Keski-Pohjanmaalle kaivattaisiin lisää nuortenpsykiatriaan erikoistuneita lääkäreitä – tällä hetkellä jonot ovat lyhyitä

Nuorisopsykiatrian ylilääkärin virka on ollut Keski-Pohjanmaalla avoinna jo pitkään. Erikoistumisalalle ei ole Suomessa juuri tunkua.

Keskussairaalan ovi, joka vie nuorisopsykiatrian polille ja osastolle Kokkolassa.
Nuorisopsykiatrian osastolla Kokkolassa hoidetaan eniten esimerkiksi ahdistuksen ja masennuksen oireita. Arkistokuva. Kuva: Sari Möller / Yle

Keski-Pohjanmaalla nuorisopsykiatrian lähetteiden määrä on alkuvuodesta ollut nousussa.

Vastuualuejohtaja Jaakko Kososen mukaan jonot ovat kuitenkin inhimillisiä: ensikäyntiä voidaan tarjota jo muutaman päivän tai viikon sisällä.

Hoitotakuun määräaikaa ei ylitetty viime vuonna.

Osastolla hoidetaan 13–17-vuotiaita nuoria. Yleisimmin heitä hoidetaan eriasteisen ahdistuksen, masennuksen tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi.

– Nuorten psykiatrian prosessia on hiottu viime vuosina merkittävästi. Meillä on muun muassa alkuarviointi, jonka avulla pystytään reagoimaan todella nopeasti, Kosonen sanoo.

Keski-Pohjanmaalla turvaudutaan nyt nuorisopsykiatrian osalta pääosin ostopalveluihin, sillä omia erikoislääkäreitä ei ole löytynyt.

Esimerkiksi nuorisopsykiatrian ylilääkärin virka on ollut täyttämättä jo pitkään, Kosonen sanoo.

Ongelma ei koske vain Kokkolaa, vaan nuorisopsykiatriaan erikoistuneita lääkäreitä on vähän koko Suomessa, Kosonen arvioi.

– Se on erikoisalana haastava. Nuoret ikäryhmänäkin ovat lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa. Siihen paneutuminen ei ole helppoa. Nuorisopsykiatrialla työn kirjo on yksi alan laajimpia.

Ei enää luukulta luukulle

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soitella on meneillään organisaatiouudistus.

Nuorisopsykiatrian kannalta tavoitteena on saada nuoret jo nykyistä aiemmassa vaiheessa hoitoon ennen kuin he tarvitsevat erikoissairaanhoitoa osastolla.

Kosonen sanoo, että vuoden alussa alkaneista muutoksista ei ole vielä tuloksia, mutta hän on toiveikas. Vaikka uudistus tähtää myös säästöihin, on niiden tavoitteena mahdollisimman varhainen hoito.

Psykiatrian osalta muutoksessa on kyse siitä, että jatkossa hallinnollisesti saman katon alla on erilaisia avohoidon toimijoita. Yhdellä käynnillä on tarkoitus saada laajasti asiakkaan asioita hoidettua.

– Tarkoitus on se, että potilasta ei niin sanotusti pompoteltaisi luukulta toiselle, vaan pyritään siihen, ettei potilaan tarvitse tietää, mistä apua hakee, Kosonen sanoo.