Suomen suurin musiikkishow, Ylen Uuden Musiikin Kilpailu, huipentuu lauantaina 8. helmikuuta Nokia Arenan UMK25-show’hun.
Lauantain UMK-show'ssa yleisö saa äänestää heti lähetyksen alussa. Muutos on iso, sillä aiemmilla kausilla äänestys on alkanut vasta jokaisen kilpailijan esiintymisnumeron jälkeen.
Äänestysuudistuksen tavoitteena on antaa entistä useammalle musiikinystävälle mahdollisuus vaikuttaa UMK:n voittajan ja Suomen seuraavan euroviisuedustajan valintaan. Uudistuksella pyritään myös takaamaan UMK-äänestyksen sujuvuus Yle-sovelluksessa. Lataa Yle-sovellus tästä.
– Äänestämisajan pidentämisellä haluamme antaa äänestäjille enemmän aikaa oman suosikin tukemiseen, ja samalla toivomme, että tänä vuonna kerätään kaikkien aikojen UMK-äänisaalis, UMK:n päätuottaja Anssi Autio perustelee.
Yle-sovelluksen kautta voit äänestää UMK-suosikkiasi vain kerran, eikä ääntä voi tämän jälkeen vaihtaa. Tekstiviestillä ja puhelimitse voit äänestää useampia kertoja.
Äänestystuotot ohjataan lasten ja nuorten mielenterveystyöhön
UMK:n voiton ratkaisevat yleisöäänet (painoarvo 75 %) sekä kansainvälinen ammattilaisraati (25 %). Viime vuoden Euroviisuista tutulla äänestysajan muutoksella entistä useammalla suomalaisella on nyt mahdollisuus vaikuttaa oman suosikkinsa pärjäämiseen kilpailussa.
– UMK:n voittajan ja Suomen seuraavan euroviisuedustajan ratkaisevat ennen kaikkea suomalaiset äänestäjät, Autio painottaa.
UMK:ssa voi äänestää maksutta Yle-sovelluksen kautta (kirjautumalla Yle-tunnuksilla) sekä tekstiviestillä (hinta 1,50 € sis. alv.) ja puhelimitse (hinta 1,52 € + pvm).
UMK:n maksullisen äänestyksen tuotto lahjoitetaan Mieli ry:lle.
Äänestystuotot käytetään nuorten mielenterveyden vahvistamiseen kouluissa ja harrastuksissa sekä sen varmistamiseen, että Sekasin-chat ja Sekasin-chatten pystyvät vastaamaan mahdollisimman monelle nuorelle asuinpaikasta riippumatta, ilman lähetettä tai maksuja.
Uuden Musiikin Kilpailun voittaja valitaan 8.2.2025 Tampereen Nokia Arenan UMK25-tapahtumassa.
Suora lähetys UMK-show’sta nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa sekä Ylen radiokanavilla.
Voittaja selviää laskemalla yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet yhteen: katsojien äänten painoarvo on 75 % ja kansainvälisen raadin 25 %.
Voit seurata UMK-uutisia osoitteessa yle.fi/umk..