KAMJANKA Kun rinnettä ajaa alas, avautuu näkymä kylään. Se näyttää maassa makaavalta raadolta.
On vaikea uskoa, että kukaan voisi asua täällä, Kamjankan kylässä. Lähes joka talo on saanut osuman. Tien varsilla kyltit varoittavat miinoista. Pinoittain hylättyjä ammuslaatikoita lojuu maassa.
Tarkemmin katsottuna joissakin taloissa on korjailtu kattoja, ja tuoreen näköiset sähkötolpat koristavat tien laitaa. Jostain tupruttaa savua – joku täällä asuu.
Kamjanka oli venäläisten miehittämä puolen vuoden ajan ensimmäisenä sotavuonna 2022.
Kuhmuraisen tien päässä seisoo mies. Serhijksi esittäytyvä kamjankalainen kertoo palanneensa kotiinsa miehityksen jälkeen. Hän kuuluu pieneen vähemmistöön.
Koko kylä käytännössä pakeni, kun venäläiset tulivat, mutta vain 80 kaikkiaan 1 200 asukkaasta on uskaltanut palata.
Venäläiset jättivät kylään kirouksen. Serhij kertoo siitä videolla:
Moni on siis maksanut karmean hinnan siitä, että on uskaltanut palata venäläisten häivyttyä.
Serhij menetti toisen silmänsä. Nuorin miinan silpomista oli oman onnettomuutensa sattuessa vasta 14-vuotias lapsi.
Sitten Serhij kertoo vähän haluttomasti: 11 kyläläistä ei paennut venäläisiä. He jäivät, ja he asuvat nyt palanneiden joukossa – muina miehinä.
Serhij antaa ymmärtää, että heitä ei katsota hyvällä.
– He elivät täällä miehityksen aikana hyvää elämää, Serhij sanoo tv-kameran sammuttua.
– Miksi he jäivät tänne? Mitä he tekivät? Sitä en ymmärrä, hän pohtii paheksuen.
Vierailu Grushkyjen luona
Tuntuu tosiaan oudolta, että jotkut jäivät, kun tiedetään, kuinka raa'asti venäläiset ovat kohdelleet paikallista väestöä miehittämillään alueilla.
Oli syy mikä hyvänsä, ukrainalaisilla on venäläisten huomaan jääneistä mielipide. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 42 prosenttia pitää miehitetyille alueille jääneitä uhreina, jotka ovat joutuneet jäämään olosuhteiden pakosta. 22 prosenttia näkee heidät Venäjän panttivankeina, mutta 27 prosenttia luokittelee heidät joko maanpettureiksi tai epäisänmaallisiksi.
Yhteistyö miehittäjän kanssa on Ukrainassa rikos. Kiinnijääneet voivat menettää luvan toimia tietyissä ammateissa jopa 15 vuodeksi, jos esimerkiksi kieltää Venäjän miehityksen julkisesti. Yhteistyöstä Venäjän kanssa oli asetettu syytteet yli 9 000 ukrainalaista kohtaan kesäkuuhun 2024 mennessä.
Miehitysalueille epäisänmaallisista syistä jääneet ovat saaneet pilkkanimen, ”zhduny”. Sanan vapaa suomennos voisi olla venuri, eli odottaja. Nämä ihmiset odottavat venäläisiä vapauttajina.
Serhji kertoo, mistä löydämme miehityksen aikana kylässä asuneita. Ensimmäisen heistä tapaamme kylänraitilla.
Pieni nainen kertoo ajasta venäläisten kanssa tämän tarinan:
Sitten tulemme siistiin pihaan, jossa pyörii kanoja ja koiria. Navetassa seisoo iso lehmä ja pihamaalla uuden näköinen traktori.
Vasyl ja Tetjana Grushko ottavat meidät ystävällisesti vastaan. Monen äidinkieli Itä-Ukrainassa on venäjä tai venäjän ja ukrainan sekakieli ”surzhyk”, mutta Vasyl ja Tetjana puhuvat kumpikin ukrainaa.
