Suvi Minkkiselle kauden huonoin kisa – Kaisa Mäkäräinen hämmästyi sydänongelmista kärsineen norjalaisen asepulmasta

Suomen ampumahiihtosensaatio Suvi Minkkinen oli vasta 69:s Anterselvan pikakilpailussa. Hän ei pääse nyt mukaan edes lauantain takaa-ajokilpailuun.

Suvi Minkkinen Ruhpoldingissa ammunnassa.
Suvi Minkkisellä oli hankala kilpailupäivä Anterselvassa torstaina. Kuva: AOP

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kuluvan talviurheilukauden suurin komeetta Suvi Minkkinen kirjautti kauden heikoimman tuloksensa ampumahiihdon maailmancupissa. Minkkinen oli 69:s Italiassa Anterselvassa pikakilpailussa. Minkkinen ampui kaksi ohilaukausta ja oli hiihtovauhdissa kaikista kisaajista heikoimmassa kolmanneksessa.

Minkkiselle tulos oli siinä mielessä karu, että hän ei pääse nyt lauantaina kisaamaan takaa-ajossa. Sinne pääsi torstain kilpailun 60 parasta. Minkkinen putosi ampumahiihdon maailmancupin kokonaiskilpailussa neljänneltä sijalta viidenneksi.

– Ei tämä oikein lähtenyt missään vaiheessa, Minkkinen myönsi Yle Urheilulle kilpailun jälkeen.

Hän oli katsonut kilpailun jälkeen maksimisykkeensä, eivätkä nekään olleet käyneet kovin korkealla. Minkkinen totesi jo ennen kilpailua Yle Urheilulle, että hänellä ei ole kaikkein tuorein olo.

Minkkinen muistutti, että Anterselva on aina hankala paikka hänelle, kun tullaan lyhyellä sopeutumisella korkeaan ilmanalaan.

– Aika harvoin se on ollut sentään näin vaikeaa. On vaikea sanoa mitään. Tavallaan ihan rennolta alkuvauhti tuntui. Eroa alkoi kertyä paljon. Hyytyi siihen. Ei tapahtunut muuta. Tämä on välillä tällaista, Minkkinen sanoi.

Hän myönsi yllättyneensä näinkin huonosta tuloksesta.

– Eilen oli aika huono valmistava treeni. Siihen nähden tänään oli parempi fiilis. En tiedä. Pitää huollon kanssakin jutella. Ehkä oli fiilis, että liippakohtiin suksi oli hyvä. Jossain kohdin ne menivät pöpperöön. On vaikea arvioida, johtuuko osa kropasta tai suksesta. Ei ollut kyllä omalta osaltani huippupäivä, Minkkinen kuvaili.

Venla Lehtonen paras suomalainen

Paras suomalainen oli Venla Lehtonen 22. sijallaan. Lehtonen ampui kilpailussa nollat, mutta 101 kilpailijasta Lehtosen hiihtovauhti oli 54. paras.

Minkkisen alkukauden huipputulosten isoimpana syynä on nähty aiemmasta huomattavasti parempi hiihtovauhti, mutta nyt hän oli heikoin suomalaisista. Minkkisen hiihto oli 72. nopeinta. Hän jäi kärjestä hiihtopuolella lähes kaksi minuuttia. Lehtonen jäi puolestaan lähes puolitoista minuuttia.

Venla Lehtonen ampui nollat Anterselvan pikakilpailussa.

Myös Lehtonen myönsi kilpailun jälkeen, että hiihtovauhti ei ollut parasta.

– Olisi ollut ihmekin. Kyllä se hiihtovauhti yllätti positiivisesti. Väsy alkaa painaa sillä tavalla, mitä ei toivoisi. Jaksoin painaa loppuun asti. Olen iloinen, miten ehjä suoritus tuli, Lehtonen sanoi.

Hän myös nautti tunnelmasta Anterselvassa. Ylen tv-haastattelu keskeytyi, kun yleisöä hurrasi niin kovaa vielä kisanneille Lehtosen kilpakumppaneille. Se hymyilytti Lehtosta.

