Kuortaneen pitkäaikainen haave puutarhakylästä on elossa ja voi pian toteutua

Kuortaneenjärven rannalle suunniteltu haave on pidetty hengissä vuosia. Puutarhakylän paikka on nyt vaihtunut Pennalanlahdelta Hietaniemeen, Ruonalle.

Kalastajia Sarvikkaankosken rannalla
Mökkikylä nousisi Kuortaneenjärven rantaan lähelle Ruonan kylää. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Kuortaneella pitkään suunniteltua puutarhakylää aiotaan lähteä viemään eteenpäin tänä vuonna.

Kunta on ostanut sitä varten maata Kuortaneenjärven rannalta Ruonan kylän suunnalta Hietaniemestä. Alue on tällä hetkellä kooltaan noin 5,7 hehtaaria.

– Hankkeen suunnittelua ja mallinnusta tehdään parhaillaan, kertoo kunnanjohtaja Teemu Puolijoki.

Puolijoki arvelee, että alueen kaava on tulossa valmisteluun todennäköisesti tämän vuoden aikana.

Hanketta on suunniteltu ainakin vuodesta 2010 eli viitisentoista vuotta. Korkein hallinto-oikeus kumosi hankkeen edellisen suunnitelman.

Silloin puutarhakylää kaavailtiin Kuortaneenjärven eteläosaan Pennalanlahdelle, jossa oli viitasammakoiden esiintymisalue.

Puutarhakylän toteuttamalla kunta saisi kaavoitettua lisää kaivattuja ja kysyttyjä mökkitontteja järven rantaan.

Ajatuksena on ollut rakentaa mökkikylä siirtolapuutarhaperiaatteella. Siirtolapuutarhassa mökit rakennetaan tiiviiksi kyläksi ja jokaisella on oma puutarha.