Tamperelainen Eriikka Väliahde, 44, on hoivannut vanhempiaan pitkään. Vuonna 2013 Väliahteen äiti sairastui Alzheimerin tautiin.
Näyttelijänä kuusipäiväistä työviikkoa tekevä Väliahde matkusti yleensä sunnuntaisin ainoana vapaapäivänään vanhempiensa luo Ouluun.
Pyykkäämiseltä ja jääkaappiin täyttämiseltä ei jäänyt paljon aikaa seurustelulle. Jo illalla oli palattava takaisin Tampereelle.
Kun äidin sairaus eteni, tilanne oli pahimmillaan kaoottinen: äiti alkoi karkailla eikä liikuntarajoitteinen isä voinut häntä estää.
Pian isä ei kyennyt enää huolehtimaan arjen pyörittämisestä kotona.
– Se jäi vähän niin kuin minun harteilleni, Väliahde kertoo.
Välimatkaa oli yli 400 kilometriä. Väliahteen kaksi lasta olivat vielä pieniä.
Yhtenä marraskuisena iltana huoli oli käydä ylivoimaiseksi.
Isä oli kaatunut, ja hänen patjansa oli sen vuoksi veressä. Äiti oli karannut, mutta löytynyt ja palautettu kotiin.
Väliahteen oli lähdettävä Ouluun suoraan lauantain iltanäytöksen jälkeen.
– Kävelin teatterilta juna-asemalle ja itkin koko matkan. Junassa en nukkunut, vaan mietin, mitä kaikkea minun on ehdittävä taksilla suhaten tekemään yhden päivän aikana. Silloin toivoin, että joku muu pystyisi hoitamaan.
Tältä vastuu hoivasta tuntuu
Yle pyysi suomalaisten kokemuksia vanhempiensa hoivaamisesta.
Otimme yhteyttä vastanneisiin. He kertovat tässä jutussa kokemuksistaan ja ajatuksistaan omien vanhempien hoitamisesta.
Osa vastanneista esiintyy vain etunimellä, mutta Yle on varmistanut myös heidän henkilöllisyytensä.
Moni vastannut kertoo, miten hoivavastuu omista vanhemmista on aiheuttanut jopa loppuunpalamista, rahanmenoa ja huolta omasta ja lasten tulevaisuudesta.
Siskoni sai burnoutin äidin hoitamisesta. Hän ei tällä hetkellä voi auttaa hoidossa juuri ollenkaan. Itse olen juuri pienellä tauolla äidin asioista, että jaksan.
Mervi, Espoo
Olen ainoa lapsi ja yksin asuva äitini on 81-vuotias. Hän pärjää omillaan, mutta ajattelen kauhulla, jos hän ei enää pärjääkään. Olen pienipalkkaisessa työssä, työuraa on jäljellä kymmenisen vuotta. Olen sinkku ja asun noin 40 neliön vuokra-asunnossa. En mitenkään voisi sanoutua irti työstäni hoitaakseni äitiäni, etenkään kun minulla ei ole kumppania, jonka siivellä elää.
Heli, Turku
Hoidon saaminen ei ollut helppoa
Eriikka Väliahteen mielestä vastuuta vanhusten hoivasta siirretään Suomessa koko ajan enemmän lapsille.
– Se on oikein silloin, jos rakenteita muutetaan niin, että työelämä joustaa paremmin, hän sanoo.
Hiljattain julkaistun ensimmäisen sukupolvibarometrin mukaan 45 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että aikuisten lasten pitäisi ottaa enemmän hoivavastuuta ikääntyneistä vanhemmistaan.
Toisaalta 46 prosenttia suomalaisista on eri mieltä.
Väliahde on ollut ajoittain uupunut, mutta ei koe palaneensa loppuun. Hän muistuttaa, että tilanteet ovat yksilöllisiä ja ihmiset jaksavat eri tavalla.
Väliahde sai ”lempeästi pakotettua” vanhempansa muuttamaan yksityiseen seniorikotiin, kun vaaratilanteita tuntui olevan kotona jatkuvasti.
– Jos joku vielä kuvittelee, että ihminen tullaan tänä päivänä hakemaan vanhainkotiin, niin sitä pelkoa ei ole.
Väliahteen mielestä vanhempien puolitoista vuotta seniorikodissa viettämä aika oli omaishoidon kannalta helpointa aikaa.
