Loviisan pamauksen syy selvisi – kyseessä oli räjähdys

Seismologian instituutin mukaan räjähdyksen voimakkuus oli pieni, 0,8.

Vintrig bild av snöigt område med en skejtramp. I bakgrunden syns hus och Lovisa kyrkas torn.
Loviisassa pamahti maanantaina. Kuva: Milena Hackman / Yle

Loviisan eilisen pamahduksen syy on selvinnyt Seismologian instituutissa, Helsingin yliopistolla.

– Aallon, joka menee maan läpi, perusteella se näyttää räjähdykseltä, sanoo Seismologian instituutin tutkimusteknikko Jennifer Hällsten.

Hänen mukaansa on mahdollista, että räjähdys oli peräisin työmaalta.

– Emme kuitenkaan pysty vahvistamaan, mistä räjähdys oli peräisin, Hällsten sanoo.

Räjähdyksen voimakkuudeksi mitattiin 0,8. Suomen voimakkain maanjäristys oli voimakkuudeltaan arviolta 5, ja se tapahtui 1800-luvun lopussa Perämerellä. Esimerkiksi Kaakkois-Aasian voimakkaissa maanjäristyksissä voi esiintyä magnitudiltaan 9,0 olevia maanjäristyksiä.

– Pienehköstä räjähdyksestä oli kysymys. Louhoksissa voi olla isompiakin, mutta tämä voi kyllä kuulua. Se on myös säästä riippuvainen ja siitä, mihin suuntaan räjähdys menee.

Loviisan asukkaat havahtuivat eilen hieman ennen kello neljää kovaan ääneen, tärinään tai molempiin.

– Jos räjähdyksen energia suuntautuu ilmaan, niin sitten se kuuluu kauemmas, Jennifer Hällsten sanoo.

Loviisalaisille tarkoitetussa Facebookin ryhmässä 17 keskustelijaa kertoi havainnoistaan. Osa oli havainnut kaksikin pamausta.

– Luulin aluksi, että katolta putoaa lunta. Siltä pamaus kuulosti. Täällä tärinä ei kovin paljoa tuntunut, kertoi eilen maanantaina Loviisan Rauhalassa asuva Eija-Liisa Kuittinen.

Helsingin yliopiston seismologisen laitoksen automaattisen seurantakartan mukaan Lapinjärven Harsbölen alueella mitattiin voimakkuudeltaan 1,2 ollut seisminen tapaus kello 15.52.

Uutista korjattu 28. tammikuuta 2025 kello 11.24: Hästbölen kylä sijaitsee Lapinjärvellä, ei Loviisassa, kuten aiemmin väitettiin.

Uutista korjattu 28. tammikuuta 2025 kello 13.10: Suomessa koettu korkein arvioitu magnitudi oli 5, ei 1,1, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Uutista korjattu 28. tammikuuta 2025 kello 14.22: Korjattu maanjäristyksien voimakkuuksien ilmaisut. Sanaa ”magnitudi” käytettiin virheellisesti järistyksen voimakkuuden mittayksikkönä, mitä se ei ole.