Yhdysvallat on pannut jäihin uhkauksensa asettaa Kolumbialle 25 prosentin tuontitullit. Valkoinen talo sanoo, että Kolumbia on suostunut ottamaan vastaan Yhdysvaltoihin laittomasti tulleiden palautuslentoja.
Valkoisen talon mukaan luonnosta tuontitulleista ja muista pakotteista ei allekirjoiteta, jos Kolumbia kunnioittaa myöhään sunnuntaina antamaansa lupausta ottavaa vastaan palautuslennot.
– Olemme päässeet ulos umpikujasta Yhdysvaltain kanssa, sanoi Kolumbian ulkoministeri Luis Gilberto Murillo tiedotteessaan.
Yhdysvaltain pakoteluonnos sisälsi kolumbialaisille tuotteille 25 prosentin tuontimaksut, jotka olisivat viikon kuluessa nousseet 50 prosenttiin. Pakotteisiin olisi kuulunut Kolumbian hallinnon jäsenten matkustuskieltoja ja pankkialan sanktioita.
Kiista alkoi siitä, kun Kolumbia vaati Yhdysvalloilta takuita palautettavien inhimillisestä kohtelusta vastineena palautuslentojen hyväksymiseen. Viikonloppuna Yhdysvallat palautti koneellisen laittomasti maahantulleita Brasiliaan kädet ja jalat sidottuina.
Vuosina 2020–2024 Kolumbia otti vastaan Yhdysvalloista 475 palautuslentoa.
AP, Reuters