Kälviäläiset haluavat pitäjään oman jäähallin.
Tarkoitus on siirtää kesällä purettava, jääkiekkoseura Juniori Hermeksen omistama, Kokkolan vanha harjoitusjäähalli Kälviälle.
Halli pyritään saamaan pitäjään talkoovoimin.
Hanketta on lähtenyt rahoittamaan jo yli 20 paikallista yritystä. Rahaa on saatu kasaan reilut 35 000 euroa.
– Hieno me-henki on saatu aikaan. Sitä, sekä talkoolaisia ja rahaa, tarvitaan vielä lisää, jotta halli saadaan pystyyn, sanoo hankkeen alullepanija, kälviäläinen Timo Lassila.
Hanke on vielä alkutekijöissään, töitä idean eteen on tehty vasta muutama päivä. Auki ovat vielä tontti, hallin lopullinen hinta ja ylläpitomaksujenkin laskeminen.
Millainen halli on toteutettavissa?
Myös se, millainen jää halliin hankitaan, on auki.
Tällä hetkellä vaihtoehto on luonnonjää, jonka päälle halli rakennettaisiin.
– Jos rahat eivät muuhun riitä kuin luonnonjäähän sääsuojan kanssa, on sekin iso edistys Kälviälle, Lassila huomauttaa.
Kustannusmielessä katseet on käännetty myös naapurikunta Kannuksen suuntaan.
– Voisivatko Kannuksen nuoret jääurheiluharrastajat olla yksi käyttäjä? Sitäkin on pohdittu, Lassila kertoo.
Yksi tonttivaihtoehtokin on olemassa. Se sijaitsee Kajaanintien vieressä, teollisuusalueella.
Lisäksi jääkiekkoseura Juniori Hermes on alustavasti lupautunut tarjoamaan valmennusapua kiekkokouluun Kälviälle. Perimmäisenä ajatuksena Lassilalla on kuitenkin tarjota kälviäläisnuorille paremmat mahdollisuudet jääurheiluharrastamiseen.
– Olipa taloudellinen tilanne mikä hyvänsä, kaikki pääsisivät harrastamaan. Siksi on pohdittu myös varustekirpputoria, mistä eri-ikäiset kiekkoharrastajat löytäisivät edullisia varusteita.
Tällä hetkellä Kälviän kirkonkylältä löytyy vain yksi ulkojääkenttä.
Ensi viikolla hallihankkeesta järjestetään yleisötilaisuus huoltoasema ST1:llä. Sen jälkeen paikallisille yrittäjille on tarkoitus pitää info hankkeen käänteistä.