Kun Johanna Matintalo 16. viime maaliskuuta hiihti toiseksi Falunin maailmancupin 10 kilometrin (p) väliaikalähdössä, huomio kiinnittyi erityisesti kilpailun rakenteeseen.
Matintalo jahtasi voittaja Kerttu Niskasta vielä 7,7 kilometrin kohdalla 17:n ja 9,1 kilometrin tolpalla 13 sekunnin päästä, mutta maalissa eroa oli enää 4,2 sekuntia.
Niskasen voittomarginaalin kutistuminen perustui osin siihen, että hänen suksiensa pito heikkeni loppumatkasta likaantumisen ja vettymisen takia.
Matintalo taas ei kärsinyt tästä ongelmasta lainkaan, päinvastoin, joten mielenkiinto kohdistui hänen suksiinsa. Yle Urheilu kertoikin viime huhtikuussa tarkoin varjellun salaisuuden: Matintalon kilpailuun valitsemien suksien pitoalueet oli käsitelty kärköläläisen Custom Ski -yhtiön kehittämällä, täysin mekaanisella tavalla ilman mitään kemiallisia valmisteita.
Tällainen pohja ei likaannu eikä vety, joten se säilyttää parhaat ominaisuutensa tarvittaessa myös pitkän kilpailun loppuun asti. Kyse on aivan uudesta prosessointitavasta: ei hionnasta, karhennuksesta tai kuvioinnista.
Tiukat vaitiolosopimukset
Paraikaa patenttiprosessissa oleva keksintö oli pidetty tarkoin salassa. Normaalisti hiihtäjä olisi Matintalon asemassa kehunut suksensa medialle maasta taivaaseen, mutta Pöytyän ylpeys ei puhunut kalustostaan sanaakaan.
Koko huoltotiimikin vaikeni asiasta. Hiljaa oli myös Krista Pärmäkoski, joka sijoittui Custom Skin käsittelemillä suksilla Falunissa yhdeksänneksi.
Muista tähtihiihtäjistä Iivo Niskanen on testannut keksintöä, ja hänen huoltomiehensä Niko Nättinen on auttanut Custom Skin tuotekehittäjiä suksitestaajana jopa merkittävästi.
Custom Ski oli viime keväänä kerännyt noin 20:ltä Suomen joukkueen jäseneltä nimet vaitiolosopimuksiin ehdoksi sille, että joukkue saisi hieman aiemmin Lahdessa ensimmäistä kertaa testaamiaan uutuussuksia mukaansa Ruotsiin.
Kyse oli varotoimesta urheiluvälinemaailmassa yleisen teollisuusvakoilun estämiseksi.
Vähittäismyynnissä kyseisiä suksia ei ollut viime kaudella, eikä vieläkään.
Matintalo kommentoi huhtikuussa asiaa Yle Urheilulle saatuaan siihen Custom Skiltä erikseen luvan. Hän kertoi kokeneensa jopa velvollisuudekseen auttaa, kun suomalainen yhtiö kehittää tuotetta, jossa mahdollisesti pesii maajoukkueelle kansainvälinen kilpailuetu.
”Miksei pidettäisi Suomella?”
– Olisi hienoa, jos meillä olisi tiettyyn keliin ja olosuhteeseen tuollainen täysin sääntöjen mukainen kansainvälinen kilpailuetu. Miksei silloin pidettäisi sitä Suomella, kun on Trondheimin MM-kisat tulossa eikä tiedetä, millaisia kelejä siellä on? Matintalo vetosi viime keväänä.
Custom Skin yrittäjäveljekset Esa ja Pasi Vironen kertovat Yle Urheilulle, että Matintalon toiveisiin vastattiin ainakin pyrkimyksen tasolla.
Hiihtoliitto ja Olympiakomitea avasivat päättyneenä syksynä kärköläläisfirman suuntaan neuvottelut, joiden tavoite oli varmistaa suomalaishiihtäjille yksinoikeus uutuuspohjan käyttöön kalustossaan.
– Neuvotteluissa ei ole päästy maaliin. Muuta kerrottavaa ei juuri nyt ole, toimitusjohtaja Esa Vironen toteaa.
Tällä kaudella maajoukkuehiihtäjät eivät ole käyttäneet Custom Ski -pohjia, ja kyseistä kalustoa ei ole kulkenut maajoukkueen huoltorekassa.
Suomi ei ole ainoa maa, joka on osoittanut mielenkiintoa yksinoikeutta kohtaan. Kiinnostusta on löytynyt ainakin Ruotsista.
”En olisi mukana”
Suomen hiihtomaajoukkueen puolesta neuvotteluja on hoitanut Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön asiantuntija, hiihtovalmentaja Toni Roponen.
Maajoukkueen huoltopäällikkö Matti Haavisto myöntää, että kyse on potentiaalisen kilpailuedun toistaiseksi varsinkin kosteissa olosuhteissa antavasta innovaatiosta. Hän ei kuitenkaan halunnut kommentoida asiaa enempää, koska ei ole neuvottelija.
– Jos asia olisi helppo, se olisi maalissa, Keski-Euroopasta tavoitettu Roponen kommentoi.
Hän korosti kietoutuneensa neuvottelijan viittaan vain yhdestä motiivista. Roponen uskoo, että suomalaishiihtäjät voisivat saada keksinnöstä merkittävää hyötyä jo helmi-maaliskuussa Trondheimin MM-kisoissa, joihin ajankohdan ja Atlantin valtameren läheisyyden takia ennustetaan kosteita olosuhteita.
Tosin pitovoiteluryhmälle haastava 50 kilometrin päätösmatka edetään Norjassa vapaalla tekniikalla eikä pitovoidellulla kalustolla.
– En olisi tässä mukana, jos en tietäisi, että kyse on merkittävästä kilpailuedusta. Tiedän erittäin paljon hiihtokilpailun tuloksiin huipulla vaikuttavista yksityiskohdista, joista sukset ovat tärkeimmät, sanoo Roponen ja jatkaa nauraen vedonneensa myös hyvin tuntemiensa yrittäjäveljesten isänmaallisuuteen.
Huoli teollisuusvakoilusta
Roponen kertoo, että kyse ei ole pelkästään siitä, millaista rahasummaa Custom Ski pyytää yksinoikeuden ehdoksi.
– Tietysti, jos olisi miljoona, asia ratkeaisi nopeasti, mutta kun tässä on mukana myös patenttisuojaan liittyviä asioita. On ihan selvää, ettei heidän pajaltaan lähde tavaraa ulos ennen kuin sopimukset on tehty. Huoli teollisuusvakoilusta on aivan perusteltu.
Maajoukkueen voitelupäällikkö Heikki Tonteri totesi Yle Urheilulle, että jos Custom Skin innovaatio halutaan maajoukkueen käyttöön vielä tällä kaudella, alkaa olla todella kiire.
Pitoalueet tehdään valmiisiin suksiin jälkiasennuksena tähän suunnitellulla koneella mihin suksimerkkiin tahansa, mutta vain yksi pari kerrallaan.
Ensin prosessiin toimitettaisiin testisuksia, joiden avulla saataisiin informaatiota siitä, millaisia suksia kunkin hiihtäjän tulisi jälkiasennukseen toimittaa parhaan hyödyn ulosmittaamiseksi.
– Kaikkeen tällaiseen menee yllättävän paljon aikaa, Tonteri sanoo.
Toni Roponen ei ole heittänyt pyyhettä kehään edes kuluvan kauden osalta.
– Heillä on tuote ja prosessi valmiina. Asioita voi tapahtua viikossakin.