Talviset olosuhteet ovat suosineet kalastusta tänä vuonna. Etenkin kuhaa on tarjolla ennätysmäärin. Myös madetta löytyy kalatiskeistä normaalia enemmän. Hauki ja ahven ovat puolestaan Savon vesillä käyneet totuttua vähemmän pyydyksiin, kertovat paikalliset kalakauppiaat.
Muikun heikko saatavuus on keskusteluttanut kalastuspiireissä, joissa syyksi on arveltu jopa troolareiden rosvokalastusta. Aamun kalasaalistaan kauppahalliin tuova kalastaja Jorma Miettinen ei osta selitystä.
– Syy on ennemmin siinä, että kalakanta ei ole tasapainossa. Vesiin on istutettu todella paljon kuhaa, ja kuhan pääravinto on taas muikku, jos kuoretta ei järvessä ole.
Muikku siis ei Miettisen mukaan katoa troolareiden nuottaan, vaan kuhat syövät ne vesistä.
Kuhan hyvään saatavuuteen vaikuttaa istutusten lisäksi myös sää. Järvien jäät ovat olleet vähälumiset, mikä on saanut kalat liikkumaan aktiivisemmin. Pelkästään etua ei vähälumisuus ole tuottanut.
– Kun ei ole lunta, on kalalle ollut pakko mennä melkein kontaten. On niin liukasta, että ei ole mitään järkeä liikkua seisaallaan, huokaisee kalastaja Miettinen.