Lahden kaupunki aikoo viedä Teboilin tonttien vuokrasopimusten lopettamista koskevan riidan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Teboil valitti Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen kaupungin vuonna 2022 tekemistä päätöksistä olla jatkamatta kahden tontin vuokraamista yhtiölle.
Lahti perusteli vuokrasopimusten jatkamatta jättämistä sillä, että se ei halunnut mahdollisesti tukea Venäjän hyökkäyssotaa venäläisomisteisen Teboilin kautta. Kaupunki myös vetosi mahdollisiin taloudellisiin riskeihin.
Hämeelinnan hallinto-oikeus kumosi päätökset. Se katsoi muun muassa, ettei päätökset tehneellä Lahden kaupunkiympäristölautakunnalla ollut asiassa toimivaltaa.
Helsingin hallinto-oikeus on kuitenkin antanut puoli vuotta aiemmin varsin erilaisen ratkaisun samantapaisessa riidassa Loviisassa. Helsingin hallinto-oikeus katsoi muun muassa, ettei Loviisan kaupunginhallituksen voitu valituksessa esitetyillä perusteilla katsoa ylittäneen toimivaltaansa.
Lahden kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään 22. tammikuuta, että kaupunki valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.