Lumen vähyys on pitänyt Aavasaksan laskettelurinteet kiinni – ensi viikon lumisateiden toivotaan helpottavan tilannetta

Ensi viikolle ennustettujen lumisateiden toivotaan riittävän, että Aavasaksan laskettelurinteet saadaan avattua.

Ylitornion Aavasaksan rinteet kuvattuna ilmasta käsin. Kaukana taustalla näkyy Tornionjoki.
17. tammikuuta Aavasaksan rinteet näyttivät kaukaa laskuvalmiilta, mutta todellisuudessa rinteissä on lukuisia vaaranpaikkoja, joissa ei ole vielä tarpeeksi lunta. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Ylitornion Aavasaksan laskettelurinteitä ei ole pystytty vielä avaamaan vähälumisen talven takia. Laskettelukeskuksessa odotetaankin lumisateita, jotta rinteet voidaan avata mahdollisimman pian.

– Toivomme, että ensi viikolle ennustetut lumisateet toteutuisivat ja saisimme rinteet auki helmikuun alussa, kertoo Ylitornion ulkoilualueiden hoitaja Mikael Lohiniva.

Kauempaa katsottuna rinteet näyttävät olevan jo laskukunnossa, mutta lähempää katsottuna tilanne on toinen.

– Esimerkiksi rinteiden alaosasta katsottuna kaikki näyttää tasaiselta ja valkealta, mutta jos kävelee rinteen puoliväliin huomaa, että siellä näkyy vielä kiviä ja paljaita maakohtia.

Lohinivan mukaan rinteessä ei ole vielä turvallista laskea.

– Paljaita paikkoja voisi merkitä lipuilla, mutta niitä on niin paljon, että se näyttäisi aikamoiselta keppiviidakolta, jos kaikki merkittäisiin, kuvailee Lohiniva.

Tänä talvena rinteiden lumetusjärjestelmää ei ole otettu käyttöön, koska lumetukseen tarvittava, sähköä tuottava, varavoimalaitos on ollut terveyskeskuksen käytössä.

– Toiveissa olisi, että saisimme ensi talveksi kaksi varavoimakonttia, toisen terveyskeskukselle ja toisen rinteiden lumetukseen, sanoo kunnan rakennusmestari Kari Hallikainen.

Hiihtämään pääsee jo

Suurin osa Aavasaksan alueen hiihtoladuista on kuitenkin pystytty avaamaan. Esimerkiksi Aavasaksan ympärillä olevat hiihtoladut avattiin virallisesti tällä viikolla.

– Aavasaksalta Ainiovaaraan kulkeva välilatu on vielä suljettuna. Sinne kaivataan vielä melko paljonkin lisää lunta, että se saadaan auki, sanoo Lohiniva.