Vasyl ja Tetjana kertovat järkyttävästä ensikohtaamisestaan venäläisten kanssa:
Vasylin ja Tetjanan kertomus vastaa poliisin tietoja. Poliisi kävi Kamjankassa pian miehityksen jälkeen ja julkaisi näkemästään videon. Videolla makaa ruumis kellarissa ja poliisi selittää, että moni kyläläinen koki saman kohtalon.
Vasyl ja Tetjana kertovat suunnitelleensa alkuun lähtöä, mutta muuttaneensa lopulta mielensä.
– Tämä on minun elämäni, Vasyl sanoo ja viittoo ympärilleen.
– Tein töitä 25 vuotta ilman ainuttakaan vapaapäivää, jotta voisin rakentaa jotain. Ostin uuden traktorinkin ennen miehitystä, hän selittää.
Grushkyit sanovat luottaneensa siihen, että ukrainalaiset ajaisivat venäläiset pois ennen pitkää. Nyt he kokevat olevansa hylkiöitä omassa kotikylässään.
– Palanneet kyläläiset ovat ykskaks niin kovin patriootteja. Meitä he nimittävät pettureiksi, Vasyl sanoo loukkaantuneena.
Vasylin puheista voi saada jopa käsityksen, että hän moittii länteen paenneita. Paheksuen hän sanoo myös, että länsiukrainalaiset syyttävät itäukrainalaisia sodasta.
Stepan on yksi kylään palanneista.
Hänen mukaansa
Kamjankassa oli venäjämielisiä, ja he lähtivät pois venäläisten mukana.
Hänellä on vahva mielipide siitä, mistä sota johtuu.
– Syy sotaan on Maidanin vallankumous. Sieltä kaikki alkoi, Vasyl paukauttaa.
Maidanilla kuoli yli sata mielenosoittajaa venäjämielisen presidentti Viktor Janukovitsyn ollessa vallassa reilut kymmenen vuotta sitten.
Entä mitä mieltä Grushkyit ovat nykyisestä presidentistä Volodymyr Zelenskyistä, josta on tullut ukrainalaisen vastarinnan symboli?
– Hän ei sentään paennut kuten Janukovytš. Zelenskyi ei hylännyt meitä, vastaa Tetjana.
Grushkyit sanovat toivovansa, että Ukraina saisi kaikki maansa takaisin.
– Miksi pitäisi antaa heille [venäläisille] jotain? Ukraina on rikkain valtio, Vasyl sanoo.
Jos oli Gryshkyin pariskunnalla hyvät oltavat venäläisten huomassa, kuten kylänmies Serhij väittää, niin hinnan hekin ovat sodasta maksaneet. Molemmat ovat menettäneet jalan astuttuaan miinaan, Tetjana vain muutama kuukausi sitten.
”Täällä oli ja on venureita”
Kamjankan kyläläisten kohtalot ovat karu todiste siitä, mitä miehityssota saa aikaan: rampautuneita ihmisiä ja kaunaa. Mutta toivoakin kylästä löytyy.
Paluumuuttajiin kuuluu yksi lapsiperhe.
Oleksandrille ja Tetjanalle oli selvää, että he palaisivat.
– Palasimme heti, kun tänne ei enää lennellyt mitään, Tetjana sanoo.
Mutta kuinka he oikein uskalsivat tuoda tähän ”miinakylään” pienet poikansa?
Näin vanhemmat kertovat valvovansa poikiaan:
Tetjanan suurin pelko on, että pitäisi paeta toistamiseen. Oleksandr on vakuuttunut, että kaikki kääntyy parhain päin. Hän uskoo, että Ukraina vielä kukoistaa, jopa paremmin kuin ennen sotaa. Eurooppa pitää siitä Oleksandrin mukaan huolen.
Entä mikä käsitys lapsiperheessä on venureista? Onko heitä Kamnjankassa?
– Venureita oli, ja on. Mutta en halua puhua heistä, koska tämä on pieni kylä. En halua syyttää ketään. Se on heidän omallatunnollaan, vastaa Oleksandr.