Kulttuuritila Nuijamies saa 40 000 euroa Lappeenrannalta, mutta se ei riitä – näin yhdistys aikoo päästä veloistaan

Nuijamiehen taloustilanne on niin heikko, että jaloilleen pääsemiseen menee pitkään, ennakoi toimitusjohtaja.

Kulttuuritila Nuijamiehen valokyltti.
Kultturitila Nuijamiehellä on 100 000 euroa velkaa. Kuva: Antro Valo / Yle

Kulttuuritila Nuijamiehen tilanne paranee, uskoo toimitusjohtaja Mikko Vento.

Vennon mukaan Nuijamiehessä on järjestetty alkuvuodesta runsaasti yksityistilaisuuksia, ja keikkaliput ovat myyneet hyvin.

Nuijamies ja Lappeenrannan kaupunki solmivat torstaina kumppanuussopimuksen, jolla kaupunki tukee velkaantuneen yhdistyksen toimintaa. Tänä vuonna Nuijamies saa 40 000 euroa avustusta. Summasta 10 000 euroa yhdistys sai jo syksyllä.

Vento on sopimuksesta hyvillään ja pitää rahasummaa vuositasolla merkittävänä apuna, mutta sanoo, ettei se yksinään pelasta yhdistystä.

– Meidän on itsekin pystyttävä tekemään paljon töitä. Kuoppa on niin syvä, että menee pitkään, ennen kuin olemme täysin jaloillamme, Vento sanoo.

Lappeenrantalaisen kulttuuritila Nuijamiehen toimitusjohtaja Mikko Vento.
Kulttuuritila Nuijamiehen toimitusjohtaja Mikko Vento kertoo, että yhdistyksen ainoa mahdollisuus jatkaa toimintaansa oli ostaa tila itselleen vuonna 2021. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Monia vaatimuksia

Sopimus vaatii Nuijamieheltä entistä jäsennellympää toimintaa. Enää yhdistys ei laske toimintaansa esimerkiksi apurahojen varaan.

– Aiemmin laskimme budjettiin, että saamme tietyn verran apurahoja, mutta se oli suuri virhe. Nyt saamamme apurahat ovat vain plussaa, Vento lisää.

Yhdistys ja kaupunki tapaavat kuukausittaisissa talouspalavereissa. Myyntityöryhmä pyrkii vuokraamaan tilan yrityksille ja yhdistyksille ainakin muutaman kerran viikossa.

– Se on toiminnan kivijalka, Vento painottaa.

Yhdistys hankki Valtakadulla sijaitsevan tilan itselleen Etelä-Karjalan osuuspankilta vuonna 2021.

– Kyseessä on museohistoriallinen, suojeltu rakennus, joten yllätyksiä on tullut, Vento lisää.

Yhdistys valmistelee rakennuksen myyntiä päästäkseen 100 000 euron velastaan.