– Todella upea tunnelma. Nautin kyllä tänään. Tulee varmaan ihan oookoo lähtöpaikkakin takaa-ajoon. Tämä varmaan myös aukaisee kroppaa. Toivon, että tuntemukset hiihdosta paranevat, Lehtonen tiivisti ajatuksensa.

Lehtonen lähtee takaa-ajoon minuutin ja 29,7 sekuntia perässä päivän ykköstä Lou Jeanmonnotia.

Yleisön mylvintä keskeytti Venla Lehtosen haastattelun

Tandrevoldilla erikoinen aseongelma, jopa turvallisuusuhka?

Aivan Lehtosen takaa ja vain 0,7 sekuntia suomalaiselle hävinneenä lauantaina kisaan starttaa torstain puhutuin urheilija Norjan Ingrid Tandrevold.

Hänellä oli rajuja ongelmia aseensa kanssa, kun hän tuli ensimmäistä kertaa ampumapaikalle.

– Mitä ihmettä? Aseen valjaat ovat jotenkin irronneet. Ruuvi on ollut mahdollisesti löysällä. Tästä voi tulla suurempia ongelmia, kun aseen piippu ei pysy koko ajan taivasta kohti, Yle Urheilun asiantuntija Kaisa Mäkäräinen hämmästeli selostamossa.

Ingrid Tandrevoldilla erikoinen tilanne Anterselvassa – ase meni vaihtoon.

Mäkäräinen viittasi turvallisuussääntöihin. Samaan kiinnitti huomiota myös Norjan yleisradioyhtiö NRK:n asiantuntija Ola Lunde. Hänen mielestään tilanteessa rikottiin tärkeintä turvallisuusmääräystä, kun aseen piippu kohdistui toimitsijoihin tai muihin ihmisiin radan varressa.

Sekä Mäkäräinen että Lunde pohtivat, että Tandrevoldille voi tulla seuraamuksia.

Norjalainen selvisi kuitenkin ilman rangaistusta. Tandrevold itse vakuutteli syyttömyyttään NRK:n haastattelussa ja sanoi, että ei olisi voinut tehdä mitään toisin. Hän kertoi, että ei ollut kokenut koskaan aiemmin mitään vastaavaa.

– Kun hiihdin viimeistä nousua, ase putosi yhtäkkiä. Koko takaosa oli löysä. Minun piti ottaa ase käteen, ottaa pois sauvat ja kantaa sitä, Tandrevold sanoi.

Ylen haastattelussa Tandrevold kertoi ymmärtäneensä, että hänen pitää tuoda ase mukanansa ampumapenkalle tai muuten hänen diskattaisiin.

Hän sai vara-aseen heti ammunnan jälkeen. Kaikesta huolimatta nelinkertainen maailmanmestari Tandrevold selvitti dramaattisen tilanteen vain yhdellä ohilaukauksella. Toisen ammunnan hän selvitti puhtaasti. Hän oli kilpailussa 23:s.

– Olin todella vaikuttunut, että pystyin ampumaan neljä taulua alas, koska oli jo todella vaativaa tulla tänne hiihtäen sauvoitta ja ase kädessä. Sen jälkeen ampuminen oli todella haastavaa, Tandrevold kuvaili.

28-vuotiaalle Tandrevoldille on sattunut ja tapahtunut kuluvalla kaudella. Hänellä oli Kontiolahdella maailmancup-kauden alussa sydänongelmia. Hän kävi joulukuun puolivälissä sydänoperaatiossa ennen kuin palasi maailmancupiin.

– Olipahan harmittava tuo tilanne. Terveyden kanssa hänellä on ollut niin paljon ongelmia. Hiihtovauhti alkaa nyt löytyä. Taulutkin kaatuvat riittävän hyvin. Sitten tapahtuu tuollaista, Kaisa Mäkäräinen harmitteli Tandrevoldin kautta.

Tandrevoldista alkaa itsestä jo tuntua, että hänellä on ollut riittävästi huonoa tuuria.

– Yritän vain tehdä parhaani, Tandrevold kuvaili sattumuksiaan.

Ampumahiihdon tulospalvelu:

Ampumahiihdon maailmancupin kokonaistilanne:

Päivitetty kello 18.12. Minkkinen oli 69:s, eikä 67:s.