Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Viime viikolla Imatran SM-hiihdoissa Suomen mestaruutta juhlinut Vilma Ryytty vertyi Les Roussesin vapaan kympillä uransa parhaaseen maailmancup-sijoitukseensa.
23-vuotias Ryytty oli 16:s. Eroa kisan voittaneeseen USA:n Jessie Digginsiin tuli minuutti ja yhdeksän sekuntia.
Yhdeksännestä sijasta vastannut Kerttu Niskanen oli 26 sekuntia parempi. Yle Urheilun asiantuntija Ville Nousiainen piti Ryytyn hiihtoa mallikkaana hänen tasolleen.
Ryytyn alkukausi oli vaikea, mutta Imatralla häneltä nähtiin pilkahduksia paremmasta. Ennen perjantaita nuoren naisen paras maailmancupin sijoitus oli 21:s viime vuoden Tour de Skin Alpe Cermisin noususta.
Nousiainen piti Ryytyn tuoreinta suoritusta kovempana, sillä tuolloin Alpe Cermisin kisasta puuttui useita huippuhiihtäjiä. Therese Johaugia ja Heidi Wengiä lukuun ottamatta kaikki parhaat olivat nyt viivalla.
– Hyvä suoritus siihen nähden, miten vaikeaa hänellä oli alkukaudesta. Hän on takaisin maailmancup-sirkuksessa onnistuneesti.
Ryytty hyödynsi kisassa toiseksi sijoittuneen Saksan Victoria Carlin peesiä.
– Hänellä oli rohkeutta tarttua Victoria Carlin peesiin, minkä myötä hän pääsi hyville sijoille. Hän sai siitä hyvää oppia, Nousiainen ruoti.
Kymmenen joukkoon
Diggins oli kisassa omassa luokassaan, sillä Carl jäi hänestä 19,5 sekuntia. Norjan Astrid Öyre Slind oli kolmas.
Viiden kärjessä oli viisi eri kansallisuutta, kun Itävallan Teresa Stadlober oli neljäs ja Ruotsin Ebba Andersson viides.
Ryytty oli tyytyväinen onnistumisestaan.
– Tämä maistuu hyvältä. Viime viikonloppu meni hyvin. Siellä mietittiin, mihin vauhti riittää. Näyttää siltä, että se riittää hyvin maailmancupissa.
Ryytyn käyrä kääntyi joulutauolla.
– Olen saanut treenattua rauhassa, tehnyt hyviä tehoharjoituksia ja kaivanut virettä esille. Kunto ei ollut kaukana hyvästä, mutta nyt se on saatu kaivettua esille.
Ryytty hiihti kaksi ensimmäistä kierrosta Carlin peesissä.
– Se vauhti tuntui suhteellisen rennolta. Viimeisellä kierroksella en pystynyt lyöttäytymään Stadloberin peesiin, minkä myötä olisi voinut nostaa sijoitusta kahdella pykälällä.
Hampaankoloonkin siis jäi.
– Luulen, että parempaa on jatkossa luvassa. Jos jossain vaiheessa se top10-sija tulisi, hyväntuulinen Ryytty viittasi loppukauteen.
”En treenaa ollakseni huono”
Päämatkallaan hiihtäneelle Eveliina Piipolle kisa oli pettymys. Hän oli vasta 41:s, jättäen taakseen vain kaksi hiihtäjää.
– Ei ollut hirveän häävi, Piippo kommentoi suoritustaan.
– Oli samaa paskaa, mitä on ollut koko talven.
Piipolle kyseiset ladut sopivat yleensä hyvin, mutta nykyisessä vireessään hän ei pysty niitä hyödyntämään.
– En tämän hetken vireessä. Tuntuu, että lyhyempiä vetoja pystyy tekemään niin, että tuntuu hyvältä. Lihas ei vaan kestä.
Piipolta kysyttiin seuraavaksi, tietääkö hän, mistä alavire johtuu.
– Eiköhän se ole tullutkin teillekin selväksi. Ei ole. Jos olisi, se olisi ratkaistu ja tässä sanottu.
Miten kausi jatkuu?
– Sen kun tietäisi. Kai näemme sunnuntaina. Katsotaan, onko silloin viimeinen, kun tänään ei ollut, itseluottamuksensa menettäneeltä vaikuttanut Piippo totesi sunnuntain 20 kilometrin kisasta.
Tilanne on 26-vuotiaalle urheilijalle luonnollisesti turhauttava.
– Tämä on homma, jota yrittää tehdä työkseen. En minä yli tuhatta tuntia vuodessa treenaa ollakseni näin huono.