Käytöstä poistettu ostoskeskus paloi Lahden Liipolassa – läheinen kerrostalo evakuoitiin sankan savun vuoksi

Vanhan ostoskeskuksen jälkisammutus jatkuu koko sunnuntaipäivän.

Käytöstä poistettu ostoskeskus syttyi palamaan Lahden Liipolassa myöhään lauantai-iltana. Tulipalon jälkisammutus jatkuu koko päivän, arvioi Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jyri Siven Ylelle sunnuntaiaamuna.

Liipolan alueelle annettiin sunnuntaiyöllä kello 1:n aikoihin vaaratiedote palosta syntyneen runsaan, terveydelle vaarallisen savun vuoksi. Vaaran kerrottiin kuitenkin olevan ohi hieman kello puoli viiden jälkeen aamulla.

Palaneen, jo vuosia tyhjillään olleen liikekiinteistön lähellä sijaitseva viisikerroksinen kerrostalo jouduttiin sankan savunmuodostuksen takia evakuoimaan yöllä kokonaan.

Talon 65 asukasta evakoitiin läheiselle monitoimitalolle. Yöllä päivystävä palomestari Markus Koskela kertoi STT:lle ensihoidon tarkastaneen heidät, eikä kukaan ollut saanut savusta oireita. Muiden läheisten kerrostalojen ilmanvaihto suljettiin.

Palomestari Markus Koskela.
Päivystävä palomestari Markus Koskela kertoi, että yöllä evakuoitiin kerrostalon asukkaita viereiselle monitoimitalolle. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Koskela arvioi STT:lle rakennuksen tuhoutuvan palossa kokonaan.

Hätäkeskus sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Lahden Liipolan Ostoskadulla lauantai-iltana kello 23.55. Pelastuslaitoksen ensimmäisten yksiköiden saapuessa paikalle rakennus paloi ja sieltä tuli kauttaaltaan savua. Kaikkiaan paikalla oli sunnuntain vastaisena yönä 22 pelastusyksikköä.

Palon leviämisvaaraa ei ollut, eikä kukaan tiettävästi loukkaantunut onnettomuudessa. Noin 3500 neliömetrin kokoisen kiinteistön omistaja on myös tavoitettu.

Tyhjillään oleva ostoskeskus palaa Lahdessa, Liipolassa.
Palon syttymissyy ei vielä ole tiedossa. Hämeen poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa palonsyyn tutkintana. Kuva: Janne Nykänen / Yle
Tulipaloa sammutetaan talviyönä.
Liipolan alueelle annettiin varhain sunnuntaiaamuna vaaratiedote palosta syntyneen runsaan savun vuoksi. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Ostoskeskuksen syttymissyy ei ole tiedossa. Palomestarin mukaan kyseessä oli autio rakennus, jonne on ollut vapaa kulku.

Ostoskeskus on palanut aiemminkin, vuonna 1999.