Puolustusvälinekonserni Patria ja Babcock International Group ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen Patria 6x6 -ajoneuvoalustan tarjoamisesta Britannian asevoimille, kertoo Patria tiedotteessaan.
Patria 6x6 on miehistönkuljetusvaunu, jonka kyytiin mahtuu noin kymmenen sotilasta.
Patria Global-divisioonan vastaava johtaja Jukka Holkeri kertoo, että yhteistyön syntyminen brittiläisen Babcockin kanssa on Patrialle merkittävä asia. Babcock vastaa Britannian asevoimien ajoneuvojen paikallisesta tuotannosta sekä toiminnallisesta ylläpidosta.
– Me tutkimme, mikä voisi olla hyvä paikallinen kumppani, ja samaan aikaan Babcock tutki omalla tahollaan mahdollisuuksia hankkia ajoneuvoja vireillä oleviin hankkeisiin. Britannian asevoimilla on useita erilaisia tarpeita, joihin Patrian ajoneuvot voisivat sopia. Kyseessä voisi olla satoja ajoneuvoja, Holkeri kertoo.
Holkerin mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan asevoimia koskeva selonteko on parhaillaan tekeillä ja sen valmistumista odotetaan vielä tämän vuoden aikana. Selonteossa selvitetään muun muassa, mitä hankintoja Britannian asevoimat tekee eri puolustushaaroilleen.
Tehdyn aiesopimuksen mukaan Patria johtaa järjestelmän suunnittelua ja kehittämistä sekä tarjoaa mittatilaustyönä muutoksia 6x6-alustaan.
Iso-Britannia mukaan Suomen johtamaan CAVS-ohjelmaan?
6x6-ajoneuvojen kehittäminen jäsenmaiden tarpeisiin on Patrian CAVS-ohjelman tavoite. CAVS eli Common Armoured Vehicle System -ohjelman jäsenmaita ovat tällä hetkellä Latvia, Ruotsi ja Saksa.
Voisiko Iso-Britannia liittyä mukaan CAVS-ohjelmaan?
– Patrian ajoneuvoja voivat ostaa myös valtiot, jotka eivät ole mukana ohjelmassa. Toisaalta meidän kannalta olisi mahtavaa saada Iso-Britannia mukaan, onhan kyseessä merkittävä ja iso valtio, Jukka Holkeri sanoo.
Patria 6x6 -ajoneuvo on tarkoitettu ensisijaisesti joukkojen kuljetukseen, mutta sen voi muokata komento- ja valvontatehtäviin sekä ambulanssitehtäviin.
Latvia on tilannut Patrialta yli 200 APC-ajoneuvoa ja solminut juuri sopimuksen 56 C2-ajoneuvosta. Ruotsi puolestaan solmi viime keväänä sopimuksen yhteensä 321 6x6-ajoneuvosta.
Kaiken kaikkiaan Patria on saanut 800 tilausta Patria 6x6-ajoneuvosta, joista on toimitettu yli 200.
CAVS-ohjelma sai viime marraskuussa 60 miljoonan euron rahoituksen EDIRPA-rahoitusvälineeltä, joka edistää Euroopan jäsenvaltioiden yhteisiä puolustushankintoja.