Rovaniemeläisen autotarvikkeita myyvän liikkeen pihalla voi nähdä erilaisia tapoja suojata auton moottoria viimalta ja lialta. Erilaiset peitteet autojen keuloissa ovat yleinen näky Suomen talvessa.
Pellolainen Marko Vaaraniemi on parantanut autonsa pakkaskestävyyttä viinilaatikon pahvilla.
– Sattui olemaan tuollainen viinilaatikon pohja, niin se riittää, Vaaraniemi kertoo innovaatiostaan.
Viinitonkka ei peitä koko maskia, mutta 20-senttisestä suojasta on kuitenkin Vaaraniemen mielestä selvä hyöty lämmön ylhäällä pitämisessä.
Sodankyläläisellä Markus Särkelällä on niin ikään autonsa keulaa suojaamassa itse tehty pahvinen suoja. Miehellä on kokemusta myös raskaasta ajokalustosta, ja hän näkee maskisuojalla olevan monia hyötyjä auton koosta riippumatta.
Tee-se-itse-maski vai kaupasta ostettu?
Ammattilaiset eivät suosittele tee-se-itse-viritelmiä. Monissa uusissa autoissa keulaa peittävän maskin käyttö on jopa kielletty.
– Varsinkin uusissa autoissa on paljon erilaisia antureita, joiden toimintaa vääränlainen viimasuoja voi heikentää, sanoo erikoistutkija Rasmus Pettinen Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä.
Pettisen mukaan nykyautoissa on esimerkiksi tutkia keulassa, eikä niitä tulisi peittää. Lisäksi uudet autot saattavat olla varustettuja automaattisesti ohjautuvilla ilmanohjainventtiileillä.
– Nämä voivat olla hyvin huomaamattomat, joten niiden olemassaoloa ei välttämättä tiedosteta kovin hyvin.
Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen suosittelee panostamaan automerkille ja -mallille suunniteltuun peittoon.
– Tärkeää on selvittää käyttöohjekirjasta tai merkkihuollosta, onko suojan käyttämiselle esteitä. Osassa autoista maskipeiton käyttöä jopa edellytetään tietyn pakkaslukeman jälkeen.
Vesalaisen mukaan käytön aikana on syytä seurata moottorin lämpötilaa.
– Mikäli on poikkeuksellisen lämmintä tai viitteitä siitä, että moottori kävisi liian kuumana, on syytä poistaa peitteet, Vesalainen kertoo.
Suoja voi estää jopa moottorivaurion
Kun moottori käy kylmänä, se lisää polttoaineen kulutusta. Maskipeittoa käyttämällä moottori lämpenee normaaliin käyntilämpötilaansa nopeammin, koska peitto vähentää ajoviiman jäähdyttävää vaikutusta.
– Näin säästetään polttoainetta ja moottoria sekä vähennetään päästöjä. Koska moottori lämpenee nopeammin, saadaan myös autoon sisälle lämpöä nopeammin, sanoo Vesalainen.
Maskipeite voi estää myös vakavan moottorivaurion.
– Esimerkiksi huohottimen jäädyttyä moottori saattaa ampua öljyt pihalle, jolloin seurauksena voi olla vakava moottorivaurio. Maskipeitto ehkäisee myös tämänkaltaisen tilanteen syntymistä, Teppo Vesalainen sanoo.
Vaihteleva sää tuo haasteita
Suomen talvessa lentävät vuorotellen kura ja lumi. Maskipeitto estää näitä molempia pääsemästä moottoritilaan, jolloin siellä olevat liittimet ja tunnistimet säilyvät puhtaampina.
– Sähköosiin päässyt suolakura on omiaan edesauttamaan korroosiota ja hapettumista, jotka puolestaan poikivat kontaktihäiriöitä ja saattavat enemmin tai myöhemmin vaikuttaa eri järjestelmien toimintaan, sanoo Autoliiton koulutuspäällikkö Vesalainen.
Lumi tai loska saattavat maskin läpi päästyään myöhemmin jäätyä ja aiheuttaa vaurioita tai toimintahäiriöitä esimerkiksi sähköisesti toimivaan säleikköön, joita on osassa autoja säätelemässä moottoritilaan pääsevän ajoviiman määrää.
– Jos loska jäätyy säleisiin, se estää niitä liikkumasta. Vikakoodeja ja häiriövaloja tulee herkästi automatiikan yrittäessä väkisin vääntää säleikköä toiseen asentoon.
Teille levitetty hiekoitussepeli voi renkaiden kautta päätyä myös moottoritilaan ilman suojaa. Vesalainen muistuttaa, että riittävä turvaväli liikenteessä vähentää myös muita renkaista kimpoilevien kivien haittoja, mutta kivet eivät myöskään pääse moottoritilaan, jos keulassa on asiallinen suoja.