Tämä helppo liike antaa polvikivulle kyytiä

Rento harjoitus parantaa sekä tasapainoa että tärkeiden tukilihasten toimintaa.

Mies oranssissa ja nainen pinkissä paikassa seisovat vierekkäin, jälkimmäisen käsivarsin on miehen olalla ja molemmat hymyilevät. Taustalla on pikseleille menevä väriseinä, oikeassa alalaidassa kasvi.
Jumppahetkeä vetävät liikunnanohjaajat Mikko Myllynen ja Emilia Soppela. Kuva: Laura Mainiemi / Yle

Jumppahetki on kahdeksan minuutin tuokio, jonka tahdissa voit liikkua kotonasi. Sarjan uusi osa julkaistaan Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla aina lauantaiaamuisin.

Vastaava liikunnanohjaaja, Helsingin kaupungilla työskentelevä Emilia ”Emmi” Soppela on kiinnittänyt huomiota siihen, että polvijumit ja -kivut ovat yleisiä työikäistenkin joukossa.

– Ellei nouse poikkeuksellisen paljon rappuja, polven tukilihakset eivät pääse kunnolla töihin. Näitä lihaksia eli erityisesti etureisiä pitäisi työstää usein, jotta polvet voisivat paremmin. Yksinkertaisilla nostoliikkeillä saa tosi paljon apua asiaan.

Ohessa oleva jumppa kehittää reisilihasten ohella myös tasapainoa.

– Harjoituksessa oleva keinumisliike ei ole hyväkuntoisille kovin haastava, joten heille suosittelen minuutin tasapainoilua yhdellä jalalla, Soppela vinkkaa.

Tuttuun tapaan jumpan ohjaa Emmin kanssa Mikko Myllynen, joka näyttää liikkeistä kevyemmän version tuolissa istuen.