtuvan samaan koppiin. Tilanne on ollut päällä loppuvuodesta alkaen eikä se näytä olevan rauhoittumaan päin.
Samaan aikaan sisäpiirin toimittajat lyövät vettä kiukaalle raportoimalla pöydällä ja harkinnassa olevista mahdollisista pelaajakaupoista.
Tilanne todella alkaa näyttää siltä, että jommankumman kaksikosta täytyy lähteä, jotta tilanne rauhoittuu. Aiemmin seura valitsi Millerin ohi Bo Horvatin, joka ei tiettävästi myöskään tullut jenkkisentterin kanssa erityisen hyvin toimeen.
Horvat kaupattiin New York Islandersiin. Onko Pettersson jo toinen nuori tähti, jonka Miller ajaa ulos kaupungista?
Konflikti on valtava epäonnistuminen niin pelaajilta itseltään, valmennukselta, seurajohdolta kuin firman pr-osastoltakin.
Manhattanin kupla puhkesi
New York Rangers eteni menneellä kaudella konferenssin finaaliin asti, mutta vaikutti silti jonkinlaiselta kuplalta. Viidellä viittä vastaan Rangers ei ole ollut erityisen vakuuttava joukkue missään vaiheessa Peter Lavioletten alaisuudessa. Erikoistilanteet, ylärekisterissä suorittaneet yksilöt sekä eliittitason maalivahtipeli kantoivat orkesteria.
Eivät kanna enää.
Kupla on puhjennut uskomattoman rumalla tavalla. Joukkue on tuntunut ajautuvan jonkinlaisen identiteettikriisin keskelle. Kun samaan aikaan seurajohto on antanut sivuluisulle vauhtia kohtelemalla avainpelaajiaan todella huonosti ja kauppaamalla näitä jopa ulos seurasta, koko organisaatio on vajonnut käsittämättömään hätätilaan.
Peli on takalukossa, yksilöiden ja kollektiivin itseluottamus nollissa ja kausi hyvin pian paketissa. Kupla tai ei, näin rumaa käännettä tuskin kukaan osasi Rangersille ennakkoon kuvitella.
Rupusakki ei opi
Ilmaus on karkea, mutta Buffalon tapauksessa paikallaan. On täysin käsittämätöntä, että vuosikausien ajan tosissaan ylempiin kerroksiin pyrkinyt Buffalo on taas kerran itäisen konferenssin huonoin joukkue.
Siis senkin jälkeen, kun valmentajia, seurajohtajia ja pelaajia on vaihdeltu kaikki vuodet. Tämä joukkue ei vain opi.
Eikä Buffalo häviä tavallisilla tavoilla. Se häviää selkeistä johtoasemista samoja junnutason virheitä tehden.
Jos joukkue häviäisikin tiukkoja pelejä hyvien esitysten jälkeen, huomiset näkymät olisivat jonkinlaiset, mutta toinen toistaan karmivammat tappiot, ovat syöneet taas kaiken moraalin.
Tämä joukkue ei itsekään usko itseensä – taaskaan. On aidosti vaikea sanoa, kenen piikkiin viimeisin fiasko laitetaan. Yksin valmennuksen tiliin se ei mene, vaikka vastuunsa silläkin on. Seurajohtokin on haalinut joukkueeseen sinänsä hyviä pelaajia.
Pienellä karrikoinnilla koko putkan voisi hyvällä syyllä todeta olevan läpihomeessa.
Celebrini–Berard
Vuosi takaperin kohistiin paljon Chicagon tähtitulokas Connor Bedardista. Kanadalainen tekikin kohtalaiset tehot iskien 68 otteluun 61 (22+39) tehopistettä, mutta vaikeudet kokonaisvaltaisesti jättivät tulokaskaudesta odotuksiin nähden valjun maun. Tehoja Bedard on tälläkin kaudella nakutellut, mutta vaikeuksia riittää edelleen.
Toisin on San Josessa.
Menneen kesän ykkösvaraus Macklin Celebrini on nimittäin pelannut sanalla sanoen huiman avauspuolikkaan tulokaskaudellaan.
Celebrini ei ole ainoastaan pelannut pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla, vaan nimenomaan hurmannut kyvyillään pelata peliä muutenkin heti huipputasolla.
Celebrini on kauden ensimmäisen puoliskon parhaita tarinoita. San Jose on uinut viime vuosina syvissä vesissä, mutta pelkästään Celebrinin ja muutaman muun nuoren kypsyys on antanut vahvan viitteen seuran uudesta tulemisesta.
Celebrini on ilo silmälle ja San Jose hänen kauttaan ehdottomasti matkalla oikeaan suuntaan.
