Suomelle avautui jopa mitalimahdollisuus MM-alppihiihdossa – tästä on kyse uudessa tulokaslajissa

Alppihiihdon uusi laji, alppiyhdistetty joukkuekilpailuna, on tällä hetkellä suomalaisten potentiaalisin menestyslaji tiistaina alkavissa MM-kilpailuissa.

Andreas Romar syöksykilpailun lähtöportilla.
Andreas Romarille uran kohokohta osui vuoden 2013 MM-kisoihin, saldona alppiyhdistetyssä 4. ja syöksyssä 5. sija. Kuva: EPA

Alppihiihdon MM-kisat Ylen kanavilla 4.–16.2. Suomen joukkueen muodostavat Elian Lehto, Jaakko Tapanainen, Eduard Hallberg, Jesper Pohjolainen ja Erika Pykäläinen. Lähetystiedot löydät tästä linkistä.

Alppihiihdon MM-kilpailujen uusi laji, alppiyhdistetty joukkuelajina, on suomalaisittain yksi odotetuimmista kilpailuista tiistaina käynnistyvissä kisoissa Saalbachissa. Suomi lähtee kilpailuun kahdella parilla ja menestysodotukset kohdistuvat etenkin kaksikkoon Elian Lehto ja Eduard Hallberg.

Menestysodotukset allekirjoittaa myös edellinen suomalainen vauhtilaskija Andreas Romar.

– Teoriassa ja paperillahan tuo kuulostaa suomalaisittain todella hyvälle. Elian on huippuiskussa eikä ”Eddien” (Hallberg) laskemisessa ole mitään järkeä. Silloin kun hän vain pääsee maaliin, on hän ihan top-laskijoita tällä hetkellä, Romar puntaroi hehkuttaen suomalaiskaksikkoa.

Lehdon tavoite nostaa tällä kaudella tasoaan jopa top10-sijoituksiin ei ole toteutunut, mutta monessa kisassa suomalainen on silti väläytellyt väliajoissa vauhtiaan.

Hallbergin kausi on ollut kaksijakoinen. Keskeytyksiä on tullut useita, mutta Gurglin 8. sija ja Schladmingissa nousu toisen kierroksen nopeimmalla ajalla sijalle 15 kertovat Hallbergin potentiaalista.

Kaiken osuessa kohdalleen suomalaiset voisivat olla kamppailemassa jopa mitalista.

Nykyisessä kisamuodossa joukkue koostuu kahdesta laskijasta, joista toinen laskee syöksyn ja toinen pujottelun. Kukin maa saa laittaa neljä paria mukaan uuteen joukkuekisaan, joten kovaa kilpailua suomalaiset toki saavat muun muassa itävaltalais- ja sveitsiläistiimeistä.

Uusi joukkuekilpailu lasketaan keskiviikkona 12. helmikuuta, ja Lehto–Hallberg-parin lisäksi kisassa ovat mukana Jaakko Tapanainen ja Jesper Pohjolainen.

Eduard Hallberg ja Elian Lehto seisovat rinnakkain.
Eduard Hallbergillä (vas.) ja Elian Lehdolla (oik.) on yllätysmahdollisuus uudessa joukkuekilpailussa. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle

Romar ei mielissään muutoksesta

Alppiyhdistetty joukkuekilpailuna korvaa aiemmin kisatun alppiyhdistetyn, jossa vauhtilajin, syöksyn tai superG:n, ja sen jälkeisen pujottelun laski sama laskija.

Romar oli kyseisessä kisamuodossa jopa mitalin syrjässä kiinni 2013 Schladmingin MM-kisoissa. Romar oli pitkään kolmantena, kunnes silloin Itävaltaa edustanut Romed Baumann kiilasi edelle napaten pronssin ja pudottaen Romarin neljänneksi.

Romar harmitteleekin perinteisen alppiyhdistetyn katoamista kisaohjelmasta.

– Muutos on mielestäni täyttä kuraa. Alppiyhdistetyn idea on alun perin ollut mitata, kuka on paras alppihiihtäjä. Eli kuka osaa sekä pujotella että laskea syöksyä.

– Eli siinä mielessä uudella lajilla ei ole enää mitään tekemistä alppiyhdistetyn kanssa, vaan se on joukkuekisa. Jos katsotaan suomalaisilla laseilla tätä asiaa, tämähän on ihan positiivinen yllätys.

Lehdon suoritukset ilahduttaneet

Romarin ura päättyi 2019 ja sen jälkeen entinen vauhtilaskija on seurannut ilahtuneena Elian Lehdon otteita maailmancupissa.

– Kyllähän se lämmittää sydäntä, että Suomesta tuli seuraava syöksylaskija heti, kun toinen lopetti, Romar iloitsee.

Samoissa Schladmingin 2013 MM-kisoissa Romar laski syöksyssä peräti viidenneksi. MM-kisoissa kukin maa saa laittaa maksimissaan neljä laskijaa kuhunkin lajiin – viisi, jos maalta löytyy puolustava maailmanmestari.

Kisoista puuttuu näin ollen monta kovaa maailmancupista tuttua kilpakumppania.

Elian Lehto laskee syöksyä.
Elian Lehto kilpailee MM-kisoissa vauhtilajien lisäksi myös joukkuekisan ja ehkä jopa suurpujottelun. Kuva: EPA-EFE

Romarin kausi maailmancupissa ennen 2013 kilpailuja oli vähän samankaltainen kuin Lehdolla tällä hetkellä. Romar oli parhaimmillaan ollut Bormion syöksyssä 14:s, Lehto on tällä kaudella ollut parhaimmillaan samassa rinteessä eli Bormiossa 16:s.

– Treeneissä kulki silloin tosi hyvin ja pystyin olemaan ihan kärkikamppailussa mukana, Romar muistelee.

– Olin top-kympissä harjoituksissa, mutta kilpailuissa vain ei sitten oikein natsannut. Tarvitsin sen yhden onnistumisen, ja se tuli sitten MM-kisoissa. Kyllähän sen jälkeen syöksyssä alkoi mennä vähän parempaan suuntaan.

MM-kisoissa aina yllätysmahdollisuuksia

Arvokisoissa nähdään usein yllätyksiä ja venymisiä. Sama mahdollisuus tarjoutuu suomalaisille Saalbachissakin.

– MM-kisat ovat aina MM-kisat, siellä voi kaikkea tapahtua. Tiedetään, että Elianilla on vauhtia, ja sitten jos saa sen hyvän onnistumisen sille päivälle, kyllähän tulosta voi tulla.

– Kyllähän Elian on näyttänyt meille kisassa kuin kisassa, että hän pystyy olemaan tietyillä sektoreilla yksi maailman nopeimpia, Romar muistuttaa.

Lehdolta jäi viime vuoden maailmancupin finaaleissa saamatta todellinen kisakokemus tulevasta MM-syöksyrinteestä, kun finaalien syöksykisaa ei päästy laskemaan. Syöksyharjoituksissa hän oli 16:s.

Kokemusta on toki Eurooppa-cupin kilpailuista. Romarin mukaan rinteessä on haastavuutensa.

– Se on sellainen, jossa pitää olla itseluottamusta.

Alppihiihdon MM-kisat Ylen kanavilla 4.–16.2. Suomen joukkueen muodostavat Elian Lehto, Jaakko Tapanainen, Eduard Hallberg, Jesper Pohjolainen ja Erika Pykäläinen. Lähetystiedot löydät tästä linkistä.