Tämän jälkeen Väliahteen äiti otettiin kaupunginsairaalan dementiaosastolle.
– Entisenä sairaanhoitajana hän viihtyi sairaalassa hyvin. Minun mielestäni siellä oli uskomattoman hyvät hoitajat.
Tapaan hoitokokouksessa sosiaalihoitajan, omahoitajan, fysioterapeutin ja jonkun ylihoitajan. Tämän olen saanut aikaiseksi sillä, kun olen valittanut tarpeeksi. Ei ole helppo tietää, mitä kaikkia etuuksia tai tukea voisi saada.
Mervi, Espoo
Äiti sai ympärivuorokautisen hoitopaikan puolitoista viikkoa ennen kuolemaansa.
Väliahde sanoo, että oli hyvä, että hoiva-asiat oli puhuttu halki äidin kanssa ajoissa.
Äiti oli arvannut, että vanhimpana tyttärenä Eriikka ottaisi hoivan kontolleen.
– Äiti sanoi minulle nimenomaan, että minä en saa muuttaa Ouluun hänen takiaan. Hän halusi olla mahdollisimman pitkään kotona ja mennä sitten laitokseen, jossa ammattilaiset hoitavat. Se oli äidin tahto.
Riittävätkö rahat oikeasti?
Eriikka Väliahteen 78-vuotias isä asuu edelleen seniorikodissa. Väliahteen mielestä paikka on ollut monessa suhteessa hyvä.
Isä saa ruuan, liikuntarajoitteisuus on huomioitu tiloissa ja isällä on seuraa. Isän ei ole esimerkiksi tarvinnut surra vaimonsa kuolemaa yksin.
Jo nuoruudessa saatu toispuolihalvaus vaikuttaa isän toimintakykyyn. Joinakin päivinä kävely ei onnistu, ja viime aikoina hän on kaatunut usein.
Nyt joulukuussa isä oli kaatunut kaksi kertaa eikä hän päässyt omin avuin ylös. Isä soitti Väliahteelle, joka soitti paikalle apua.
Mieleltään isä on vireä. Väliahdetta tarvitaan silti usein.
Ajattelen, että velka menneille sukupolville maksetaan tuleville sukupolville. Jos olisin huonossa kunnossa ja tyttärellä olisi omia lapsia, niin toivon, että hän panisi mieluummin omat lapsensa etusijalle. Jos vielä vanhainkoteja on, niin kyllä ihan tyytyväisenä sellaiseenkin menen. En oleta, että tyttären pitäisi minut hoitaa.
Heli, Turku
Hoidon saamiseen, maksamiseen ja korvattavuuteen liittyvät asiat ovat koukeroisia. Väliahde on maisteri ja ”omasta mielestään ihan älykäs ihminen”, mutta byrokraattiset asiat ovat hänelle silti usein epäselviä.
Isän rahat eivät riitä kaikkiin menoihin. Väliahde maksaa keskivertokuussa 150–200 euroa omista rahoistaan isän kuluja. Joulukuussa rahaa meni 400 euroa. Kulut ovat esimerkiksi ruokaa, netti- ja puhelinmaksuja, taksimatkoja ja jalkahoitoa.
Haluan, että kun omat lapseni tulevat katsomaan minua, niin he tulevat, koska haluavat tulla. En ikinä haluaisi, että omat lapseni joutuvat ottamaan minusta hoitovastuuta. Heidän työelämänsä on vaikeampaa, mitä se oli minun aikanani.
Mervi, Espoo
Väliahde on viettänyt unettomia öitä miettien, miten sitten käy, jos työtilanne heikkenee. Keskituloiseksi itseään luonnehtiva Väliahde sanoo, että on onnekas, kun hänen lapsillaan ei ole kaikkein kalleimpia harrastuksia.
– Varsinkin viime joulukuussa mietin tosi monta unetonta yötä sitä, että riittävätkö rahat.
Eriikka Väliahde on kokenut velvollisuudekseen mahdollistaa vanhemmilleen hyvän vanhuuden.
– Olen saanut vanhemmiltani turvaa, rakkautta ja absoluuttista kannustusta, mutta jos ihan puhtaasti rahasta puhutaan, niin meidän perheessä se menee niin päin, että tulovirta on minulta vanhempien suuntaan. Mutta minun isäni ei ole se, joka kuolee yksin kakat housussa.