Lahden sivistyslautakunta käsittelee ensi viikolla mahdollisia säästökohteita.
Yksi säästötoimi on Nastolan Kirkonkylän koulun lakkauttaminen ensi syksystä lähtien. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marju Markkanen (sd.) kertoo, että lautakunta käy ensi torstaina keskustelun siitä, aloitetaanko asian valmistelu.
– Kirkonkylän koulun lakkautus on tuotu yhtenä vaihtoehtona säästövelvoitteeseen, joka on asetettu. Listalla on monia vaihtoehtoja, ja niitä me pohdimme kevään aikana. Muita kohteita en avaa, koska niistä on keskusteltu luottamuksellisesti ja niitä on vasta kartoitettu alustavasti, sanoo Markkanen.
Monet poliittiset toimijat ovat jo ehtineet ottaa kantaa Kirkonkylän koulun lakkautukseen, vaikka mitään esitystä ei ole vielä olemassa. Esimerkiksi Lahden Kokoomus tiedotti perjantaina, ettei se hyväksy Kirkonkylän koulun nopeaa alasajoa.
Sivistyspalveluihin kohdistuvat kolmen vuoden aikana merkittävät säästöt. Valtuuston päätöksen mukaan tänä vuonna sivistyspalveluiden pitää tasapainottaa talouttaan 0,8 miljoonaa euroa ja kahtena seuraavana vuotena noin 2,5 miljoonaa euroa.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.