Onko kahdeksas sija jo pettymys? Asiantuntija harmitteli Suvi Minkkisen ohilaukauksia

Suvi Minkkinen putosi kahden ohilaukauksen takia 11:nneksi, mutta nousi onnistuneiden pystyammuntojen jälkeen vielä takaisin mitalikamppailuun.

Suvi Minkkinen åker skidor.
Asiantuntijan mukaan nolla-ammunnalla Suvi Minkkinen olisi taistellut Oberhofissa jopa voitosta. Kuva: IMAGO/CEPix/ All Over Press

Suvi Minkkinen jatkoi hyviä otteitaan ampumahiihdon maailmancupissa Saksan Oberhofissa, kun hän sijoittui naisten takaa-ajokisassa kahdeksanneksi.

Viidenneltä sijalta startannut Minkkinen pudotti kaikki taulut ensimmäisellä ampumapaikalla ja nousi hetkeksi jo neljänneksi. Toisen makuupaikan kaksi sakkokierrosta pudottivat hänet kuitenkin 11:nneksi.

Minkkinen ei tästä hätkähtänyt, vaan selvitti pystypaikat puhtaasti ja nousi takaisin palkintokorokekamppailuun. Suomalaisen hiihtovauhti ei lopulta riittänyt aivan podiumille.

Kisan voitti Ranskan Lou Jeanmonnot ennen Norjan Maren Kirkeeideä ja Ruotsin Elvira Öbergiä. Viimeisillä sadoilla metreillä hyytynyt Minkkinen jäi voittajasta 39 sekuntia ja kolmospaikasta noin 13.

Ennen tätä kautta kahdeksas sija olisi ollut Minkkiselle huippusuoritus. Kuluvana talvena sijoituksia kymppisakkiin on kuitenkin napsunut nyt jo kuusi.

Yle Urheilun ampumahiihtoasiantuntija Ville Kotikumpu harmitteli toisen makuupaikan ohilaukauksia.

– Enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta sitä ei tänään saatu otettua. Mutta pitää muistaa, että kaksi ohilaukausta 20:stä ei ole huono, puhutaan 90 prosentin osumatarkkuudesta, joka on erittäin hyvä, Kotikumpu sanoi.

– Mutta totta kai me janoamme koko ajan parempia suorituksia, ja varmasti Suvikin janoaa niitä sekä haluaa ampua koko ajan paremmin ja nopeammin – sekä hiihtää lujempaa ja saada palkintopallisijoituksia. Tänään hän olisi nolla-ammunnalla taistellut jopa voitosta.

Muista suomalaisista Venla Lehtonen oli 17:s, Sonja Leinamo 29:s ja Inka Hämäläinen 36:s.

Minkkinen on maailmancupin kokonaistilanteessa viidentenä.

Minkkinen on noin 200 pistettä perässä cupia johtavaa Saksan Franziska Preussia. Ranskan Lou Jeanmonnot on toisena reilut sata pistettä saksalaisen perässä.

Kolmantena on Ruotsin Elvira Öberg ja neljäntenä Ranskan Julia Simon, josta Minkkinen on jäänyt vain kolme pistettä.

Korjattu kello 16.16: Minkkinen on ollut tällä kaudella 10 parhaan joukossa kuusi, ei seitsemän kertaa.