Harvoin nähdään NHL:ssä pelaajakauppoja, jollaisen Carolina ja Colorado aikaisin lauantaiaamuna virittivät. Mikko Rantanen toimi pelaajakaupan suurimpana tähtenä.
Colorado lähetti Rantasen Carolinaan, josta toiseen suuntaan matkasi tšekkitaituri Martin Necas sekä syvyyspelaaja Jack Drury.
Myös Chicago oli leikissä mukana. Koska Carolinalla ei ollut riittävästi palkkakaton alla tilaa, se otti omaan palkkavihkoonsa puolet Rantasen vuosipalkasta eli 4,5 miljoonaa taalaa. Lisäksi se lähetti veteraanihyökkääjä Taylor Hallin Carolinaan. Palkkioksi tästä se sai kolmoskierroksen varausvuoron.
Uuden managerin hehkutukset
Carolinan general manager Eric Tulsky puhui medialle Suomen aikaan myöhään lauantai-iltana pelaajakaupasta ja siihen johtaneista käänteistä.
– Olimme miettineet erilaisia asioita jo kesästä lähtien. Olemme halunneet olla aktiivisia, mutta meillä ei ollut paljon palkkakaton alla tilaa. Teimme kovasti töitä voidaksemme tehdä jotakin tällaista, Tulsky aloitti.
Urheilupuolen johtamisesta vastaavaa Tulskya ei kahdesti tarvinnut yllyttää kehumaan joukkueen uutta supertähteä, 28-vuotiasta Mikko Rantasta.
– Hän on fantastinen lisä joukkueeseemme ja sopii erinomaisesti meidän pelitapaamme. Pelaamme paljon laitojen lähellä ja maalien edustoilla ja siellä Mikko isokokoisena fyysisenä pelaajana auttaa meitä paljon.
– Ei ole kahta sanaa siitä, sopiiko hän pakettiimme. Siitä, millainen hän on jään ulkopuolella, en ole kuullut kuin hyviä asioita, Tulsky hehkutti.
Carolina myös luopui paljosta. Rantasta kaksi vuotta nuorempi Martin Necas on yksi NHL:n lupaavimmista voimahyökkääjätalenteista, joka on pelannut kuluvalla kaudella upeaa läpimurtosesonkia.
Jack Drury tuo Coloradon hyökkäysosastolle syvyyttä ja joukkueen kaipaamaa osaamista aloitusympyrään.
– Ei ollut helppoa luopua tällaisista pelaajista. Necas menee sinne ja voi hyvinkin tehdä 80–90 tehopistettä. ”Marty” on yksi taitavimmista pelaajista tässä sarjassa.
– Drurysta tulee siellä iso osa pukuhuonetta. Koemme kuitenkin, että Mikko on yksi sarjan parhaista pelaajista, joka yhdessä Taylor Hallin kanssa tuo maalintekopeliimme lisää voimaa.
Tuleeko jatkosopimus?
Toisaalta Carolina pelasi pelaajakaupassa kovin panoksin. Siinä, missä Necasin Coloradoon siirretty sopimus kestää kevääseen 2026, Rantasen loppuu jo tulevana kesänä.
Nyt kuumaa kuumempi kysymys kuuluukin: maksoiko Carolina kovan hinnan Rantasesta vain vuokratakseen tämän kevätkauden ajaksi vai onko turkulainen tekemässä pitkän jatkosopimuksen Carolinan kanssa?
Tulsky sanoi alustavien keskusteluiden Rantasen edustajien kanssa jo alkaneen.
– Puhumme nyt niin isosta sopimuksesta, että se ottaa aikansa. Tietenkin haluamme olla ajoissa liikkeellä, mutta samaan aikaan Mikon täytyy oppia tuntemaan kaupunkia, seuraa, valmentajaa, pelaaja ja niin edelleen. En usko, että hän tekee 7–8 vuoden sopimusta tietämättä, mihin on sitoutumassa.
– Tietenkin toivomme, että molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu löytyy ja toivottavasti saamme asian maaliin pian. Sen eteen teemme töitä.
Se, miten Carolina monipuolista Mikko Rantasta käyttää, on mielenkiintoinen seikka ensimmäisen, Suomen aikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelattavan ottelun alla.
Rantanen on lähtökohtaisesti laitahyökkääjä, mutta osoittanut kykynsä pelata myös keskikaistalla. Carolina on kaivannut pitkään vahvistusta myös keskikaistalleen.
– Olen tietenkin jutellut asiasta päävalmentaja Rod Brind'Amourin kanssa. Mikko on osoittanut kykynsä ottaa aloituksia ja pelata keskellä. Hänen monipuolisuutensa antaa vaihtoehtoja. Se on kuitenkin lopulta valmentaja, joka päättää, missä hän minäkin iltana pelaa.
Kuuntele tuorein jakso Ikan änäristä alta tai Yle Areenassa.