– Olisi halua saada elämältä vielä jotain muutakin, kuin päätä sekaisin joka päivä. Mutta kun pyydät apua, niin et saa.
Näin oululainen Mari Åkerlund kuvailee tilannettaan, joka on hänen mukaansa monen päihdeongelmaisen todellisuutta. Hän ja puolisonsa Keijo Sutinen ovat käyttäneet huumeita yli puolet elämästään.
He kokevat, että päihderiippuvaisten saama apu erityisesti terveydenhuollossa ei ole riittävää, koska heitä ei oteta tosissaan. He haluavat kertoa kokemuksistaan antaakseen vertaistukea muille samassa tilanteessa oleville.
Avun saaminen uhkaa vaikeutua entisestään, kun päihdeongelmaisten auttamisessa tärkeässä roolissa olevien järjestöjen rahoitusta leikataan.
Tämä juttu kertoo, millaista avun hakeminen päihteiden käyttäjänä on ja miten säästöt voivat vaikuttaa siihen.
Jutun kuvat voivat järkyttää herkimpiä.
Ennakkoluulot elävät tiukassa
Åkerlund kertoo, ettei hän uskalla hakeutua terveydenhuoltoon enää muuta kuin ”pää kainalossa”.
Kun hän esimerkiksi mursi jalkansa autokolarin seurauksena, lääkäreitä tuntui hänestä kiinnostavan vain se, oliko jalkaan pistetty.
– Ihan sama mikä on, niin kysytään milloin, mihin ja mitä olet viimeksi piikittänyt. Ja vaikka puhuisit totta, niin sanotaan, että valehtelet. Sinut halutaan vain äkkiä ulos huoneesta.
Pariskunta sai käsiinsä viime keväänä ruusuinfektion, johon he eivät koe saaneensa riittävää hoitoa. Sutisen vasen käsi on vain pahentunut antibiooteista ja nesteenpoistolääkkeistä huolimatta.
– Olen juossut sairaalassa koko ajan, eikä minua ole otettu siellä vakavasti. En ole saanut mitään konkreettista apua käteeni, hän sanoo.
Katuklinikka Oulun sosiaaliohjaaja Vilma Hiltunen ja sairaanhoitaja Anna Bruun auttavat työssään suonensisäisten huumeiden käyttäjiä.
– He kohtaavat kaikenlaisia asenteita ja ennakkoluuloja. Usein ammattilaisista aistii, jos heillä on pelkotiloja tai vaikea olla siinä tilanteessa, Hiltunen toteaa.
Terveydenhuollossa ei Bruunin ja Hiltusen mukaan aina tunnisteta, miten päihteiden käyttäjä tulisi kohdata. He korostavat, että se tulisi tapahtua inhimillisesti ja rauhallisesti.
– Huumeiden käytön taustalla voi olla monenlaisia syitä, kuten mielenterveydenhäiriöitä, ahdistusta tai traumoja. Jos asiakasta pyydetään ruuhkaisessa päivystyksessä tylyllä äänensävyllä odottamaan, niin hän todennäköisesti menettää kärsivällisyytensä hyvin nopeasti.
45-vuotiaalla Keijo Sutisella on takanaan useita vankilajaksoja. Niistä ajoista tarinaa kertovat hänen tatuointinsa.
Sutisen mukaan vankilasta vapautuneille ei tarjota tarpeeksi apua uuteen alkuun. Hän on itse kokenut sen.
”Kun vapaudut, sinulla ei ole mitään. Silloin retkahtaa ja palaa samoihin piireihin. Se on silloin se koti.”
Avun hakeminen on tehty vaikeaksi
Sutisella ja Åkerlundilla on vahva yhteinen toive: tasainen, turvallinen ja päihteetön elämä. Sen onnistumiseksi välit päihteitä käyttäviin kavereihin on tietoisesti katkaistu.
Toisinaan retkahduksia sattuu. Silloin avun soittaminen voi olla hyvin ahdistavaa.
– Ennemmin ollaan kahdestaan ja otetaan se aika, mikä menee vieroitusoireisiin, Sutinen sanoo.
Arkisten asioiden hoitamista vaikeuttaa se, että esimerkiksi Kelan kanssa asiointi tapahtuu pääosin sähköisesti. Henkilökohtaisen neuvonnan puute hidastaa ja vaikeuttaa palveluiden käyttöä.
Kumpikin on terveysongelmien vuoksi työkyvytön. He ovat jonottaneet pitkään mielenterveyspalveluiden piiriin. Se auttaisi elämässä eteenpäin, ja he voisivat päästä esimerkiksi mukaan kuntouttavaan työtoimintaan.
Leikkaukset ajavat päihteitä käyttävät ahtaalle
Hallitus leikkaa tänä vuonna sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista yhteensä 80 miljoonaa euroa. Vuodesta 2027 lähtien avustuksia leikataan 130 miljoonaa.
Helsingissä, Tampereella ja Oulussa toimivan Katuklinikan rahoituksesta leikataan tänä vuonna yhteensä noin 8 000 euroa. Sen vuoksi esimerkiksi satunnaisesti viikonloppuisin tehtävä kohtaamistyö päättyy.
Jos talous heikentyy lisää, uhkana on Katuklinikan toiminnan päättyminen jostakin kolmesta kaupungista.
– Haittoja vähentävä työ ja heikommassa asemassa olevat eivät tunnu olevan tällä hetkellä asioita, joille pitäisi antaa arvostusta, Vilma Hiltunen sanoo.
Hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon näkyvät Katuklinikan asiakaskunnassa jo nyt toivottomuutena ja näköalattomuutena.
– Kun nämä ihmiset ajetaan entistä ahtaammalle, se vaikuttaa paljon meidänkin työhön, Hiltunen sanoo.
Pyrimme pitämään heidän toivoaan yllä.
Vilma Hiltunen
Jonossa voi ehtiä kuolla
Tällä hetkellä päihteitä käyttäville tarjotaan Oulussa samat tukipalvelut iästä ja sukupuolesta riippumatta. Lisätarvetta olisi kuitenkin nuorille suunnatuille palveluille.
Bruun korostaa etenkin nuorten naisten olevan riskiryhmässä.
– Huumemaailma on naisille todella raskas. Väkivalta on raaistunut ja naiset kokevat sen eri muotoja. Niiden sietämisen ajatellaan kuuluvan huumemaailmaan.
Katuklinikka on auttanut myös Åkerlundia ja Sutista muun muassa hoitamaan asioita, tuonut heille tarvikkeita ja käyttänyt asioilla.
Bruun ja Hiltunen muistuttavat, että kun päihderiippuvaiselle tulee motivaatio hakea apua, asiaan pitäisi tarttua heti. Motivaatiohetki ei kestä välttämättä kauaa.
Mari Åkerlund tietää kuitenkin kokemuksesta, että pääsyä esimerkiksi korvaushoitoon voi joutua odottamaan jopa yli puoli vuotta.
– Siinä kerkeää kuolla. Ehdit muuttaa mielesi monta kertaa, ja silloin hoitoon menosta tulee pakko, etkä välttämättä ota sitä enää vastaan.