Varsinais-Suomessa tapahtui tiistaina iltapäivällä useita ulosajoja äkillisesti huonontuneen ajokelin takia.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen vuoromestari Tarmo Katajamaa kertoo, että maakunnassa alkoi kello 16 aikaan tehtäväsuma, kun useassa paikassa tapahtui ulosajoja tai muita pieniä liikenneonnettomuuksia.
– Pelastuslaitokselle tuli lyhyessä ajassa seitsemän tehtävähälytystä. Vakavin kolari tapahtui Mynämäellä, kun auto ajautui puuta päin. Kaksi henkilöä vietiin sairaalaan tarkastettavaksi lievien vammojen takia, Katajamaa sanoo.
Suurin osa liikenneonnettomuuksista on ollut ulosajoja tai peräänajoja. Vakavilta onnettomuuksilta on vältytty.
Ilmatieteenlaitos on antanut maakuntaan varoituksen huonosta ajokelistä. Ajokeli on paikoin huono lumisateen ja pöllyävän lumen takia.