Kahta veljestä syytetään miehen murhan yrityksestä Helsingin Vallilassa. Helsingin käräjäoikeus alkoi käsitellä syytteitä tänään maanantaina.
Syytteiden mukaan 26- ja 21-vuotiaat veljekset puukottivat Mäkelänkadulla sijaitsevassa parturiliikkeessä ollutta miestä hengenvaarallisesti. Henkirikoksen yritys tapahtui 25. syyskuuta 2024.
Epäiltyä murhan yritystä edelsi tappelu uhrin ja syytettyjen veljesten välillä. Uhri oli huomauttanut vanhemmalle syytetylle ilokaasun käytöstä lasten edessä. Tilanne oli kärjistynyt tappeluksi.
Uhri oli tappelun jälkeen paennut läheiseen kauppaan ja veljekset olivat poistuneet paikalta. Tämän jälkeen uhri oli mennyt viereiseen parturiliikkeeseen jatkamaan parturikäyntiään.
Syytteiden mukaan veljekset tulivat noin tunnin kuluttua parturiliikkeeseen naamioituneina ja hansikkaat käsissään. Heillä oli mukanaan kaksi teräasetta.
Vanhempi veli oli kävellyt uhrin luokse ja alkanut puukottaa tätä. Nuorempi veli oli yrittänyt estää uhria poistumasta ja pitänyt kiinni. Syytteiden mukaan he toimivat yhdessä.
Uhri sai tilanteessa useita puukotus- ja torjuntavammoja, joista osa oli hengenvaarallisia. Uhrin pään ja ylävartalon alueelle osui noin kymmenen teräaseen iskua. Uhrin henki saatiin pelastettua paikalle saapuneen poliisipartion ja ensihoidon nopean ensiavun ansiosta.
Syyttäjät vaativat vuosia vankeutta
Syytteiden mukaan teko oli tehty suunnitelmallisesti ja vakaasti harkiten sekä erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Teon törkeyttä lisää syytteiden mukaan se, että parturiliikkeessä oli tapahtumien aikaan paikalla noin kymmenen sivullista. Joukossa oli myös lapsia.
Syyttäjät vaativat vanhemmalla veljelle kymmenen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Nuoremmalle veljelle vaaditaan seitsemän vuoden vankeusrangaistusta.
Vanhempi syytetty kiistää syyllistyneensä murhan yritykseen. Hän myöntää tapon yrityksen.
Nuorempi syytetty kiistää syyllistyneensä rikokseen. Hänen kirjallisen vastauksensa mukaan kyse on toissijaisesti avunannosta tapon yritykseen. He molemmat kiistävät teon olleen suunnitelmallinen ja yhdessä tehty.
Poliisi kertoi aiemmin, että tapaukseen liittyy katujengitaustaisia henkilöitä. Esitutkinnassa ei selvinnyt viitteitä siitä, että kyse olisi ollut jonkin katujengin sisäisestä tai katujengien välisestä väkivallasta.
Esitutkinnan perusteella puukotuksen motiivi oli parturin edessä tapahtuneen tappelun kostaminen.