Suomi on tulevissa Trondheimin MM-hiihdoissa naisten viestissä yksi mitaliehdokkaista. Suurimpia suosikkeja ovat jo nyt Norja ja Ruotsi.
Yle Urheilun asiantuntija Ville Nousiainen teki Les Roussesin 20 kilometrin perinteisen maailmancup-kisassa huomion, joka on myrskyvaroitus Suomen naisten kannalta. Nousiainen ihasteli kisan loppuvaiheilla Saksan hienoa yleistasoa.
Maalla oli kärkikahdeksikossa laajin taso, kun Katharina Hennig, Victoria Carl ja Pia Fink olivat kahdeksan parhaan joukossa.
Kerttu Niskasen kuudenneksi jättänyt Hennig oli viides, Carl seitsemäs ja Fink kahdeksas. Hyvän kokonaispanoksen täydensi sijalle 12 yltänyt Katherine Sauerbrey, joka muistetaan Pekingin olympialaisten hopeaviestijoukkueesta.
Valtavaa laajuutta
Kun Suomi on jäänyt kaksissa edellisissä arvokisoissa ilman naisten viestimitalia, Saksan naiset ovat napanneet kahdesti hopeat. Laajuutta on riittänyt, sillä edellä mainitun nelikon lisäksi Sofie Krehl sekä Laura Gimmler ovat antaneet panoksensa kyseisiin mitalijoukkueisiin.
– Saksa on saamassa jälleen vaivihkaa pätevän viestiporukan. Heillä on paljon hyviä tai ainakin ok-tason hiihtäjiä normaalimatkoille. Se on käsittämätöntä!
Nousiainen muistutti, ettei maalla ole valovoimaisimpia tähtiä, joskin Carl on juhlinut maailmancupissa henkilökohtaista osakilpailuvoittoa. Saksalla on tasaisia distanssihiihtäjiä, mikä on viestin kannalta tärkeää.
– Katharina Hennig ja Pia Fink eivät ole sellaisia nimiä, jotka herättävät monien mielissä värähdyksiä. He ovat kuitenkin koko ajan top 10 -hiihtäjiä. Tuollaista joukkuetta on vaikeaa horjuttaa viesteissä, Nousiainen sanoi.
Suomen haaste on vapaan osuuksilla. Saksalla sellaista ongelmaa ei ole.
– Carl on hyvä kirihiihdossa sekä on vapaalla parempi kuin pertsalla. Heillä on laadukas nippu, Nousiainen kehui.
”Ei ole hyvä tilanne”
Sunnuntain kisa oli Ruotsin Frida Karlssonin hirmunäytöstä. Ruotsalalainen meni menojaan ja voitti toiseksi tulleen maannaisensa Ebba Anderssonin lähes puolentoista minuutin marginaalilla.
Erot olivat valtavia, sillä viidenneksi ja kuudenneksi yltäneet Hennig ja Niskanen hävisivät Karlssonille reilut kaksi minuuttia.
Suomelta puuttuivat eilen sprintissä onnistunut Jasmi Joensuu sekä Krista Pärmäkoski ja loukkaantunut Johanna Matintalo.
Vilma Ryytty oli perjantaina kympin vapaalla lupaavasti 16:s, mutta perinteisen kisassa kyyti oli hänelle kylmää.
Hän oli 29:s häviten kuusi ja puoli minuuttia Karlssonille.
Anne Kyllönen oli kisan 25:s. Pitkään viimeisenä hiihtänyt Eveliina Piippo ohitettiin kierroksella.
– Meillä ei ole niin paljon urheilijoita hiihtämään näitä normaalimatkoja. Sen takia Vilma Ryytyn piristävä suoritus vapaalla oli niin tärkeää, Nousiainen muistutti.
Nousiainen pitää Suomen miesten tilannetta kokonaisuutena naisia parempana.
– Ei ole hyvä tilanne. On todella vähän särkymävaraa naisten matkoille. Miesten puolella on parempi tilanne. Iivo Niskasta lukuun ottamatta kenet tahansa voidaan korvata, joten siinä mielessä siellä on parempi tilanne.